Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyydykekakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyydykekakut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. syyskuuta 2021

Kahdet synttärit ja yhdet valmistujaiset

Kevään (2020) koronatilanteen vuoksi vietimme minun ja mieheni synttärit kesällä (2020). Näin vieraat pystyivät olemaan ulkona. Onneksi sattui hyvä ilma eikä kauhea kaatosade. Terassin jatkeenkin olimme juuri saaneet valmiiksi, joten lisää oleskelutilaa oli 😊 Tarjolla meillä oli





MEHEVÄ PORKKANAKAKKU sitruunamoussella Suklaapossun ohjeella

3 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl öljyä
150 g (=3 dl) erittäin hienoksi raastettua porkkanaraastetta
3 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta 
0,5 tl soodaa
0,75 tl suolaa
2,5 tl kanelia

Riko munat kulhoon. Lisää sokerit, öljy sekä hienoksi raastettu porkkanaraaste ja vatkaa kunnolla sekaisin lusikalla tai käsivispilällä. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita, kunnes aineet ovat juuri ja juuri sekaisin. 

Kaada taikina kevyesti voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan. Paista 175-asteessa hieman keskitasoa alemmalla tasolla n. 50 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Kokeile kypsyyttä tökkäämällä pitkä tikku keskelle pohjaa. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, on pohja kypsä. Jäähdytä pohja kokonaan.

SITRUUNAMOUSSE KAKUN VÄLIIN
2 paksua kerrosta 20-22 cm kakkuun

4 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1-1,5 dl (oman maun sekä sitruunoiden happamuuden mukaan) sokeria
2 sitruunan hienoksi raastettu kuori
0,5 dl + 0,5 dl sitruunan mehua
5 liivatelehteä

Vatkaa kerma paksuhkoksi vaahdoksi. Lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto, sokeri, sitruunan kuoriraaste sekä n. 0,5 dl sitruunan mehua. Vatkaa sekaisin.

Laita liivatelehdet kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Lämmitä mikrossa 0,5 dl sitruunan mehua ja lisää siihen turvonneet liivatelehdet. Lisää ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan voimakkasti vatkaten.

Täytä kakku moussella ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Koristele kakku.




(pätkis), tässä tapauksessa DUMLE TIIKERIKAKKU Kakkutupa Mia.

250 g voita
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl kermaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
10 kpl (90 g) Dumlea (5 pätkistä)
3 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Lisää 0,75 dl kermaa sekä vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Ota kolmasosa taikinasta toiseen kulhoon. Laita Dumlet (pätkikset) ja 0,25 dl kermaa pienen teflonpinnoitteeseen kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Lisää kaakaojaude ja sekoita suklaaseos taikinaan.

Laita puolet vaaleasta taikinasta voideltuun kakkuvuokaan. Levitä päälle suklaalla maustettu taikina ja peitä se lopulta vaalealla taikinalla.

Paista kakkua uunin alatasolla 175-asteessa n. 50-60 minuuttia. Varmista kakun kypsyys tikulla. Kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on valmis. Anna kakun jäähtyä hetken vuoassaan  ja kumoa kakku tarjolle.



Helppo suklaakakku Leivontablogi Makeaa, KLIK

voikkarikääris omalla reseptillä sekä kaupan pasteijat


Tyttären synttäreitä puolestaan vietettiin ihan "normaalisti" helmikuussa 2021, vieraina olivat vain lähimmät sukulaiset. Tytär halusi Paavo Pesusieni -teemaiset synttärit, joten sellaiset sitten pidimme :)


7-munan täytekakku tehtiin päivänsankarin kanssa yhdessä. Kakkukuva tilattu UllanUnelmasta.


Tämän verran jäi kakkua juhlien jälkeen :D


Tämmöiset pikku muistamiset tehtiin päivänsankarin kanssa serkuille ja naapurin tytöille kotiin viemisiksi.



Valmistuin toukokuussa 2021 tietojenkäsittelyt tradenomiksi. Tarjosin kakkukahvit omalle perheelle sekä appivanhemmille. Tarjottavaksi tein Mustikka-valkosuklaakakun k-ruoan ohjeella, KLIK


sekä mehevän mokkapalakakun, KLIK


Myöskin voileipiä lauantaimakkaralla, Hearts-sipsejä sekä Carneval-keksejä oli tarjolla.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Pääsiäis askartelua 🐤

Pääsiäiseksi hieman askarreltiin 🙂 



Martta teki isovanhemmille sekä "isomummolle" tipukortit. Idean näihin taisin napata Pinterestistä. CD-levyn avulla tein ympyrän ja leikkasin, loput teki tyttö. Oikein helppoa ja mukavaa askartelua 3-vuotiaalle 🙂

WC-paperirullista askarreltiin tiput: oikealla isännän, keskellä Martan ja vasemmalla minun 🙂 Näihin sitten kukko muni pääsiäisenä. Tämä on lähtöisin jo minun lapsuudesta, molemmilla mummoilla oli kukko, joka muni 😄

Minä tein pääsiäiseksi mango hyydykekakun. Kakku on Hellapoliisin raikas mango-rahkakakkusta ja kiille (epäonnistunut) Valion mangojuustokakusta. Laitoin kiilteen vähän liian aikaisin, joten se liukeni itse kakkuun... Mutta kyllä kakku syötävää oli ja tuli syötyä 🙂 Koristeeksi kermapursotukset ja halkaistuja suklaamunia.


maanantai 10. helmikuuta 2020

Martan 2v. ja 3v. juhlat

Täällä vielä ollaan 😃 Viimeisen vuoden postaukset odottavat loppu käsittelyä, osa kuvien, osa tekstien osalta 😂 Erinäisten syiden vuoksi nämä ovat jääneet vaiheeseen. Instagramin puolelle niitä on ollut jotenkin helpompi laittaa. Teinkin nyt ihan julkisen Instagram tilin, MakiaaMinnalta. Yritetään pitää kumpikin, niin blogi kuin Instagram suhteellisen samassa tilanteessa 😊 Aletaan nyt tänne purkamaan jääneitä postauksia ja aloitetaan ne alku- ja loppupäästä (tällä hetkellä) 😂



Tyttären 3v. syntymäpäivää vietettiin viikonloppuna. Tarjolla oli Pipsa possu -kakkua (kuva tilattu Ullan unelmasta), suklaajuustokakkua, Pätkis piirakkaa Piimäsuun ohjeella, pasteijoita, jauhelihapiirakkaa, "tikkuja" ja hot rodeja 😄 Ja tietysti kahvia ja mehua 😂

Lahjoja tuli taas, oli niinkuin toinen joulu olisi ollut 😄 Pipsa possu -fanin piti tietysti saada oma Pipsa possu -auto 😍






Martan 2-vuotis päivien tarjoiluna oli Albi-kakkua, johon kuva tilattiin Ullan Unelmalta


ystävän ja naapurin tekemää kinkkuvoileipäkakkua


kolmen suklaan hyydykekakkua, jota viimeinkin sain kokeiltua 😄 sekä autokeksejä ja Hearts-sipsejä.




Lahjoja tuli vaikka mitä kivaa mutta mieluisin taisi olla liukumäki 😄

maanantai 15. lokakuuta 2018

Kummilapset yökylässä

Kummilapset olivat perinteisesti yökylässä, poika ennen koulun alkua ja tyttö koulun alettua 😊


Isäntä kävi kummipojan kanssa katsomassa legonäyttelyä urheiluhallissa. Kotona me sitten porukalla kasattiin vuodesohva ja kummipoika tekas pizzaa 😋


Kummitytön kans käytiin akka porukalla (minä, Martta ja kummitytölle) bussilla torilla. Ostettiin pottuja, mansikoita ja metrilakua. Jätskit ja mehut nautittiin torin kahvilassa elokuun lämmössä, pakolliset kuvat toripolliisin kans otettiin 😄 Kotona tehtiin Geisha-juustokakku toisen kummitytön suosittelemaan, ohje siihen löytyy TÄÄLTÄ 😋

tiistai 13. helmikuuta 2018

After eight juustokakku


Tätäkin oli tarkoitus tehdä syntymäpäiville mutta en ehtinyt enkä jaksanut. Tein sitten laskiaissunnuntaiksi kun kaikki ainekset oli 😊 Melko makeaa oli ja pohja mulla ainakin murenevaa, ehkä keksi-voi toimis paremmin... Mulla tuli näin matala, kun tein yksinkertaisena ja vuoka oli isompi 😄 Suosittelen kyllä kokeilemaan, oli sen verran hyvää 😋 Ohje löytyy täältä. Mulla oli after eight suklaana joulusta säästetty irish coffee 😊


torstai 12. helmikuuta 2015

SLY30: Vadelmainen pannacottatorttu


Sain SLY-paketissani ohjeen tähän kakkuun, kuten myös aineksia :) Tänään on veljeni syntymäpäivä ja odotan vanhempiani käymään kylässä, joten kakku on ehdottomasti ansainnut paikkansa pöydässä. Enon kanssa ehdittiin se kyllä jo korkata... :D


Oikein hyvä ja makea kakku oli, minä vaan taisin laittaa aineksista vähän eri lajeja mitä oli tarkoitus :D Mehuna oli tuommoinen Trip-mehu, tarkoitus varmaankin olisi ollut laittaa semmoista tiivistettä. No, seuraavalla kerralla kokeillaan sillä :) Kaakaotomusokeriakaan ei ollut mutta tein semmoista tavallisesta tomusokerista ja kaakaojauheesta, tuli ihan oikeanlaistakin peräti! :D



Ohjeesta poiketen laitoin vielä kokonaisia vadelmia täytteeseen. Lisäksi koristelin paketista löytyneillä suklaasydämillä sekä paketissa olleella suklaalla tein emojen lähettämällä Ystävänpäivä lahjalla koristeita. Joten pulliin täytynee hakea uusi suklaa :) "Vuokakin" minulla taisi olla suurempi mutta tähän voisi tehdä kaksinkertaisena. Ja pinnasta ei tullut punainen, johtui varmasti mehusta ja tieten olisi voinut sitä väriäkin vähän tipauttaa... No, tekemällä oppii ja seuraavalla kerralla on nätempi :) Kiitos parille tästä ihanasta ohjeesta!


Eetukin kävi Ystävänpäivän kunniaksi pesulla, nyt kun on lauhaa ollut. Kaverina sitten hääräsi kakun teossa :) Tämän tortun myötä toivotamme kaikille ihanaa Ystävänpäivää <3

perjantai 19. joulukuuta 2014

Valkosuklaa mangojuustokakku

Kaverikoirat palaveerasivat joulukuun alussa nyyttärikestien merkeissä. Tein tämmöisen juustokakun, joka oli oikein hyvää, olihan ohjekin Liian hyvää -blogista :D Hieman muutoksia tein alkuperäiseen verrattuna, laitan tähän niinkuin itse tein. Karkkilakkokin piti palaverissa oikein hyvin vaikka konvehtirasia nökötti koko ajan nenän edessä :D Kakun tein Lekuen irtopohjavuokaan, sain samalla tarjoilualustan sille. Kuva on vähän huono, kun kännykällä kellarissa kerhotiloissa nappasin :) Mutta kyllä siitä jonkinlaisen käsityksen kakusta saa.


Pohja:
150 g Vanilja Kauranen -keksejä
50 g sulatettua voita

Täyte:
4 liivatelehteä
2 rkl vettä
3 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl hienoa sokeria
1 pkt mangotuorejuustoa
200 g valkosuklaata sulatettuna

Päälle:
2 prk Piltti mangososetta
4 liivatelehteä
2 rkl vettä

Murenna keksit kaulimella vahvassa muovipussissa tai koneella murusiksi. Sulata voi ja kaada se keksinmurujen sekaan. Sekoita muruseos tasaiseksi. Painele keksinmurut. Vie pohja täytteen tekemisen ajaksi kylmään.

Laita liivatteet kylmään likoamaan 10-15 minuutiksi. Vatkaa kerma, vaniljasokeri ja sokeri vaahdoksi. Sulata valkosuklaa esim. syvällä lautasella vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Vatkaa tuorejuusto ja sulanut valkosuklaa tasaiseksi seokseksi. Kuumenna vesi kahvikupissa mikrossa (n.1min.) ja purista liivatteista ylimääräinen vesi. Lisää liivatteet kerralla kuumaan veteen ja sekoita kunnes liivatteet ovat täysin sulaneet liemeen. Lisää liivateseos muutamassa erässä tuorejuustoseoksen joukkoon. Lisää viimeisenä kermavaahto tuorejuustoseokseen. Vatkaa aineet huolellisesti sekaisin. Kaada täyteseos keksipohjan päälle vuokaan. Vie kakku kylmään 2-3 tunniksi.

