Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset: leivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset: leivät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. helmikuuta 2025

Vuoden 2023 leipomiset

Eräänä sateisena päivänä leivottiin tyttären kanssa mustikkapiirakkaa Pullahiiren yhden kulhon ohjeella 😋




Pataleipää tuli tehtyä pitkästä aikaa 😋 Tämän jälkeenpä sitä ei ole tullut tehtyä 😄




Vuoden 2023 omenasato oli kaksi 10L ämpäriä, jotka eivät ihan täynnä olleet mutta melkein. Niistä sitten tuli keiteltyä hilloa ja leivottua omenapiirakkaa, jonka ohje löytyi Ullan Lempileivonnaiset -kirjasta 😊





Isäni kävi Hailuodossa poimimassa pulukoita, joista tein puolukkapiirakka, puolukkahilloa sekä vispipuuroa ☺️




Ullan Lempileivonnaiset -kirjasta löytyneellä ohjeella tuli tehtyä taatelikakkua. Tarkoitus oli, että olisi jo jouluksi valmiina mutta eihän se säilynyt 😄



Pataleivän lisäksi tuli tehtyä Helppoja ruisruutuja Suklaapossun ohjeella ja tyttären kanssa tehtiin Helpot jääkaappisämpylät Pullahiiren ohjeella eräälle sunnuntaiaamulle 😋





Daim-mokkapaloilla tuli herkuteltua marraskuussa 😋 Ohje löytyi Ranteita myöten taikinassa -blogista. Ihan hyvää oli mutta krokantit tuntuivat hieman liian kovilta.



Kermaviili oli muutaman päivän vanhaa, joten tein siitä joulun alla kakun. Kakku oli hyvää ja pehmeää. Tuommoista Aarikan Tontut metsässä -tarjotinta olin pitkän aikaa haaveillut, niin pakkohan se oli käydä ostamassa 😍 Tarjottimen halkaisija on 40 cm, joten oikein sopiva kakulle ja muille herkuille.

perjantai 24. syyskuuta 2021

Leipää

Myönnän, olin yksi niistä, jotka "hamstrasivat" jauhoja ja hiivaa keväällä 2020 😄 Joten leipää on tullut leivottua. Tein sellaisia leipiä, jotka ovat helppo tehdä eikä niissä tarvita erikoisia aineksia tai tekotapajo. Nämä sen takia, että niitä olisi mukava tehdä myös myöhemmin ja jotta tytärkin pääsisi upottamaan kätensä taikinaan :)

Kaurainen peltileipä Kulinaarin ohjeella, KLIK. Herkkua ja helppoa.




Sämpylöitä, ohje ihan sämpyläjauhopussi kyljestä. Näitä on tullut pariin otteeseen tehtyä. Teimme myös kerran hampurilaiset tämmöisistä sämpylöistä.



Peltileipää k-kaupan reseptillä. Tätä muokkasin niin, etten laittanut fenkolinsiemeniä. Ohje täältä, KLIK.



Teen itse nykyään laatikot jouluksi, joita sitten jää... Mutta sitten löysin ohjeen, johon voi upottaa porkkanalaatikon jämät. Tämä olikin tosi hyvä keino hävittää porkkanalaatikot pakkasesta ja samalla sai oikein herkullista leipää. Tätä tehtiin myös pariin otteeseen, koska laatikkoja riitti :D Ohje täältä, KLIK. Virkkasin myös tuommoisen korin juurin leipiä varten, niitä on miellyttävämpi tuosta ottaa kuin pussista suoraan. Korin ohje löytyy täältä, KLIK, jos sellaisen innostuu virkkaamaan :)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Karjalanpiirakoita


Korona karanteenin alussa (maaliskuun loppupuolella, kun tuli suositus, että lapset olisivat kotona, jos mahdollista) leivottiin porukalla Karjalanpiirakoita, ne kun ovat niin tykättyjä 🙂 Isäntä oli piirakoiden paistaja, me Martan kanssa leivottiin. Hienosti 3-vuotias teki ensimmäistä kertaa piirakoita 😍

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Minnan Valkosipulileipä vs. Huovisen Valkosipulileipä

Huovisen Leipomo Oulussa tekee valkosipulileipää, jota enoni on pari kertaa tuonut. Viime kerralla aloin miettimään onnistuisiko itse tehdä samanlaista leipää... Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen ja pataleivän tekoon. Jauhojen sekaan laitoin enon Turkista tuomaa valkosipulimaustetta muistaakseni 2-3 maustemitallista (ml). Ja tässäpä tulos, leipää oli tämän verran jäljellä, kun kuvan ehdin napata :D Eli hyvin leipä teki kauppansa vaikka tässäkin kävi leipurin kämmi: suola unohtui!!! :D

torstai 11. kesäkuuta 2015

Ruisleipä

Leipää on mukava tehdä, varsinkin kun se on näin yksinkertaista :) Ohje löytyi Linnean Herkkukodosta. Olen aikaisemminkin tehnyt ruisleipää "pataleipä" tyylillä mutta tämä oli mielestäni erilaisempi ja muistutti enemmän ruisleipää. Suosittelen!


Ohje kopsattu Linnelta, että pysyy itselläkin tallessa :D

3,5dl vettä, 43°c
1,5dl vehnäjauhoja
6dl ruisjauhoja
2tl suolaa
1tl hiivaa

Sekoita kuivataineet keskenään suurehkossa kulhossa. Lisää lämminvesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Peitä kulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön vähintään 12 tunniksi. Muotoile kohonnut taikina varoen "palloksi" kulhossa, apuna kannattaa käyttää leipurinlastaa. Jätä kohoamaan 30 minuutiksi. Laita uuniin n.3litran kannellinen pata ja laita uuni lämpenemään 225°c. Ota kuuma pata VAROEN uunista ja nosta taikinapallo pataan. Laita kansi kiinni ja pata uuniin.Paista 30 minuuttia - ota kansi pois ja paista 15 minuuttia. Nosta leipä leivinliinan päälle ja kääri se siihen jäähtymään.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Älyttömän helpot sämpylät

Töissä kiirettä eikä leipominenkaan ole oikein huvittanut. Jotain pientä kyllä on tullut tehtyä, niitä jos tänne pikkuhiljaa pudottelis :) Vanhan, yksisilmäisen herran kanssa yritetty aikaa viettää ulkona, sen mitä sade ilmat ovat antaneet myöten. Jospa tuo kesä vähitellen alkaisi tulemaan... Sisällä ollaan sitten pelailtu "älytöntä" peliä sekä makkaran piilotusta, toinen on aivan onnessaan <3


Näitä sämpylöitä tuli tehtyä jonakin viikonloppuna, en muista milloin :D Ohje löytyi Kermaruusulta, hieman muuttelin, kun kas kummaa, meinasi vehnäjauhot loppua :D Joten laitoin siis 1,5 dl vehnäjauhoja ja sämpyläjauhoja sen n.7-8 dl. Tuhteja tuli mutta ah, niin hyviä! Helppoja tehdäkin, joten tulee toistekin tehtyä :) Tässäpä Kermaruusun alkuperäinen ohje, itse siis vaihtelin nuita jauhoja :)

7½ dl vettä
30g tuoretta hiivaa (tai 1½ pss kuivahiivaa, silloin vesi lämmintä)
1½ rkl suolaa 

Sekoita hiiva ja suola veteen, lisää jauhot isolla lusikalla sekoittaen. Taikina jää melko löysäksi jauhojen lisäämisen jälkeen.

1½ dl ruisjauhoja
1½ dl kokojyväjauhoja
n. 10 dl vehnäjauhoja 

Peitä kulho leivinliinalla tai leivinpaperilla. Nosta kulho jääkaappiin yöksi kohoamaan.

Lämmitä uuni 230 asteeseen. Nostele taikinasta kahdella lusikalla kasoja leivinpaperilla päällystetylle pellille. Ripottele pinnalle jauhoja ja tee ristiviilto veitsellä sämpylän pinnalle. Paista n. 30 min.
Sämpylät ovat kovia uunista tullessa, älä peitä liinalla koska silloin rapeus häviää sämpylän pinnalta

maanantai 1. syyskuuta 2014

Rusinaleipä

Madeiralla tuli syötyä pariin otteeseen aivan ihanaa leipää, jossa oli rusinoita. Yritin sitä tehdä kotona mutta eihän siitä nyt niin hyvää tullut :) Mun leivästä tuli tummempi (pelkillä vehnäjauhoilla tulis ehkä vaalee) ja kyllähän se ympäristökin vaikuttaa leivän makuun ,D Mutta hyvää kuitenkin oli! Leivän ohje vanha tuttu HELPPO PATALEIPÄ, lisätty vain kourallinen rusinoita, enemmänkin vois laittaa.

