keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Siirin pätkiskakku



Kummityttö kävi pitkästä aikaa leipomassa :) Vanhempansa menivät kaupungille ostoksille, niin me sillä välin leipastiin herkullinen pätkiskakku, jota sitten kahvin ja teen kanssa maisteltiin. Ihan itse teki kohta 7v. tyttö kakun, minä luin ohjeesta paljonko mitäkin ja näytin sitten tytölle mittaa ja ainesta. Tyttö itse mittasi kaikki ainekset ja rikkoi jopa munatkin! :) Ainoa, minkä minä tein, oli rasvan sulatus kattilassa. Taikina riitti pieneen Muumivuokaan (tämän kakun tyttö vei kotia) ja leipävuokaan. Päälle vielä ripoteltiin jouluaiheisia koristeita. Ohjeen olen ottanut Cake Dreamin vanhasta blogista mutta se löytyy myös Myllyn Paras-sivuilta. Erittäin hyvä ja herkullinen kakku, lisäksi myös helppo, käsin sekoittamalla onnistuu! :)


4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3-4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita/margariinia
2 dl maustamatonta jogurttia/kermaviiliä
6 patukkaa Pätkistä
3 munaa

Kuorrutus:
200 g suklaata
100 g voita/margariinia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää paloitellut Pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita. Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella. Laita taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista n. 45 min. 175-asteessa. Kumoa kakku heti kuumana varovasti pois vuoasta ja anna jäähtyä. Sulata kuorrutuksen aineet varovasti kattilassa koko ajan sekoittaen. Valuttele kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Koristele halutessasi.

Isänpäivä konvehdit


Isänpäiväksi tein isälleni ja appiukolle pienet suklaapussukat. Olikin jo korkea aika kokeilla näitä muotteja, varmaankin joskus 3-4 vuotta sitten löysin Prismasta semmoisen paketin, jossa oli 30 kpl pieniä silikonisia konvehtimuotteja ja opaskirja konvehtien tekoon. Ja nyt vasta ensimmäistä kertaa kokeilin :D

Oikein hyviä suklaita oli, yritin tehdä semmoisia marmoroituja valko- ja maitosuklaasta mutta raidat vähän jäivät... Sekoitin suklaat varovasti keskenään ennen muottiin laittoa mutta viisainta olisi ollut laittaa vuorotellen kumpaakin suklaata ja sitten varovasti cocktail-tikulla sekoittaa, olisi tullut kuviot. Noh, seuraavalla kerralla :) Kuitenkin saajille kelpasi :D

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pappilan maustekakku


Joulun leivonnaisia on jo vähitellen hyvä aloitella, ei tule sitten niin kauhean kiire :) Kahvikakut ovat hyvä ja helppo tehdä pakkaseen valmiiksi. Vieläkö kun valmiiksi siivuttaa, niin sulavat äkkiä kahvin tippuessa :) Itse kokeilin nyt tämmöistä hyvää Pappilan maustekakkua, jonka ohje löytyi Kodin herkkuleivonnaiset -kirjasta. Ja löytyipä kirjan välistä vuoden alusta kadoksissa ollut ohje! :D Ohjetta olen hakenut sen kissojen ja koirien kera, ystävällekin tuli soiteltua löytyykö kirjojen välistä :)


2 munaa
200 g sokeria
1 kkp (1 1/2 dl) kermaa, mielellään hapanta
100 g voita tai margariinia
160 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl inkivääriä
1 1/2 tl neilikkaa
2 tl kanelia

Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Lisätään kerma ja sulatettu, jäähdytetty voi/margariini. Leivinjauhe jauhoihin sihdattuna sekä mausteet lisätään viimeiseksi. Paistetaan kohtalaisessa lämmössä n. 45 min (itse paistoin 175-asteessa toiseks alimmalla tasolla).

Pyhäinpäivänä

Päivitykset laahaa aika pahasti mutta pikkuhiljaa niitä tänne ilmestyy :)

Pyhäinpäivänä rentouduttiin kotona ja nautittiin hyvästä ruoasta. Aamulla tekasin pitkästä aikaa Amerikkalaisia pannukakkuja. Niiden kaverina oli mustikoita, vadelmia, vaaleaa siirappia (vaahterasiirappi olis parasta mutta sitä ei nyt ollu) sekä tietysti kahvia :)


Päivällä herkuteltiin herkkupaistilla, jonka kaveriksi halusin kokeilla viimeinkin Duchesseperunoita. "Fiksuna" ajattelin oikaista ja tehdä muusin valmiista kaupan perunajauheesta. Mössöstä tuli liian juoksevaa eikä sitä saanut pursotettua. Tein sitten "pottulevyn" pellille ja siitä sitten ruokalusikalla kaavin tuommoisia nökäreitä. Hyviä kuitenkin olivat vaikka ulkonäkö menikin päin metsää :D Postauksen lopussa ohje näihin, jos joku haluaa kokeilla. Itse kyllä ajattelin joku kerta kokeilla niistä oikeista potuista, tekis muusin vaikka edellisiltana valmiiksi, niin ei olis niin kauhea urakka sitten.



