tiistai 29. joulukuuta 2015

Hirvikiusaus

Miehen työkaverilta ostettiin tässä lokakuun puolella hirveä säilykkeenä. Sitä sitten syötiin suoraan purkista ja teimpä keittoakin yhdestä. Yhden purkin puolestaan käytin tähän kiusaukseen, joka olikin tosi, tosi, tosi hyvää!! Nyt on myös ostettu jauhelihaa ja paistia, ne vielä ovat pakkasessa :)


Ihan yksinkertainen ohje: pakastealtaasta peruna-sipuliseos, siitä puolet vuokaan ja vähän suolaa, sekoitus, hirveä viipaloituna säilykkeestä, loput potut päälle, vähän suolaa ja varovainen sekoitus. 2 dl - 2,5 dl ruokakermaa päälle ja 225-asteiseen uuniin n.45 minuuttia. Kyytipojaksi omatekoista puolukkahilloa ja ei muuta kuin ääntä kohden :D

Hobitti-ilta

Nuorimmaisen veljeni kanssa on ollut puhetta, josko joskus pidettäis Hobitti-ilta, eli siis katsottais Hobitti leffat :) Siinä onkin ihan työpäivän verran urakkaa, leffat kun kestävät noin kolme tuntia jokainen. No viimein löysimme sopivan raon illalle (14.11) mutta ei me jaksettu katsoa kuin kaksi ensimmäistä :D Pitää piakkoin katsoa viimeinenkin ettei unohdu aiemmat.
(Muoks: On katsottu myös viimeinenkin Hobitti, nämä postaukset vaan venyneet :D )

Ennen leffaa paistoimme pizzaa kivellä, pohjan ja tomaattikastikkeen ohjeena hyväksi koetut OHJEET. Minä olin pizzapohjien tekijä, veli paisto jauhelihan ja mies teki salaatin, kattoi pöydän ja siivosi minun jälkiä ja toimi kuvaajana :D Jokainen itse sitten huolehti pizzastaan; laittoi siihen tomaattikastikkeet ja muut tilpehöörit sekä paistoi haluamakseen. Jaioin taikinan kuuteen osaan, joten jokainen sai kaksi pizzaa, molempaa ei kyllä kukaan jaksanut syödä mutta olipahan seuraavaksi päiväksi sitten jotain pientä :)

Jamie Oliverin ohjelmasta bongasin pizzan teko vinkin, että kuumentaa ensin kivi uunissa, ottaa se sitten uunista pois ja lätätä pizza pohja siihen ja sitten vasta täytteet. Kuuma kivi alkaa kypsentään pohjaa heti ja olihan tuo helpompikin tuollain tehdä, kuin lapiolla yrittää saada pizza kivelle ja täytteetkin pysymään päällä :D






Pizzan jälkeen juotiin kakkukahvit, olin tehnyt Ullan Unelmakakut-kirjasta Hämähäkkikakku-ohjeen mukaan kakun, hieman pienillä muutoksilla; itse kakkupohja oli munan verran pienempi enkä päällystänyt kakkua marsipaanilla vaan kermalla. Päälle yritin tehdä hämähäkin seitin :D ja reunoille veli laitto aakkos-karkkeja. Sittempä rötvättiin koko sakki sohvalla katsomassa Hobitteja eikä ihme kyllä nukahdettu! :D Leffa herkuiksi oli sitten vielä sipsejä ja dippiä sekä loput karkit. Kylläpä oli olo aika tuhti :D



HÄMÄHÄKKI-KAKKU
Pohja
6 munan täytekakkupohja (5)

Appelsiini-toffeetäyte
4 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl toffeekastiketta
n. 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
8 liivatelehteä
300 g appelsiinimarmeladia

kostutus
3 dl vaniljasokerilla maustettua maitoa

kuorrutus
1 dl kermaa
n. 300 g vaaleaa marsipaania

koristelu
50 g tummaa suklaata
marsipaanihämähäkki


Paista pohja ohjeesi mukaan.

Täyte:
Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma, sekoita mukaan tuorejuusto, toffeekastike ja sokerit. Purista vesi pois liivatteista ja liuota ne pieneen määrään kiehautettua vettä. Sekoita hieman jäähtynyt liivateseos täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Levitä pohjan päälle puolet appelsiinimarmeladista. Kaada puolet täytteestä marmeladin päälle. Tee toinen kerros myös näin. Anna kakun olla yön yli jääkaapissa maustumassa ja kostumassa. Kumoa kakku alustalle ja sivele päälle ohut kerros kermaa, kuorruta kakku marsipaanilla ja koristele suklaalla.


Vaniljainen mukikakku

Nämä mukiherkut tuntuvat nyt olevan IN. Muutaman olen toisista blogeista napannut talteen mutta nyt kokeilin kirjastosta lainaamastani Makeat Mukiherkut-kirjasta Vaniljaisten mukikakkujen ohjetta. Ihan hyväähän tuo oli, ehkä hieman liian isot annokset. Voisi siis sanoa, että yhdestä mukista syö kaksi :D Me piilotettiin vielä vadelmaakin näihin tuomaan hieman lisää makeutta ja tuntumaa. Näitä herkuteltiin kahvin kanssa marraskuun puolessa välissä :D


2 rkl voita (30g)
1 kananmuna
2 rkl tummaa sokeria
1 tl vaniljauutetta
1 rkl kermaa
5 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
(+ 3 vadelmaa)

Sulata voi kulhossa n.20 sekunnin ajan mikrossa 800W:lla.
Vatkaa mukissa yhteen kananmuna, sokeri ja vaniljauute. Lisää edelleen vatkaten kerma, jauhot, leivinjauhe ja sulatettu voi. (Paina vadelmat hieman kakun sisään). Kypsennä mikrossa n.1 minuuttia 40 sekunttia 800W:lla. Koristele halutessa sokerikuorrutteella:

4 rkl tomusokeria
1 tl vettä
1/2 tl nonmparelleja

Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi, kaada valmiin mukikakun päälle ja koristele nonmparelleilla

maanantai 14. joulukuuta 2015

Stellan suklaapikkuleivät

Voi...!!! Tää on ihan jäänyt roikkumaan luonnoksiin :( Näitä pikkuleipiä tein talviloma reissulle Luostolle, jossa siis oltiin viikolla 12 tänä vuonna :D


Sain ystävältäni lahjaksi Angry Birds Stellan kakkukirjan jouluna 2013 :) Samassa paketissa oli myös Heirolin keksimuotti, jota en vielä ole päässyt kokeilemaan :D

Näitä Stellan suklaapikkuleipiä tein meille mukaan kahvileiviksi, kun lähdimme Luostolle lysthiä pitähämän :D Ystävääni ja hänen miestään treffattiin illallisen merkeissä, jonka jälkeen nautimme vuokra mökissämme yömyssyt ja maistelimme pikkuleipiä. Toisen rasian jätin kotiin vahdille ja postin tyhjentäjälle maisteltavaksi :)


250 g voita
3 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
0,5-1 dl suklaarouhetta

Lämmitä uuni 175-asteeseen. Pilko tai rouhi suklaa (ellet käytä esim. valmiita suklaanappeja: Dr. Oetker, Pirkka). Vaahdota voi ja sokerit kevyesti. Lisää munat ja sekoita kunnolla. Yhdistä kuiva-aineet (vehnäjauho, ruokasooda ja suklaa) keskenään. Lisää kuiva-aineet voi-sokeriseokseen ja sekoita massa tasaiseksi.

Muotoile massasta pyöreä tanko, halkaisijaltaan n.5-10 cm. Kääri tanko leivnpaperiin ja anna sen kovettua jääkaapissa tai pakastimessa (n.15-20min.), kunnes sitä on helppo leikata. Leikkaa tangosta n.0,5 cn:n paksuisia viipaleita ja aseta ne uunipellille. Minä "oikasin" tässä kohtaan ja otin vain lusikalla taikinaa, pyöritin palloksi ja litistin :) Jätä pellille riittävästi tilaa jokaisen pikkuleivän ympärille, koska ne leviävät paistuessaan.

Paista 175-asteessa n.6-12 min pikkuleipien koosta riippuen. Valmis pikkuleipä on keskeltä hieman pehmeä.

Hunajainen possupaisti


Paistoin pitkästä aikaa Pyhäinpäivänä possipaistia (tiedän, päivitykset ovat aika myöhässä :D ) Perheelläni on ollut tapana paistaa Pyhäinpäivänä ensimmäinen kinkku tai joku tämän tyylinen possupaisti. Sattumoisin myös äitini oli ostanut samanlaisen possupaistin Pyhäinpäiväksi :D


Ohjeen löysin Hyvä kokki-kirjasta ja josta mausteet vaihdoin turkkilaiseen yleismausteeseen :) Lisukkeena oli sitten pottumuusia ja höyrytettyhä vihanneksia.

HUNAJAPOSSU PAISTOPUSSISSA
5-6:lle

1 kg porsaan kasleria tai lapaa

Pintaan:
2-3 rkl hunajaa
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl valkosipulisuolaa
1/2 tl timjamia

Kastike:
2-3 dl paistolientä
1 dl vettä
1 rkl vehnäjauhoja

Puhdista liha kostealla paperilla ja sivele sen pintaan hunaja ja öljy. Sekoita mausteet keskenään ja ripottele lihan pintaan. Aseta liha paistopussiin, sulje pussi ja tee kulmaan pieni höyryaukko. Työnnä lämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan pussin läpi. Nosta paisti uunivuokaan ja kypsennä 150-asteisessa uunissa kunnes mittari näyttää 80 astetta.

Valuta paistoliemi kattilaan mutta anna lihan levätä 10 minuuttia. Poista mittari ja leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi. Sekoita paistoliemi, vesi ja jauhot kattilassa. Kiehauta seos kastikkeeksi ja tarkista sen maku ja sakeus.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Kana herkkuja


Olimme lokakuun lopussa viikonloppuna Eetun kanssa kahdestaan kotona :) Päätin jotain herkkua tehdä meille lauantai-illaksi, kun olin siivonnut koko päivän. Itselle tein Ullan Lempileivonnaiset-kirjasta Kanapiirakan ja koska kanaa jäi, Eetulle sitten kuivattuja kanaviipaleita.

KANAPIIRAKKA
Pohja
100 g voita (juoksevaa n. 1 dl)
50 g juustoraastetta
1/3 tl suolaa
1/2 dl kevyt kermaa (kevyt maitoa)
2 dl vehnäjauhoja

Täyte
300 g broilerisuikaleita
1 sipuli
4 ananasrengasta

Päälle
2 kananmunaa
125 g ranskankermaa
2 valkosipulinkynttä
100 g Aura-juustoa
1 tl currya

Sekoita pohjan ainekset keskenään sekaisin ja painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Ruskista broilerisuikaleet pannulla, lisää pilkottu sipuli joukkoon. Levitä broileri-sipuliseos pohjalle, aseta ananasrenkaat päälle. Sekoita kananmunat, ranskankerma, murskatut valkosipulinkynnet ja murusteltu Aura-juusto sekaisin, levitä ne täytteen päälle ja ripota pinnalle currya. Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia.