maanantai 7. lokakuuta 2013

Kiuasmakkaraa


Saunan jälkeen on myös kiva joskus herkutella kiuasmakkaralla :) Tätäkin meillä oli monesti lapsuudessa. Kaikista helpoiten tämä onnistuu, kun ostaa kaupasta semmoisen kiuaspussin, laittaa makkarat sisälle ja kiukaalle saunomisen ajaksi. Ihana makkaran tuoksu leviää saunaan! :)

Itse tein nyt hieman ruokaisamman version, ohje löytyy Pirkan sivuilta ja siellä se on nimellä "Folioon kätketty vihanneslenkki". Itse hieman muuntelin ohjetta ja tarjosin makkaran salaattipediltä :) Alla ohje niinkuin itse tein, linkistä pääsee Pirkan ohjeeseen. Tämän voi myös tehdä grillissä ja uunissakin, jos kiukaalla paisto epäilyttää.

Kyytipojaksi tietenkin olutta (emäntä kyllä tyytyi maitoon, kun ei oluesta niin välitä). Eli myös oikein miehekäs ja täyttävä herkku saunailtoihin ,D


Folioon kätketty vihanneslenkki 
4 annosta

1 pkt (4:n makkaran paketti) lenkkimakkaraa
2-3 rkl sinappia
n. 150 g kerma- tai emmentaljuustoa viipaleina
n. 1/2 punaistapaprikaa
n. 1/2 keltaistapaprikaa
n. 1/2 oranssiapaprikaa
3-4 tomaattia
suolaa
öljyä

Kuori makkarat ja tee niihin syvät viilolot. Laita viiltoihin sinappia ja juustoviipaleita. Suikaloi paprika, kuutioi tomaatit, sekoita ne ja mausta hieman suolalla.
Voitele kaksinkertainen folioarkki öljyllä, levitä sen keskelle vihannekset ja niiden päälle makkarat. Sulje paketti tiiviisti ja kuumenna kiukaalla 15-20 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