torstai 31. maaliskuuta 2011

Rieskaa ja siivousta

Katiskattaren keittiöstä oon tämmöisen perunarieskan ohjeen ottanut aikoinani talteen ja nyt viimein sain sitä tehtyä. Ja oli hyvää ja pehmeää, ja tuli hyvännäköistäkin lisäksi, isäntäkin sanoi, että ihan kuin pirtin uunista tulleita vaikka olikin ihan sähköuunissa paistettu. Tuoreita rieskoja sitten lihakeiton kanssa syötiin ja ai että oli namia!!
Minä käytin perunamuussina ihan kaupan mummon muusia, sitä kun oli yksi pussi kaapissa. Perunamuusia tuli sen verran, että pystyi tekemään taikinan kaksinkertaisena, eli sain 8 rieskaa. Jauhoina käytin pelkästään ohrajauhoja.

Paikallisesta sisustusliikkeestä löysin tämmöiset ihanat siivouskäsineet ja lisäksi siellä oli tuollaisia hauskoja tiskirättejä. Saapa nähdä raskiiko nuita edes käyttää mutta siihenhän ne on tarkoitettu. Tämmöiset siis tarttui mukaan:
 Rätti vielä lähempä, erottuu tekstikin kunnolla, jonka voi joskus vaikka liittää mielentilaankin leipoessa.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tonnikalapiirakka

Open Café -blogista löysin tämmöisen ihanan tonnikalapiirakan ohjeen. En olekaan aikaisemmin tehnyt tonnikalasta piirakkaa, kinkku- ja jauhelihapiirakkaa on tullut useimmiten tehtyä ja muutaman kerran broileri- ja lohipiirakkaa (löytyvät Suolaiset leivonnaiset kategoriasta).

Oli kyllä hyvää piirakkaa ja teen varmasti toistekin. Minä hieman muokkasin ohjetta:
- käytin jauhoina Myllyn Graham täysjyvävehnäjauhoja, jolloin pohjasta tuli ihanan kuituisa ja pienestä palasta piirakkaa tuli täyttävä olo
- Lisäksi sipulisekoitus-cuisinen vaihdoin yrtti-valkosipuliin, kun kaupassa ei ollut tuota sipulikeoitusta. Tämä sopi tosi hyvin tähän, antoi semmoista pirtsakkaa makua. Ja meni alas sellaisillakin henkilöillä, jotka eivät niin valkosipulista välitä, kunhan ei sanonut, että siinä on valkosipulia
- Punasipulia en laittanut ollenkaan.

Suosittelen kyllä kokeilemaan!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Irish Coffee kahvikakku

Tällä kertaa oli munat menossa vanhaksi. Olen jo pitemmän aikaa ajatellut tehdä tätä kakkua ja päätin sitten, että jos munat on vielä kelpoisia, jauhot taas pöllyää. Viskiäkin sattui kaapissa olemaan pienenpieni tippa, joka sitten eksyi tähän. Tänään sitten vasta tajusin, että eilenhän oli Pyhän Patrikin päivä, joten oikeana päivänä kakkukin tuli sitten leivottua, vaikkei vihreä olekaan...

Ohje on joskus otettu talteen "Herkkujen Pikkujättiläinen" nimisestä kirjasta.

IRIS COFFEE -kakku
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl siirappia
1 dl voi- tai margariinisulaa
1 1/4 dl vahvaa kahvijuomaa
1/4 dl viskiä
1 1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl inkivääriä
1 dl rusinoita
1 1/2 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon siirappi, jäähtynyt voisula, kahvi, viski ja jauhot, joihin on sekoitettu kaikki kuivat aineet ja mausteet. Sekoita nopeasti taikina tasaiseksi ja kaada se voideltuun, jauhotettuun vuokaan. Paista 175-asteessa n. tunti.

Minä tein vielä kuorrutuksen tomusokerista ja kahvista, kahvia kun jäi. Kuten mausteista voi päätellä, kakku tuoksui ja maistui piparkakulle.

Eetulle pitäisi vielä tästä tehdä nimppariherkkua

Aikaisemmat kommentit:

SakariSokeri kirjoitti 18.03.2011 - 14:26
Hyvän näköinen kakku!
Taitais meidänkin sessulit ilahtua tuollaisista leipomuksista :)

Canelia kirjoitti 18.03.2011 - 14:31
Ihanan näköinen kakku, nam! Meilläkin on täällä pieni Eetu-poju, mutta hän kyllä nauttii juhlapäivänsä kunniaksi vain maitoa. : )

Pioni kirjoitti 18.03.2011 - 16:28
Kuulostaa kyllä hyvälle!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Laskiaista

"Ku laskiainen ov vaa kerrav vuojesa, nii uskataskohan tuota unneuttaa laihikset ja kolesteroolikontrollit ja pistellä poskeen läskillä höystettyä ärtsoppaa ja rasvarieskaa? Jäläkkäriksi ku vielä hörppää pöönävellit oikian laskiaispullan kans, josson kermavaahtua ja hillua keskellä, nii joham passaa. Voihan tuota sitte kuijottaa rasvattomilla pöperöillä laskiaisej jäläkee, ku on se paastoaikaki."  Lähde

Meidän laskiainen meni ilman rasvarieskaa mutta muuten aika samoin, eli laskiaissunnuntaina tuli keitettyä hernekeitot, käveltyä meren jäällä (jossa ei ihme kyllä tuullut ollenkaan!) ja nautittua pullakahvit.

Töihin puolestaan tein laskiaistiistaiksi Hellapoliisin ohjeella  Laskiaisen pullakakkua ja hyvää oli. Ihan kuin olisi laskiaispullaa todellakin syöny.
Pursotuksetkin melkein onnistui, kun uskaltais vielä lähemmäs toista kiekuraa pursottaa...

Jämistä (pullasta ja kermasta) tein sitten kotia Köyhät Ritarit mansikkahillolla kahvin seuraksi. Joku kyllä varmaan sanoo näitä Rikkaiksi Ritareiksi mutta mun kirjassa oli Köyhät. Ja teinpä muuten ensimmäistä kertaa näitä, syötyä kyllä on tullut useammasti

Aikaisemmat kommentit:
Tuta kirjoitti 09.03.2011 - 12:39
Nam, herkullisen näköisiä:)

Krisse kirjoitti 10.03.2011 - 06:24
Voi vitsi, multa on mennyt ihan ohi tuo Hellapoliisin laskiaispullakakku...loistava idea! Pakko laittaa ohje talteen ;)

Marsipaaniperhonen kirjoitti 14.03.2011 - 01:43
Oi miten hyvän näköisiä!! :) tuli kova pullan leipomishimo! :D

mira kirjoitti 16.03.2011 - 00:45
Hauska idea tämä laskiaispullaakku :)

MinnaT kirjoitti 16.03.2011 - 08:19
Tätä kyllä kannattaa kokeilla, oli sen verran hyvää. Varmaan toimis "ei niin laskiaispulla" versionakin :) Mulla oli ihan kaupan tavallista viipaloitua pullaa, joten ei välttämättä tartte alkaa pullaa leipomaan tätä kakkua varten :D