tiistai 27. huhtikuuta 2010

Synttärit

Viikonloppuna juhlin synttäreitäni, kun tuli täydet vuodet mittariin. Ihan vain perhepiirissä ja lähimpien ystävien kesken vietettiin oikein mukava lauantai. Pelattiin WII:n tanssipeliä kahdella matolla. Loppuillasta (tais enemmänkin olla yötä...) innosttuttiin laittaamaan vaikeusastetta hieman vaikeammaksi... Ja sitä se kyllä oli! Naurusta ei ollut pulaa, kun katsoi toisten peliä: jalat vispasi niin kamalasti matolla ettei perässä meinannut katsojakaan pysyä. Mutta peli oli ihan hyvä keksintö, saipahan vähän kaloreita kuluttaa kaiken herkuttelun jälkeen. Ja niitähän oli:

Täytekakku: 3* 4 munan pohja, paistettu pellillä, välissä persikkaviipaleita ja kermarahkaseos, kostus vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Päällä syötävä kakkukuva minusta n.1v 1kk ikäisenä (kuva tilattu Ullanunelmasta ja ensimmäistä kertaa tein tämmöisen kuva-kakun), marsipaani kukkaset ja reunoilla retrosti Amerikan pastillit.
Kukkaset lähempää... Oli kummallisia vieraita: kukaan ei uskaltanu syödä nuita kukkasia eikä kuvaa, joten kakkua kierrettiin reunoilta. Kukkaset menivät sitten mummoille, he kun eivät päässeet paikalle niin kävin heidän luonaan seuraavana päivänä ja vein kaikkia herkkuja. Eikö se niin mene, että "ellei mummot pääse kahvipöydän luo, menee kahvipöytä heidän luo".

Kinkku- ja jauhelihapiirakkaa: Juhlattaren lauantaipiirakka. Täytteinä mulla oli kinkkupiirakassa kinkkua, ananasta, purjoa ja punaista paprikaa, jauhelihapiirakassa jauhelihaa + tavallista sipulia, punaista paprikaa ja purjoa. Minusta itsestä tuo jauheliha oli parempaa, liekö kinkkupiirakoita syöny liiaksi...

Mangotuorejuustoleivokset ja Mokkapalamuffinssit (Pullahiiri). Mangotuorejuustoleivoksien koristeluun otin mallia Pampulan Mango-leivoksista. Molemmat olivat laktoosittomia.
Sekä lisäksi Hanna-tädin kakkuja, kaupan cocktailpiirakoita (kukkaservetin alla, unohtu päälle...) ja munavoita. Illalla oli kahvin lisäksi vielä Keltainen Enkeli-boolia.

Aikaisemmat kommentit:

Pioni kirjoitti 27.04.2010 - 15:48
Onnittelut minutakin! Kivan kuuloiset juhlat ja herkullisen kuuloiset tarjottavat.

Sakari kirjoitti 27.04.2010 - 16:34
Onnittelut!

Tuulis kirjoitti 28.04.2010 - 07:35
Onnittelut jälkikäteen! Ihania herkkuja olet tehnyt ja tuo kakku on suloinen!!!
Hauskat nuo sinun lapsuuden tavarat. Minulla on itseasiassa tuo sama nukke:o) Olen saanut sen joskus 70-luvun alussa.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Hanna-tädin kakut


Seitsemän sortin leivonnaiset -kirjaa selatessani alkoi tehdä Hanna-tädin kakkuja pitkästä aikaa mieli. Tässä kirjassa ohjetta ei valitettavasti ollut mutta onneksi oli vanha, hyväksi havaittu resepti vielä luettavissa 7-luokan köksän kirjassa. Tämä resepti on kirjoitettu käsin kirjan viimeisille sivuille, eli on tainnut opettaja kirjoittaa reseptin taululle josta se sitten on kopsattu. Tämä on kyllä hyvä ja nopea tehdä ja tämän voi helposti muokata gluteenittomaksikin.

Hanna-tädin kakut n.30-60 kpl
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1 tl soodaa
2 dl sokeria
1 muna
1 dl kermaviiliä
100 g sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon muna, kermaviili ja sulatettu rasva. Muotoile pikkuleipiä ja paista niitä uunin ylimmällä tasolla 200-asteessa n.7-8 minuuttia, riippuen pikkuleipien koosta.

Minä tein kaksi satsia pikkuleipiä, yhdestä kermaviilipurkista kun tulee sen verran. Ensimmäisen satsin pikkuleivät olivat hieman isompia, minäkun tykkään sellaisista. Teelusikalla vain kaapaisin taikinaa kulhosta ja pyörittelin käsissä palloksi. Mitenkään en "litistellyt" palloja enää, koska ne kuitenkin hieman leviävät uunissa ja ilman litistelyä pikkuleivistä tulee ihanan pulleita ja korkeita. Näitä tuli n.30 kipaletta, jotka saa syödä itse 

Tämän toisen satsin (kuvat siitä) tein samallalailla mutta taikinaa otin hieman vähemmän ja näin sain pienempiä. Näitä tuli n.60 kipaletta ja menevät juhliin

Aikaisemmat kommentit:
Tanja kirjoitti 25.04.2010 - 22:06
Hih, näitä tuli aina lapsena tehtyä, ja puolet taikinasta taisi aina päästä parempiin suihin ennen uunia... :D

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Pääsiäisen persikka-rahka piirakka

Löysin MarinKyökistä herkullisen näköisen ja kuuloisen persikka-rahka piirakka ohjeen. Koska pääsiäiseen kuuluu mielestäni jotakin herkkua, joka sisältää rahkaa ja persikoita, päätin tehdä näitä. Ohjetta en ala kirjoitteleen, se kun löytyy linkin takaa. Mulla yks lasi oli yks desi, kun en tietänyt minkä kokoisia laseja "Mari" oli käyttäny. Mutta eihän se haittaa, suhteet tais kuitenkin mennä oikeaan suuntaan, kun piirakka oli niin herkullista.

Koristeeksi tein vielä Pandan maito- ja valkosuklaasta "harakanvarpaita", niinkuin mies sanoi ennen "kissojen" ilmestymistä. Kieltämättä nää näyttääkin hieman harakanvarpailta, oiskohan pitäny tehdä yks haara / oksa enemmän...

Yritin tehdä leivinpaperista spritsauspussia mutta en onnistunu vaikka oli hienot ohjeet kuvineen päivineen: pussista tuli sellainen kapea mihin oli tosi hankala saada suklaata sisälle ja jos "venytti" pussia että se ois isompi, tuli suuaukosta sitten liian iso. No, pitää harjoitella, onneksi leivinpaperi on sellaista millä voi harjoitella vaikka kuinka

Aikaisemmat kommentit:
Pioni kirjoitti 07.04.2010 - 13:11
Minäkin tätä ohjetta kuolasin... jospa saisin ensi pääsiäisenä tehtyä =)