perjantai 9. marraskuuta 2018

Polvisukat


Tein vanhimmalle kummilapselle polvisukat 😊 Pitkässä juoksussa ne olivat; 27.10.2017 sukat olivat tässä vaiheessa:

Ja 24.10.2017 tässä 😄

Nämä olivat ensimmäiset tekemäni polvisukat. Lisäksi raidoitus oli uutta sekä se, että minulla oli mitat tytön jalasta enkä näin ollen voinut sukkia kovin sovittaa. Oma jalkani on vähän pienempi, siihen yritin sovitella 😄 Varteen otin mallia Lankamaailman sivuilta löydetystä Ylipolvensukat varpaista varteen -tekniikalla -ohjeesta. Mukavan lämpimät olivat, pitänee itsellekin ostaa lankaa jemmaan ja joskus tehdä 😄

maanantai 15. lokakuuta 2018

Syksy tulee

Nyt on kyllä lämpimät ilmat tulleet takaisin mutta kyllä se kylmä on aina tullut jossain vaiheessa 😊

Martalle tein muutamat villasukat, viimevuotiset kun ovat jääneet pieniksi 😄 Samalla tuli muisteltua miten sukat tehtiin useammalla puikolla, kun tähän mennessä olen sukkia tehnyt pyöröpuikoilla.

Junasukkien lanka (drops flora) onkin ollut riittoisaa, siitä on tehty peitto, Hippo, kaulahuivi ja nyt nämä sukat ja vieläkin sitä on! 😂 Junasukkien ohje TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ löytyy todella hyvä ohje kantapäähän.



Nalle-malli pysyi paremmin paikoillaan kuin Martta 😄


Näiden vihreiden sukkien ohje on omasta päästä, tässä kokeilin vahvistettua kantapäätä tehdä. Lankana Nalle.


Kranssikin sai syksyisemmän ilmeen, vielä kun valot laittais tuohon 😊

50v hääkakku


Syyskuussa tuli meillä ja minun vanhemmilla yhteensä 50 vuotta naimisissa oloa 😊 Meillä on siis sama hääpäivä. Tämän kunniaksi halusin kokeilla pienimuotoista hääkakkua.

Ennen kakkua syötiin lihamureketta, kasvisgratiinia ja bataattiranskalaisia 😋

Alempi kakku on 4:n munan, ylempi 2:n. Molempien välissä on kaupan kakkumoussea, mansikka ja vanilja. Päällä sokerimassa kuorrute, alempi valkoinen ja ylempi vaaleanpunainen. Ylemmän kakun päälle yritin sitä valuvaa suklaa koriste kuorrutettu mutta ei se oikein onnistunut 😄 Alempaan puolestaan sitä salmiakki ruutua ja hopeapalloja koristeeksi. Oikeat ruusut jokaiselle vuosikymmenelle 😄

Kummilapset yökylässä

Kummilapset olivat perinteisesti yökylässä, poika ennen koulun alkua ja tyttö koulun alettua 😊


Isäntä kävi kummipojan kanssa katsomassa legonäyttelyä urheiluhallissa. Kotona me sitten porukalla kasattiin vuodesohva ja kummipoika tekas pizzaa 😋


Kummitytön kans käytiin akka porukalla (minä, Martta ja kummitytölle) bussilla torilla. Ostettiin pottuja, mansikoita ja metrilakua. Jätskit ja mehut nautittiin torin kahvilassa elokuun lämmössä, pakolliset kuvat toripolliisin kans otettiin 😄 Kotona tehtiin Geisha-juustokakku toisen kummitytön suosittelemaan, ohje siihen löytyy TÄÄLTÄ 😋

maanantai 20. elokuuta 2018

Rippikortti


Serkun tyttö pääsi ripille heinäkuun alussa. Tein hänelle ristipistoilla enkeli kortin. Korttipohja on tuikkukortti. Kaulakoru laitettiin lahjaksi. Taakse en halunnut mitään uskonnollista tekstiä, sitä kun ei tänä päivänä semmoisia uskalla laittaa, tiedä miten reagoidaan 😄 Löysin sitten tuommoisen ihanan enkeli tekstin, joka sopi oikein hyvin.


keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Raparperi piirakka


Pullahiireltä tuli helppo ja makea raparperipiirakan ohje (KLIK), jota on jo pariin otteeseen tehty. Myös äitini innostui sitä tekemään minun piirakan "jämistä" 😋


Frozen viitta


Veljen-/kummitytölle tein tämmöisen Frozen viitan 😊 Martta aina välillä mallasi sitä, pitäneekö hänellekin virkata sellainen, saavat serkkutytön kanssa sitten leikkiä prinsessaa... 😄 Ohje löytyi Dropsin sivuilta (KLIK), sitä muokkasin niin etten tehnyt suljetuksi 😊 Mieluisa oli kuulemma ollut, tyttö oli ollut lähdössä kauppaankin prinsessa mekossa ja viitassa 😍 Siinähän se muiden koulunsa päättäneiden joukossa olisi yksi pikku prinsessa vielä mennyt ❤️



Kihlakakku ja kääretorttu


Toukokuussa oli meidän 14. kihlapäivä 😊 Ajattelin sen kunniaksi tehdä pienen täytekakun. Ei mennyt niinkuin Strömsössä... 😆 Kahden munan kakkupohja ei noussut ei sitten yhtään. Liekö syynä ollu iv-kone 2 teholla ja ikkuna auki (että kuulee Martan). No, tein siitä sitten tortun 😄 Ruskea on Fazerina kermaa (löytyy "kakkujen täytteet" välilehdeltä) ja valkoinen tavallista, suklaasydämet Fazerin maitosuklaasta 😊