Jälkkäriksi nautittiin kahvit ja vadelmapiirakkaa helpolla, hyvällä ohjeella tehtynä ja "hämisseitillä" koristeltuna :D

Isot kynttilänjalat kaivettiin myös varastosta esiin ja Eetukin sai Pyhäinpäivän herkuksi "vaahtokarkki sikanokan" :D



Duchesseperunat
1 kg perunoita
2-3 kananmunan keltuaista
75 g voita
halutessa mausteeksi suolaa, muskottipähkinää, valkopippuria

Keitä perunat kypsiksi ja soseuta perunat/paseeraa siivilän läpi. Lisää joukkoon keltuaiset ja voi. Mausta ja pursottele paiston kestävälle vadille tai pellille. Paista n. 225-asteessa grillivastuksen alla, kunnes saavat värin pintaan.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Jauhelihapiirakka


Yhteishyvän lehdestä löytyi tämmöinen herkullinen ja ruokaisa jauhelihapiirakan ohje. Itse jätin täytteestä herkkusienet ja valkosipulit pois, punasipulin korvasin tavallisella, kun sitä löytyi. Kannattaa kokeilla, oikein hyvää ja täyttävää oli! Resepti löytyy myös TÄÄLTÄ.

torstai 6. marraskuuta 2014

Rekka voikkari


Miehen serkku valmistui rekkakuskiksi ja hänen vaimonsa pyysi tekemään pienen voileipäkakun, joka olisi rekan mallinen. Ohje on Kinuskikissan ja tämmöisen sain aikaiseksi :) Kakusta tykkättiin ja se sai kehuja. Vanhin lapsista tunnisti heti mikä kakku on kyseessä ja olisi kovasti halunnut valot sammuttaa rekasta :D


Eetulle piti koiravahti hankkia juhlimisen ajaksi ja pikkuveljeni suostui siihen hommaan :) Kamala iltalenkki heillä vain taisi olla: vettä satoi ja oli pimeää ja kylmää sekä hidasta menoa, kun vanha herra ei oikein vauhdilla enää hurmaa :D No, jospa se palkkio ja muut kaapin antimet hieman lämmittivät. Palkkiohan siis oli pieni voileipäkakku samoista aineksista kuin rekkakakku :D


Aroniahyytelö


Meillä on takapihalla naapureita erottamassa aroniapensaita. Ne eivät vielä kovin isoja ole, kun ovat vasta toista kesää. Vanhempieni naapurissa, lapsuuden ystävän (ja vieläkin) vanhemmilla oli tosi upean näköinen pensasaita isoine, muhkeine marjoineen :) Vinkkasin sitten ystävälleni aroniahyytelön ohjeesta, jota itse aikoin ensi vuonna kokeilla, kun marjoja omista pensaista saan. Takaisinpäin tuli viestiä, että saan käydä marja varkaissa, jos haluan :D Niinhän minä sitten kävin sillä aikaa, kun isäntä vaihtoi talvirenkaat autoon. Hyytelöstä tuli oikein hyvää. Aluksi se hieman oudoksutti, kun ei ole semmoistasyönyt mutta nyt se on jo hyvää. Silakkapihvien, possupaistin ja kanapyöryköiden kanssa on jo testattu ja toimii! Kyllä suosittelen kokeilemaan tätä ohjetta, jonka löysin Food and Then Some -blogista.


n. 7 dl

1 kg aronioita
2,5 dl vettä
350 g hillosokeria
loraus punaista balsamicoa

Pese marjat. Siirrä marjat ja vesi kattilaan ja survo hieman. Keitä 10 minuuttia. Siivilöi mehu tiheän lävikön tai harson avulla toiseen kattilaan. Lisää sokeri ja etikka ja keitä 20-25 minuuttia, kunnes koostumus on mielestäsi ok. Kuori pinnalle kertynyt vaahto pois. Jaa hyytelö pieniin lasipurkkeihin ja siirrä jäähtyneenä kylmään.


Kiitokseksi marjoista vein sitten vanhemmille pienen, virkkaamani keltaisen liinan ja purkin hyytelöä. Toivottasti maistuu :)

maanantai 3. marraskuuta 2014

Aikuisten omenahillo

Mummon pajukorista bongasin tämmöisen herkullisen hillon ohjeen. Nyt on sitten omenahilloa, nimittäin enokin teki ja toi pari isoa ja yhden pienen purkin, jotka kylläkin olivat omiani, kun pyysi lainaan, kun omansa jo loppui :D Joten ei muuta kuin omenien kuorimis urakka päälle (oli muuten oikeasti aikasta urakka), isäntä konjakki ostoksille ja itse jonkinlaisien purkkien/purnukoitten ostoon. En oikein tahtonut niitä löytää enkä kovin useasta kaupasta jaksanut edes metsästää, liekö kaikki tehneet omenista hilloa, niitä kun on kuulemma tänä syksynä tullut :) Joten ostin sitten pakasterasioita, kyllähän nekin käy. Mutta nyt ne omenat sitten loppui! :D

Omenapiirakka

Mummoltani olen aikoinani saanut tämän pohjan ohjeen. Alunperin se on mustikkapiirakka mutta päälle käy mitä tahansa. Helppo ja nopeakin on tehdä, ei välttämättä tarvitse edes käsivatkainta.