Päällistä varten (ei ole pakko) laita liivatelehdet likoamaan 10-15 minuutiksi. Kuumenna vesi mikrossa, purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää kuumaan veteen, sekoita hyvin. Sekoita liivateseos mangososeitten joukkoon ja levitä kakun päälle. Anna hyytyä kylmässä yön yli.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

SLY27: Valkosuklaa-mansikkakakku


Taas juhlittiin Eetua :D Herra täyttää tiistaina (15.7) 12-vuotta, joten SLY27 heinäkuun paketissa ollut kakun ohje tuli kuin tilauksesta :) Tällä kakulla herkuteltiin viikonloppuna. Ohjeen valdelmat vain vaihtuivat mansikoihin ja päällisen hillo+vaahtokarkkikuorrute mansikkakiilteeseen ja kermavaahtoon. Valkosuklaastakin n. ruokalusikallinen kärähti mikrossa mutta sain sen eroteltua pois eikä se maistunut kakussa ollenkaan. Sankari itse ryöväsi isännän lautaselta kakkua, kun silmä vältti :D Kakkuun käytin SLY-paketeista löytyineitä aineksia. Kakun tein alkuvuodesta ostamaani Lekuen irtopohjavuokaan, halkaisijaltaan 23 cm.


Pohja
4 munaa
1,5 dl Siro erikoishienoa sokeria
1 dl spelttijauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Kostutus
1-2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Täyte
5 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa (/-tuorejuustoa)
100 ga valkosuklaata sulatettuna
1 tl vaniljasokeria
2 rkl Siro erikoishienoa sokeria
150 g mansikoita
2 rkl vettä (/mansikkamehua)

Pinnalle
mansikoita
sokerikiille

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200-asteessa n.7 min. Kumoa levy sokeroidulle leivinarkille. Leikkaa jäähtyneestä pohjasta kaksi samankokoista pyörylää tai jos teet leivoksia, paina halkaisijaltaan n. 7 cm leivosmuoteilla 6-12 leivospohjaa.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vispikerma, lisää joukkoon vaniljarahka (/-tuorejuusto) sekä sulatettu valkosuklaa, vaniljasokeri, sokeri ja mansikat. Sekoita tasaiseksi sähkövatkaimella. Kuumenna vesi (/mehu) kiehuvaksi ja liuota vedestä puristetut liivatteet joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.

Laita irtopohjavuoan (tai leivosvuokien pohjalle leivoslevyt), kostuta vanilja-maidolla. Lusikoi päälle täytettä. Nosta päälle toinen pohja (tai leivoslevy) ja kostuta. Hyydytä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli. Irrota kakku (leivokset) ja koristele.

torstai 10. lokakuuta 2013

Vaniljaa ja kinuskia


Monen kokeiluversion jälkeen päätin tällä kakulla osallistua nami-hiiren järjestämään "täytekakussa maustettua rahkaa" kisailuun. Vaihtoehtoina oli tehdä tavallinen täytekakku tai modernimpi hyydykekakku. Minä tein molempiin oman version, joista sitten oma raatini valitsi hyydykekakun paremmaksi :D Ensimmäistä versiota hieman tuunaten, sain tämän Vaniljaisen kinuskiomena -kakun kehiteltyä ja sillä lähdetään kisaamaan! :D

Vaniljainen kinuskiomena
Pohja: 
100 g digestive keksejä
38 g voita

Vaniljatäyte:
3 liivatelehteä + 1 rkl vettä
3 dl vispikermaa
100 g vaniljarahkaa
2/4 dl tomusokeria

Omenatäyte:
3 omenaa
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl kermaa

Omenatäyte: Tee ensin omenatäyte. Kuori ja pieni omenat pieniksi kuutioiksi. Kiehauta sokeri ja kerma kinuskiksi ja lisää omenakuutiot varovasti sekoittaen. Anna jäähtyä.

Pohja: Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään ja painele irtopohjavuoan (n.18 cm halk.) pohjalle.

Vaniljatäyte: Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa vispikerma vaahdoksi, sekoita joukkoon vaniljarahka ja tomusokeri. Kiehauta vesi esim. kupissa mikrossa ja liuota kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet siihen. Sekoita liuos tasaiseksi. Kaada liivateliuos ohuena nauhana kermatäytteeseen kokoajan sekoittaen.