Porkkanasämpylät

Jääkaapissa oli pari porkkanaa, joten ajattelin tehdä porkkanasämpylöitä :) Oikein hyviä ja helppoja tehdä, tulee toistekin. Isäntäkin tykkäs :) Päälle nakkelin SLY27 toukokuun paketissa olleista seesaminsiemeniä. Ja ohjehan näihin ihaniin sämpylöihin löytyy Kaakao kermavaahdolla -blogista! :D

tiistai 20. toukokuuta 2014

Aamusämpylät


Sunnuntai aamuksi tuli tehtyä myös näitä "yön yli levänneitä" sämpylöitä. Ohje on löytynyt Kaakao kermavaahdolla -blogista, jossa on paljon muitakin herkullisia leipäohjeita.

En jaksanut pyöritellä taikinaa sämpylöiksi, vaan levitin sen pellille ja päälle nakkelin SLY paketissa olleita seesaminsiemeniä. Ne kyllä olis varmaan saanu nakella hieman aikaisemmin, koska osa näytti paiston aikana valuvan pois :D Mutta hyvää leipää oli, pitää seuraavalla kerralla tehdä vaikka aamulla taikina jääkaappiin päiväksi, niin jaksaa illalla pyöritellä, ja tietysti seesaminsiemenet päälle! ,) Myöskin paketin hunajaa käytin tähän.

Täysjyvävehnäjauhot vaihdoin hiivaleipäjauhoihin, koska niitä löytyi kaapista mutta muutoin tein ohjeen mukaan. Niin, ja en tarvinnut konettakaan tähän, meni ihan vispilällä aluksi ja sitten puuhaarukalla :)

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Vappu leipä x 2


Vappu aamuksi tuli taas tehtyä tätä ihanaa ja helppoa leipää :D Tällä kertaa jauhoina oli 2 dl hiivaleipäjauhoja, 1 dl ruisjauhoja ja loput sämpyläjauhoja. Ihanaa oli ja koko päivän tuoksui tuore leipä, nam!

Toinen leipä tuli tehtyä hiivaleipäjauhoista kummisetä-enolleni synttärilahjaksi :) Hän oli kerran käymässä, kun paistoin tätä leipää ja tietysti sai sitten maistiaiset. Kehui ja ihmetteli, kuinka niin vähistä aineksista saa näin hyvää leipää. Joten siitä se idea sitten lähti, ja lämpimän leivän mukana lahjaksi tietysti pieni paketillinen oikeaa voita ,)

Hyvää synttäriä, kummisetä-eno!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Vaivaamaton ja vaivaton leipä


Tästä leivästä on tullut yksi mun suosikeista juurikin helppouden takia: aamulla, kun tekee taikinan työpäivän ajaksi tekeytymään, saa illalla tuoretta leipää. Tai vaihtoehtoisesti viikonloppuna aamuksi, kun tekee taikinan illalla :D

Oon tehny tätä savipadassa kuin myös tuossa Kermansaven padassa, molemmissa tulee yhtä hyviä. Jauhojakin olen vaihdellut ja sekoitellut, mm. hiivaleipäjauhoja ja ruisjauhoja.

Vaalea vuokaleipä


Itse tehty leipä on herkullista ja tuo ihanan tuoksun kotiin. Monesti se on myös edullisempaa ja tietääpähän ainakin mitä leipä sisältää :) Itse tykkään tehdä helppoja ja nopeita leipiä, sellaisia, jotka eivät vaadi kovin monimutkaisia aineksia ja vaivaamista. Tämä on yksi tämmöinen ja oikein herkullinen! Ohje on napattu Koiranpentu leipoo -blogista. Itse korvasin vehnäjauhot hiivaleipäjauhoilla. Kannattaa kokeilla, vaikka pääsiäis pöytään :)


VAALEA VUOKALEIPÄ

2, 5 dl vettä
0,5 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
50 g voita
5-7 dl hiivaleipäjauhoja 

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi ja lisää siihen suola, sokeri, sekä hiiva ja osa jauhoista. Sekoita hyvin ja alusta joukkoon lopus jauhot sekä sulatettu voi. Anna kohota leivinliinan alla. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja tee siitä pitkulainen leipä. Asettele taikina voideltuun leipävuokaan ja anna kohota toisen kerran. Paista kohonnut leipä 175-asteessa reilut 30 min., eli kunnes leipä on kauniin ruskea ja kypsä. Anna leivän jäähtyä hetki vuoassaan ja kumoa se vadille. Leikkaa vasta hieman jäähtyneenä repeilyn estämiseksi.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Savipata leipää


Löysin Googlen kuvahaulla jokin aika sitten Herkku ja Koukku -blogista tämmöisen leivän ohjeen :) Tämä jäi mieleen kummittelemaan, joten Pyhäinpäiväksi piti sitten testata. Oikein hyvää ja helppo tekoista leipää, tulee toistekin tehtyä. Ei jää minullakaan enää savipata pölyttymään ja odottelemaan sitä "kerran vuodessa tehtävää karjalanpaistia, tms." :D Luin myös, että tätä voi tehdä ihan millä padalla vain, kunhan on kansi. Joten kaikki nyt tekemään hyvää ja helppoa, lisäaineetonta leipää!



7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12-18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Jos käytät savipataa, muista liottaa sitä vedessä vähintään 15 min. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.



Jälkiruoka kahville tuli perinteisesti tehtyä tämän joulun ensimmäiset tortut :) Täytteenä on omena-kaneli marmeladia, luumulla ehtii torttuja syödä lähempänä joulua :D

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kännykkä leivontaa, eli leivonta kuvia kännykästä

Eräänä viikonloppuna tuli leivottua äidin kanssa; minä leivoin leipää (jauhoissa, hiutaleissa, ym. läheni parasta ennen -päiväys, niin piti käyttää ettei tule korningaisia) ja äiti teki kinkkupiirakkaa samalla ohjeella millä itsekin aina teen, jauhoja joskus vain vaihtelen.

Helpot kauraleipäset, ohje Makeaahyvää -blogista. Nämä olisi tarkoitus pyöritellä n. 6 cm halkaisijaltaan oleviksi leipäsiksi mutta minä olin laiska ja tein pelti versiona :D Alla ohje kuten minä tein.

4 dl vettä
2 dl kaurahiutaleita
1 ps kuivahiivaa
½ tl suolaa
2 rkl siirappia
½ dl rypsiöljyä
3 dl vehnäjauhoja
3 dl sämpyläjauhoja

Sekoita kuivahiiva kaurahiutaleiden joukkoon ja lisää ne +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen. Lisää suola, siirappi, öljy ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi. Taikina on löysää.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Ripottele päälle hieman vehnäjauhoja ja muotoile leipä. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30 min. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 8-10 minuuttia.


Ruutusämpylä, peltileipä... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Helppo ja nopeatekoinen leipä, tätä tulee usein tehtyä. Ohje TÄÄLLÄ. Tällä kertaa laitoin toisen puolen päälle Aurajuustomurua, oli kyllä tosi hyvää !

Äidin tekemä piirakka katosi samana iltana, just ehin kuvan ottaa :) Täytteenä oli kinkkua, Aurajuustomurua ja paprika siivuja.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kaurainen ruisvuokaleipä

Hernekeiton kaveriksi sain aikaiseksi kokeilla uutte leipäohjetta :) Oli hyvää ja helppotekoinen leipä, tulee toistekin tehtyä. On se omatekoinen leipä vaan paljon parempaa kuin kaupan. Voihan siitä itse tehdystäkin laittaa pakkaseen, jolloin se säilyy :) Tämän ohjeen olen löytänyt Anun keittiöstä.

Itselläni ei tullut niin komeita leipiä mutta mitä se haittaa. Hiiva oli tuorehiivaa, joka oli käyny pakkasen kautta ja leseinä kaura, muutoin oli ohjeen mukaan. Suosittelen kokeilemaan!

KAURAINEN RUISVUOKALEIPÄ
6 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
2 rkl öljyä
2 rkl tummaa siirappia
2 tl suolaa
2 dl ruisrouhetta tai ruisleseitä (minulla oli kauraleseitä)
6 dl vehnäjauhoja
6 dl ruisjauhoja

Liutoa hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy, siirappi, suola ja ruisrouhe tai -leseet ja sekoita. Lisää vehnäjauhot ja vatkaa taikinaa hetki. Lisää ruisjauhoja vähitellen, jotta saat sopivan taikinan (saa olla löysää, kun tekee vuokaleipää). Anna taikinan kohota liinan alla. Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois ja muotoile pitkulaiseksi leiväksi. Nosta taikina kahteen voideltuun leipävuokaan ja anna kohota. Paista leipiä 200 asteessa puolisen tuntia.


