torstai 21. helmikuuta 2019

Joulun juttuja

Joulun alla tuli niin leivottua kuin askarreltuakin 😊 Laitan tähän nämä kaikki, muuten tulisi monta pientä postausta 😃

Kuten varmaan moni muukin, minäkin tein tämän joulun torttuhittejä, lumihiutaletorttuja. Itselläni jäi nämä tähän yhteen kertaan, ei ollut oikein minun juttuni 😂



Olen aiempina vuosina tehnyt tämmöiset joulusukat kummilapsille. Sisälle olen laittanut karkkia. Nyt tein nuorimmaiselle kummitytölle, hänen veljelleen ja Martalle sukat. Sisälle laitoin tällä kertaa Pirkan ksylitolipastilleja, "pupu-pastilleja" laatikon kyljessä olevan pupun mukaan sekä kaksi niitä pieniä Kinder suklaapatukoita 😊



Pakkaseen tuli tehtyä vieras/kahvi varaksi näitä helppoja Suklaa-karpalomuffineita 😊



Tämän Sortavalan rouvien kakun oli myös tarkoitus mennä pakkaseen mutta se ehdittiin melkein syödä 😄 Lopulle kakulle kävi melko hassusti: kakku oli uunissa vuoan alla ja vuoan päällä veitsi, kun laitoin uunin lämpenemään. Uuni oli lämmin ja aloin laittamaan ruokaa sinne, niin olipa yllätys, kun kakku oli siellä 😂 Ei siinä käynyt mitenkään, veitsen muovinen kahva oli vähän pehmentynyt mutta oli ihan entisellään jäähdyttyään 😊



Tämän Suklaa-appelsiinikakun tein Lankamaailman vuoden viimeiseen neuleiltaan. Ne olivat samalla pikkujoulut. Mitään puhetta ei ollut nyyttikestiäisistä mutta muutkin olivat tuoneet naposteltavaa. Kaikkien herkkujen lomassa ehdittiin myös hieman neuloa 😄

perjantai 15. helmikuuta 2019

Martan kanssa leivottua

Pakastimessa oli paketti kaupan piparkakkutaikinaa, jossa päiväys uhkasi lähestyä. Olin ajatellut tästä tehdä Muumi-piparkakkutalon jouluksi 2017 mutta en sitten jaksanutkaan. Leivottiin sitten koko porukalla niistä piparkkuja 😋


Isänpäiväksi leivottiin Martan kanssa pikkuinen täytekakku. Välissä perinteiset täytteet: mansikkahillo, baanimössö ja kermavaahto 😊 Koristeeksi laitettiin persikkaviipaleita ja suklaarouhetta.


Mukavaa oli näitä molempia tehdä pikku apulaisen kanssa ja näytti apulainenkin nauttivat 😍

Geisha-banaanikakku


Hedelmäkorissa muutama tummunut banaani ja kaapissa Geisha-suklaata, siitäpä se ajatus sitten lähti 😊 Ei muuta kuin Ullan unelmaherkut-kirja esille ja leipomaan 😋 Tämä kakku tuli siis tehtyä joskus syksyllä 😄