Kokoaminen: Laita vaniljatäytettä keksi (tai muun) pohjan päälle n.1/3 verran. Laita omenatäyte keskelle. Laita loppu vaniljatäyte varovasti omenatäytteen ympärille ja päälle niin, että se jää piiloon. Nosta yöksi jääkaappiin hyytymään. Koristele omenaviipaileilla.

Omenahyydykekakku


Tässä kakussa yhdistyy taas monta eri ideaa, joita olen halunnut kokeilla: hedelmistä "koristereuna", kakkostäyte sisällä piilossa. Kuitenkin pienen raatini palautteen jälkeen :) päätin kokeilla uudestaan hieman pienin muutoksin. Tämäkään kakku ei ollut huono, päinvastoin! Kaneli kuulemma jätti mukavan jälkimaun, joten tämä voisi olla pikkujouluihin oikein hyvä kakku :) Suosittelen kyllä kokeilemaan!

Täytteet ovat hieman muunneltuina Mummo Ankan omenapiirakasta ja Ullan Unelma -blogista, pohjaksi voi myös paistaa kääretorttu pohjan, brownies pohjan, tms.


Omena-vaniljahyydykekakku
Pohja: 
200 g digestive keksejä
75 g voita

Vaniljatäyte:
6 liivatelehteä + 2 rkl vettä
6 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa
3/4 dl tomusokeria

Omenatäyte:
3 omenaa
1,5 dl ruokosokeria
1 tl kanelia
1 rkl vettä

Omenatäyte: Tee omenatäyte edellisenä päivänä "kasaantumaan". Kiehauta täyteaineksia kattilassa kunnes omenat pehmenevät hieman. Jäähdytä kunnolla ja nosta yöksi jääkaappiin.

Pohja: Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään ja painele irtopohjavuoan (n.22 cm halk.) pohjalle.

Vaniljatäyte: Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa vispikerma vaahdoksi, sekoita joukkoon vaniljarahka ja tomusokeri. Kiehauta vesi esim. kupissa mikrossa ja liuota kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet siihen. Sekoita liuos tasaiseksi. Kaada liivateliuos ohuena nauhana kermatäytteeseen kokoajan sekoittaen.

Laita vaniljatäytettä keksi (tai muun) pohjan päälle n.1/3 verran. Laita omenatäyte keskelle (jätä hieman nestettä koristelua varten). Laita loppu vaniljatäyte varovasti omenatäytteen ympärille ja päälle niin, että se jää piiloon. Nosta yöksi jääkaappiin hyytymään. Koristele omenatäytteestä jääneellä "kastikkeella".



keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Valkosuklaa-lakkajuustokakku

Työmatka piteni muuton seurauksena ja nyt ajan päivittäin papan lakan/hillan poiminta paikan ohi :) Siitä kenties johtuen alkaa aina tekemään mieli lakkajuustokakkua. Aluksi ihmettelin mistä tämä kumma mielihalu on peräisin, itse kun ei todellakaan pidä lakasta!! Mutta sitten hoksasin ja aloin miettimään millainen juustokakku tyydyttäisi tämän mielihalun...

Aikani mietittyä ja ohjeita selattuani muistin aikaisemmin tekemäni valkosuklaa-mustikkajuustokakun ja päätin samalla ohjeella kokeilla lakka versiota.

Papasta minulla on monta hyvää muistoa ja aina hänen kuolemaansa muistellen tulee itku ja rintaan tulee raskas möykky :( Tätä juustokakkua tulikin syötyä hieman itku kurkussa pappaa muistellen <3

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Valkosuklaa-mustikkajuustokakku


 Äiti kävi mustikassa ja minä ryöväys retkellä...
 Ohje on 'Suklaa - 365 vastustamatonta makuelämystä' kirjasta.
Ja sehän jo kertoo kaiken... ,)  Tähän käytin veljeltä saamiani munia.