"Vappuserpentiini" on kätevä apuri, kun tarvitsee kahta samanlaista vuokaa ,D

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Focaccia iltapalaksi

Lämmintä on riittänyt mutta siltikin on uuni lämmenny :)


Focacciaa tuli viimein testattua ja koska kyseessä oli ensimmäinen laatuaan, tämmöisillä "varmoilla nakeilla". Ohje löytyi Omenaminttu -blogista ja oli todella helppo, taikinan sai tehtyä ihan puuhaarukalla. Herkullistakin leipä oli, maistui hyvin kylmän maidon kaverina.

Ohje kopsattu Omenamintun blogista, suluissa meidän leivän mausteet. Suosittelen kokeilemaan herkullisuuden ja helppouden vuoksi :)
Foccacia, italialainen pannuleipä
(pellillinen)

3 dl vettä
2 tl sokeria
3/4 tl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
½ dl oljyä

Voiteluun öljyä

Pinnalle:
kirsikkatomaatteja (aurinkokuvattuja tomaatteja)
oliiveja (ei)
tuoretta rosmariinia (kuivattua basilikaa)

1. Sekoita hieman kättä lämpöisempään (42 asteiseen) veteen sokeri, suola, kaurahiutaleet ja kuivahiiva.
2. Lisää vehnäjauhoja vähitellen puuhaarukalla sekoittaen.
3. Lisää öljy ja sekoita taikina tasaiseksi.
4. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle.
5. Ripottele pinnalle vähän jauhoja ja taputtele taikina noin pellin kokoiseksi levyksi.
6. Kohota leipää puolisen tuntia leivinliinan alla. Pane sillä aikaa uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
7. Halkaise pestyt tomaatit, valuta oliivit ja nypi rosmariinin oksista lehtiä.
8. Voitele leivän pinta öljyllä. Upota tomaatinpuolikkaat ja oliivit taikinaan ja ripottele pinnalle rosmariinia.
9. Paista leipää uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.
10. Leikkaa hieman jäähtynyt leipä ruuduiksi.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Suaristolaisleipää

Saaristolaisleipä on sitten ihanaa! Ja tekolistalla se on ollut jo pidemmän aikaa...
Monta erilaista ohjetta oli nenän edessä, mikä olisi kaikista yksinkertaisin. Loppujen lopuksi päädyin Kotilieden "Kartanon saaristolaisleipään", ei se kuitenkaan kovin tainnut muista poiketa... Ohjeen mukaan tulee kolme leipää mutta mulla tuli neljä, kun laitoin taikinan tuommoisiin pahvisiin paistovuokiin. Onneks oli kaappiin jäänyt yks edellisestä paketista... :)
Osa leivistä sai käärepaperia ympärilleen, ajatuksena, että ne löytäisivät tiensä pukinkonttiin ,D Omaa leipää jo maistettiin ja kyllähän se vasta päivän "seisomisen" jälkeenkin maistui oikealle. Eli tätä tehdään toistekin, ohjeen kyllä vain puolitan, saa sopivasti kaks leipää :)

Kartanon saaristolaisleipä
1 l appelsiinimehua
100 g hiivaa
1 tl suolaa
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoja
3 dl kaljamallasta
3 dl vehnäleseitä
1,2 l vehnäjauhoja

Siirappivesi:
1 dl siirappia
0,5 dl vettä

* Lämmitä appelsiinimehu kädenlämpöiseksi ja liota hiiva. Lisää suola, siirappi ja jauhot. Sekoita käsin tasaiseksi.
* Jaa taikina kolmeen voideltuun vuokaan. Anna kohota tunti liinan alla.
* Paista ensin 150-asteisessa uunissa tunti.
* Sivele siirappivedellä ja paista vielä noin 30 minuuttia.
* Anna vetäytyä vähintään seuraavaan päivään.

perjantai 24. elokuuta 2012

Sämpylöitä

Hernerokan kaverina maistuu eritysesti tuore ruisleipä mutta kyllä mikä tahansa leipä tuoreena on hyvää.

 
Aamulla pyöräytin jääkaappiin sämpylät odottamaan iltapäivän paistoa. Sämpylöitten ohje on Makeaahyvää -blogista ja siellä niiden nimi on 'Aamulla leivottavat sämpylät' mutta voihan niitä paistaa illallakin.


 
Ja taas alkaa olemaan se aika vuodesta, jolloin kameran salama pilaa kuvat...