keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Pätkis tiikerikakku

Viime vuonna ei oikein huvittanut leipoa eikä oikeastaan pahemmin edes tehnyt mielikään makeaa. Pikkuveli oli kuitenkin tehnyt Pätkis-kakun ja se vähän innoitti leipomaan. Tämän teinkin, kun etelän kummityttö tuli syyslomallaan käväsemään :) Tätillekin tässä on nyt ohje, kun en ole muistanut/ehtinyt sitä sähköpostilla laittamaan :D Ohje on Herkku Leivontaa-lehdestä, vuotta en muista :) Ja kuva on kännykällä otettu, siksi vähän sumea.


Taikina
250 g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 Pätkis-patukkaa (pieniä) TAI 2 isoa
1,5 rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus
2 dl tomusokeria
kylmää kahvia

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sokeri-voivaahtoon lusikalla koko ajan sekoitellen. Ota erilleen 1/3 osa ja lisää siihen pilkotut Pätkis-palat ja kaakaojauhe siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi.

Kaada voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan vuorotellen vaaleaa ja tummaa taikinaa, aloita vaaleasta taikinasta. Kun kaikki taikina on kerroksittain laitettu vuokaan, painele kiertäen haarukalla taikinan läpi muutamia kertoja, niin eriväriset kerrokset raidoittuvat kauniisti. Paista tiikerikakkua uunin alatasolla 175-asteessa noin tunti. Varmista kypsyys cocktailtikulla. Kumoa kuumana, pari minuuttia uunista ottamisen jälkeen, anna jäähtyä rauhassa.

Kuorrutus
Sekoita tomusokerin joukkoon vain sen verran kylmää kahvia, että saat hiukan valuvan tahnan. Valuta seos kylmän kakun päälle ja koristele suklaarouheella tai strösseleillä.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Eetun synttäri

Heinäkuussa vielä ehdittiin juhlia vanhan herran 14-vuotis päiviä. Tästäpä se elo alkoikin huononemaan päin :(


Tarjolla oli Luu-täytekakku. Välissä perinteiset banaani mössö-mansikka-kermavaahto. Päällä toivomuksesta kinuskia ja reunoilla kerma pursotukset. Yksinkertaisen kaunis.


"Lohimössöä" serkulta saadulla ohjeella sekä ruisnappisia.


Mansikka Cupcake, Kotilieden ohjeella KLIK.


Eetukin sai tietysti vähän kakkua ja hyvin maistui :)

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kesäisiä herkkuja

Viime kesänä tuli herkuteltua muutamilla herkuilla. Leipominen ei nimittäin oikein huvittanut koko vuonna.

Raparperia tuli ryövättyä niin äidiltä kuin anopilta. Niistä sitten syntyi muffineja Kinuskikissan ohjeella sekä Leivotaan-lehdestä Mummon raparperi-piiras. Lehdet (Leivotaan ja Herkku Leivonta -lehdet) kävin viimein läpi kesällä ja otin talteen kiinnostavimmat ohjeet.


Kinuskissan Ruususen raparperi-muffinit ja ohje löytyy Kinuskikissan sivuilta KLIK.



Mummon raparperipiiras Leivotaan-lehdestä, joka maistuu varmasti yllätysvieraille kera vaniljajäätelön tai -kastikkeen kesän lämpöisinä päivinä.


8-10 palaa
2 munaa
1,5 dl hienoa sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
2-4 raparperin vartta paloiteltuina
hiukan voita
raesokeria

Lämmitä uuni 200-asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos munasokerivaahtoon. Voitele ja korppujauhota pyöreä irtopohjavuoka (halk. n. 23cm). Kaada taikina vuokaan ja painele raparperipalat kunnolla taikinaan. Vuole piirakan päälle hiukan voita juustohöylän avulla ja ripottele päälle raesokeria. Paista uunin keskitasolla n.30min. Varmista puutikulla, että kakku on kypsä.





Brita-kakku hyväksi koetulla ohjeella ja joka on sopivan kokoinen kahdelle :)



Eetulle tuli tehtyä hieman vaihtelua ruokaan.


Pannulla paistettu kana
1 kesäkurpitsa
2 porkkanaa
4 perunaa
250 g kanaa
1 omena
1 rkl öljyä
1 rkl hienoksi silputtua persiljaa

Pilko kesäkurpitsa ja porkkanat pieneksi. Kuori ja kuutio perunat Kiehauta ainekset 3 dl:ssa vettä ja hauduta sitten keskilämmöllä 20 minuuttia. Soseuta karkeasti sauvasekoittimella.
Kuutio kana ja omena pieneksi ja ruskista ne kevyesti öljyssä. Kypsennä pienellä lämmöllä 10 minuuttia. Sekoita kasvissoseeseen ja lisää joukkoon persilja. Syötä annoksittain kylmänä tai kädenlämpöisenä.



Hyvin maistui vanhalle herralle ja syönnin päälle olikin hyvä ottaa pienet nokoset <3



Toukokuun alussa juhlittiin myös mummoani, joka täytti kunnioitettavat 90-vuotta. Mummo itse oli sairaalassa mutta jokainen kävi hänen luonaan onnittelemassa ja kakkuakin mummo sai. Me muut sitten joimme kahvia ja nautimme kakusta sekä muusta tarjoilusta vanhempieni luona.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Eetu 15.07.2002 - 29.08.2016

Sisältää paljon kuvia!


Rakas karvakamumme, nappisilmämme, nukkui elokuussa 2016 pois. Elo kävi jo toiselle huonoksi, ei maistunut ruoka eikä vesi ja olo oli väsynyt. Meille raskas päätös mutta tämän viimeisen palveluksen olimme velkaa. Eläinlääkärin avustuksella helpotimme Eetun oloa ja nyt on koko perhe jälleen koossa sateenkaarisillan toisella puolella. Kotona Eetun uurnan edessä on Eetusta kuva, joka kiteyttää koko sen elon ja olemuksen, on juurikin niinkuin Eetu <3 Ikävä on suuri mutta oloa helpottaa hieman se, että tietää ettei Eetulla ole nyt enää kipuja. Aika parantaa haavat ja jäljelle jäävät kauniit muistot <3 Eetu sai elää pitkän ja rikkaan elämän, johon mahtui paljon reissuja ja erilaisia tilanteita.