Ja koska kermoja jäi, tein niistä sitten kääretortun, johon laitoin vielä appelsiini marmeladia lisäksi 😋

tiistai 8. toukokuuta 2018

Wappu 2018


Vapuksi tuli pitkästä aikaa tehtyä uunissa paistettuja donitseja 😊 Ohje on Kermaruusun sivuilta, gluteenittomat donitsit uunissa. Olivat sen verran hyviä, että tein pari satsia pakkaseen, josta on sitten kätevä ottaa ja tuunata ne mieleisekseen 😊


Samalla tein tytölle ja itselle välipalaksi banaanilättyjä Sormet suuhun blogin ohjeella. Nämä upposivatkin paremmin, kuin pelkkä banaani-kananmuna yhdistelmä. Nämä myös pysyivät paremmin kasassa, ainakin meillä 😄

Kranssikin sai vappuisen ulkoasun 😊

maanantai 7. toukokuuta 2018

Tiskirätti

Lankamaailman neuletapaamisessa opetettiin joku aika sitten Corner to Corner (C2C) virkkaus tyyliä. Minä en silloin aloittanut mitään mutta jonku ajan päästä aloitin tämän tiskirätin. Ensin en meinannut tajuta ohjetta mutta sitten hoksasin 😄 Tämä työ on kulkenut mukana ja olen sitä aina tehnyt bussia odotellessa ja kyydissä. Mukava työ siihen tarkoitukseen. Tyttö kylläkin ryöväsi tämän pöly rätikseen, joten pitänee tehdä toinen 😄

Synttärit

Tänä vuonna tarjosimme miehen kanssa syntymäpäivillämme Pätkispiirakkaa Piimäsuille-blogin ohjeella (KLIK), murumaruja (ohje myöhemmin), täytekakku kahvila-konditoria Tiina &Elinasta, kylmäsavulohileipiä sekä Lidlin pikkupizzoja 😊


torstai 12. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen kakku


Pääsiäiseksi tuli tehtyä tämmöinen kakku 😄 Kakun ohje Ullan unelmaherkut-kirjasta "Äidin kukkalaatikko" ja koristelu idea Kinuskikissan "pääsiäisen rairuohokori" kakusta. Ja ensimmäistä kertaa tuli kakulle raivostuttuakin 😆 Koristelu meinasi mennä omasta mielestä metikköön mutta kyllähän tuosta loppupeleissä tuli ihan hyvännäköinen 😄 Syöjiäkin kävi ettei tarvinnut ihan kokonaan kahdestaan tuhota koko kakkua.

Kummipoika leipas


On se hyvä, että on näitä kummilapsia, jotka tykkäävät leipoa 😍 Meillä oli kummipoika maaliskuun puolessa välissä pitkästä aikaa yökylässä ja mukana hänellä oli syntymäpäivä lahjaksi minun tekemä "kokki" kirja sekä joululahjaksi ostamamme Hellapoliisin  kirja. Päädyimme kuitenkin näihin Kakkukioskin donitsimuffineihin. Helppoja, herkullisia ja nopeita tehdä, tulee varmasti itselläkin tehtyä 😊




Meillä on vanha pääsiäis koriste sanonut sopimuksensa irti jo vuosia sitten. Ostin sitten tuommoisen tyhjän pajukranssin, johon voin aina tehdä oman sommitelman 😄


tiistai 13. helmikuuta 2018

After eight juustokakku


Tätäkin oli tarkoitus tehdä syntymäpäiville mutta en ehtinyt enkä jaksanut. Tein sitten laskiaissunnuntaiksi kun kaikki ainekset oli 😊 Melko makeaa oli ja pohja mulla ainakin murenevaa, ehkä keksi-voi toimis paremmin... Mulla tuli näin matala, kun tein yksinkertaisena ja vuoka oli isompi 😄 Suosittelen kyllä kokeilemaan, oli sen verran hyvää 😋 Ohje löytyy täältä. Mulla oli after eight suklaana joulusta säästetty irish coffee 😊


maanantai 12. helmikuuta 2018

1v juhlat


3.2 täytti pieni, suuri ihmeemme ensimmäisen, täyden vuotensa 😍 Synttäreitä juhlittiin mummojen, pappojen, serkkujen, kummien ja "isomummotädin" kanssa. Varaslähtö juhlintaan otettiin kuitenkin jo viikkoa aiemmin, kun pieni muotoiset juhlat järjestettiin yhdelle kummisedistä ja hänen ädilleen sedän reissun vuoksi.

Tarjolla oli Lidlin pikkupizzoja, mokkapalamuffineita Pullahiiren ohjeella, kettukarkkeja, Bakevillen ohjeella suklaajäätelöä, isin tekemä täytekakku perinteisillä täytteillä (banskumössö, mansikkahillo, kermavaahto) sekä helppoa kinkkupiirakkaa 😊




Päivänsankari

Pikku leipuri apuri ❤️

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Luumukääretorttu


Joulun alla tein luumuista itse luumuhilloa joulutorttuhin 😊 Muutamat niitä tulikin tehtyä mutta hilloa jäi aika paljon. Tähän ohjeeseen (Klik) törmäsin Facebookin mainoksen kautta 😄 Hyvää oli, ois kyllä voinut kermaa laittaa koko purkin 😊