Pohja
250 g digestive-keksejä (Marie)
2 rkl kaakaojauhetta
75 g voisulaa

Hienonna keksit hienoiksi muruiksi monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulimen avulla. Lisää kaakaojauhe ja voisula, sekoita tasaiseksi. Painele seos 23 cm:n irtopohjavuokaan.
Täyte
400 g tuorejuustoa notkistettuna
1 dl hienoasokeria
3 munaa kevyesti vatkattuna
2 munankeltuaista
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl vaniljaesanssia
1 1/4 dl kuohukermaa
300 g valkoista suklaata sulatettuna ja jäähtyneenä
225 g mustikoita

Vatkaa suuressa kulhossa tuorejuusto ja sokeri tasaiseksi. Lisää munat, keltuaiset, jauhot ja vaniljaesanssi, sekoita. Sekoita joukkoon kerma ja sulatettu suklaa puulusikalla, nostele sitten joukkoon mustikat. Kaada seos keksipohjalle.

Paista 170-asteisessa uunissa 45-50 minuuttia tai kunnes juustokakku on reunoilta kiinteä ja keskeltä vielä hyytelömäinen. Ota uunista ja anna jäähtyä. Laita juustokakku jääkaappiin 2 tunniksi tai yön yli ja ota sitten vuoasta irti. Koristele halutessasi mustikoilla, mustikanvarvuilla, valkosuklaa rouheella.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Persikka-valkosuklaa hyydykekakku

Arla keittiöstä löytyi herkullisen oloinen Ananasjuustokakku, jota hieman muokkailin ja niin syntyi Persikka-valkosuklaa hyydykekakku.

Pohja:
200 g Digestivekeksejä
75 g voita

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään. Painele seos vuoan pohjalle.

Täyte:
4 liivatelehteä
2,5 dl kermaa
0,5 dl sokeria
2 dl Turkkilaista jogurttia
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1 levy (130 g) Pandan valkoista suklaata
pieni purkki (410 g) persikoita

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Sulata suklaa ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita sokeri, tuorejuusto, jogurtti ja sulatatettu suklaa keskenään. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne tilkkaan kiehuvaa vettä. Anna liivateseoksen jäähtyä hetken aikaa ja lisää se sitten juusto-jogurttiseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Valuta persikat hyvin ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Sekoita persikanpalat juustoseokseen ja kääntele lopuksi varovasti mukaan kermavaahto. Laita sitten koko kakku jääkaappiin jähmettymään.

Koristelu:
sokerikreemi
suklaamunia

Tee sokerikreemi ohjeen mukaan ja värjää se vihreäksi elintarvikevärillä ja pursottele "ruohoa" spagetti-tyllalla. Laita suklaamunia keskelle ruohoa.

Aikaisemmat kommentit:
nami-hiiri kirjoitti 08.04.2012 - 23:58
Ihana pesä !

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Punaisia marjoja

Viikonloppuna tuli käytyä mummon viinimarjapensaassa ja keittiönkaapissa "ryöstöretkellä". Marjoja meni kakkuihin mutta kyllä niitä eksyi pakkaseenkin asti. Tänä vuonna yritin uudestaan ottaa viinimarjoja koristeeksi, kun viime vuonna kävi pakkasen kanssa vähän hassusti ja ne meni siinä... Mutta tämmöisiä kakkuja sain nyt aikaiseksi ja molemmat olivat erittäin hyviä.

Herukkakakku Mansikkamäen ohjeella. Unohdin sitruunan tässä kakussa hedelmäkoriin.  mutta hyvää se siltikin oli. Tässä kakussa käytin mummolta "ryöväämääni" kakkuvuokaa, välillä on mukava tehdä tuon mallisia kahvikakkuja.

Herukoilla höystetty juustokakku Belle Baien ohjeella. Tässä käytin karamellisoitua maitoa, joka on valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa ja jota olen joskus tilannut Kakkusankareilta.

Molemmat olivat oikein hyviä, joten menevät "voi tehdä uudestaankin" -kansioon. Erilaisia variaatoita voisi kakuista kokeilla, niin eivät jää vain pelkiksi "syksyn" kakkusiksi.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Caipirinha-Cappucino hyydykekakku

Viime syksynä (muistaakseni) joku mainitsi blogissaan, että Santa Marian Caipinrinha Drink Mix -seoksen teko loppuu sen vähäisen menekin vuoksi. Tein viime juhannuksena ensimmäistä kertaa tästä aineesta kakkua, joten pakkohan se oli muutama pussi ostaa kaappiin jemmaan ettei yhteen kertaan jää suhde tuohon ainekseen. Niinpä kaapissani on kolme pussia tuota kyseistä jauhetta, joiden päiväykset menevät heinäkuussa umpeen. Kaksi pussia on päässäni jo käytetty mutta mihin se kolmas... Kunnes huomasin Cappucinomousse paketin ja niistä sain tämmöisen aikaiseksi.

