maanantai 1. marraskuuta 2010

Suklaapannacotta

Olin ostanut pienen purkin Turkkilaista jugurttia tätä varten. Ohje oli kuitenkin mennyt muiden lehtisten väliin ja kyselinkin täällä jo vinkkejä mihin jugurttia voisi käyttää ettei roskiin tarvi nakata. Kiitos vinkeistä, ne on tallessa ja tarkoitus olisi kokeilla joskus. Nyt tein kuitenkin tätä pannacottaa, kun ohje mystisesti löytyikin. Meillä tais kummitella Halloweenin aikana, oli kylläkin kiltti kummitus, kun ohjeen palautti. Mutta tämmöisiä pannacoteista tuli. Olivat hyviä mutta aika tuhtia syötävää, eli kannattaa tehdä pienemmiksi annoksiksi.
Nämä tein semmoisella silikonisella muotilla, kuva alempana, kun Lidlistä löysin. Piti kyllä pakkasessa olla aika kauan aikaa ja siltikin tuntui ettei irtoa millään...

Ja tässä ohjetta:
2 liivatelehteä
1/2 vaniljatanko (laitoin sitä Nomun vaniljatahnaa)
2 dl kuohukermaa
1/2 dl sokeria
100 g tummaa suklaata
2 dl maustamatonta jugurttia

Upota liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa. Keitä kermaa, sokeria ja vaniljatangon puolikasta pinnoitetussa kattilassa n.10 min. Ota vaniljatanko pois kattilasta ja siirrä kattila pois levyltä. Puserra liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita liivatteet kuumankerman joukkoon. Paloittele suklaa kattilaan. Sekoita tasaiseksi ja jäähdytä sekoittaen. Sekoita kermaseokseen jogurtti. Jaa seos annoslaseihin ja hyydytä pannacottaa jääkaapissa noin 2 tuntia.

Alkuperäisessä ohjeessa (löytyy Pirkan sivuilta täältä) oli käytetty myös appelsiinia mutta minä en käyttänyt.

Aikaisemmat kommentit:

Eveliina/LeivinLiina kirjoitti 01.11.2010 - 13:34
Ihanan näköisiä!

Jenni  kirjoitti 03.11.2010 - 07:25
Pannacotta on todella hyvää, mutta viimeksi kun tein Hellapoliisin valkosuklaapannacotta ohjeella, niihin nousi sellainen ikävä "nahka" pintaan, joka kuulemma vähän kuin kuuluu asiaan. Tuliko näihin mitään vastaavaa vai onko se vain valkosuklaan ongelma?

MinnaT kirjoitti 03.11.2010 - 11:00
Nuo kukalliset oli jääkaapissa hieman pidemmän aikaa kuin nuo kulholliset ja kun laitoin pakastinrasiaan niitä, huomasin kyllä niissä, että pohjan reunaan oli tullut sellainen vähän kovempi/kuorimaisempi kohta. Noissa kipollisissa ei ollut päällä mitään "outoa" :)
Minä tein näitä ensimmäistä kertaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