torstai 24. lokakuuta 2013

SLY24 kierrokselta napattuja ideoita


Olin SLY24 kierroksella emona ja rinkiläisten ideoita tuli napattua itsellekin :) Kaikki ei ehtinyt kierroksen aikana toteutumaan mutta jos joskus myöhemmässä vaiheessa... Osan kuitenkin toteutin ja tässäpä niitä

Ayalandiassa vietettiin synttäreitä ja muistin häntä makealla karkin värisellä langalla, jota sitten piti itsellekin ostaa ja alkaa hihatinta tekemään :)


Kay's Cookings oli tehnyt herkullisia sieninyyttejä, joita tein Hepökönkään retkelle sieni- ja kinkkuversioina ja hieman muunneltuna :)

Kimara cake sai hyvä vinkin kerätä yhteen kansioon kaikki saadut SLY-reseptit. Itselläni on vihko, jonka voitin arvonnassa ja siinä oli muutama muffiniresepti jo valmiina. Siihen sitten liimasin omat SLY-ohjeeni :)

Monessa blogissa tehtiin Kaura-omenapaistosta (ylhäälllä mansikoiden ja kerman vieressä), joten itsekin innostuin sitä kokeilemaan ensimmäistä kertaa. Ohjeen nappasin Marian pienestä leipomosta :)

Redrose sai syyskuun paketissa Muumi teetä maisteltavaksi ja pitihän sitä itsekin ostaa, kun ei ole sellaista juonut aikaisemmin :) Hyvää teetä on!

Nami-hiiri puolestaan sai mielenkiintoisen näköisen Talo&Koti -lehden, joten piti itsekin ostaa se kaupasta tutkittavaksi. Hyvä lehti olikin ja tilasin sen lyhyeksi aikaa, kun ei tule muita lehtiä kuin Leivotaan-lehti :)

4 kommenttia:

  1. Tuossahan on monta ihanaa juttua poimittu =) itse ihastuin muumi-teehen niin paljon että olen jo 2 pakettia tuhonnut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, monta hyvää ideaa vielä odottaa toteutumistaan :) Muumi-tee on kyllä hyvää ja tulee varmasti toistekin ostettua.

      Poista

Kiitos kommentista ♥