Pohjana riisisuklaa, Caipinrinha- ja Cappucinotäyte, yhdistelyä monesta eri ohjeesta. Pohjaa oli hieman hankala leikata mutta kyllä se tarpeeksi terävällä leikkautui, Caipirinha oli mukavan kirpakkaa ja Cappucino toi pehmeän suklaisuuden. Nam!

Caipirinha-Cappucino hyydykekakku
Pohja
50 g voita
1 Pandan maitosuklaa levy (130g)
4 dl riisimuroja

Caipirinha täyte
1 pss Caipirinha Drink Mix-seosta
1 prk (2,5dl) Flora vispiä
1 prk (200g) Sunnuntai Sitruuna rahkavalmistetta
1 dl tomusokeria
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

Cappucino täyte
1 pkt (2 pss) Blå Bandin Cappucino suklaahipuilla moussejauhetta
3 dl kylmää maitoa
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

Sulata rasva kattilassa ja siihen suklaa. Sekoita varovasti joukkoon riisimurot. Kaada irtopohja kakkuvuokaan (minä käytin säädettävää rengasvuokaa, halkaisijana n.22 cm). Laita jääkaappiin kovettumaan pariksi tunniksi (mulla oli n.4h)

Caipirinha täyte: Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota Flora vispi. Lisää joukkoon Sunnuntai Sitruuna rahkavalmiste ja sekoita hyvin. Kuumenna mikrossa vesi kiehuvaksi (n.30 sek), purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sekoita ne kiehuvan kuumaan veteen. Sekoita liivatevesi ohuena nauhana varovasti sekoittaen muun täytteen joukkoon. Kaada täyte riisimuropohjalle ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Cappucino täyte: Laita liivatteet kylmään veteen. Sekoita mousse ainekset maidon joukkoon ja vatkaa käsivatkaimella kunnes seos alkaa sakenemaan. Kuumenna mikrossa vesi kiehuvaksi (n.30 sek), purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sekoita ne kiehuvan kuumaan veteen. Sekoita liivatevesi ohuena nauhana varovasti sekoittaen Cappucinomoussen joukkoon ja kaada se Caipirinhatäytteen päälle. Anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään. Koristele haluamallasi tavalla.

Minä laitoin illalla päälle nomparelleja, jotka yön aikana sitten sulivat pinnalle. Mutta ihan kivan näköinen kakusta siltikin tuli. Laitoin vielä suklaalehtiä viemään huomiota pois sulaineista nomparelleista...

Aikaisemmat kommentit:

Lelle kirjoitti 30.05.2011 - 21:18
Heippa!
Kakku kuulostaa ja näyttää todella herkulliselta! Ihan tekis itsekin mieleni kokeilla. Mutta mistäs löytää tuota caipirinha drink mixiä?? Saako sitä vielä ja mistä lähteä etsimään?

MinnaT kirjoitti 31.05.2011 - 09:22
Sitä Caipirinha Drink Mixiä on ollut kaupoissa siellä missä on niitä texmex juttuja, eli tortilloja, tacoja :) Marghareta Drink Mixiä vielä ilmeisesti tehdään, en oo koskaan vain kokeillut millaista se on :)

SakariSokeri kirjoitti 31.05.2011 - 16:42
Varmasti hyvä yhdistelmä, näyttää herkulta!

Lelle kirjoitti 31.05.2011 - 21:35
Okei, kiitos tiedosta :) Täytyy käydä kurkkaamassa oisko sitä vielä jossain..

Pioni kirjoitti 07.06.2011 - 13:53
Kuulostaa niin herkulliselle! Kunpa löytäisin tuota jostakin, niin voisin testata itsekin.

MinnaT kirjoitti 07.06.2011 - 15:55
Kannattaa katella kaupoista, joissakin pikkukaupoissa voi vielä olla. Meidänkin lähikaupassa oli vielä toukokuun puolessa välissä muttei oo enää :(

Sanna kirjoitti 22.06.2011 - 17:55
Tosi upea kakku!