tiistai 13. elokuuta 2013

Yllätys kahvikupissa


Pirkka-lehdestä olen bongannut tämän ohjeen jo 2011 :) Nyt sitten päätin viimein kokeilla Eetun synttärileivoksiksi.


Taikinan tein ohjeen mukaan mutta täytteeksi käytin jääkaapissa olevat mustikat ja mansikat, joten näistä tuli kuningatarkuppeja. Tai pitäskö sanoa kuningas (=Englannin kuningattarella corgeja, Eetu on uros :) ). Täytettä ei tullut niin paljoa kuin ohjeessa sanottiin, joten sain sopivasti kolme kuppia siitä, lopun taikinan pyöritin palloiksi ja laitoin pakastimeen seuraavaa kertaa varten. Kanelin korvasin vaniljasokerilla ja päälle vatkasin kermaa. Alla ohje alkuperäisenä.


Hyvää oli !

Kannelliset raparperikupit 
12 kpl

Taikina
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1/4 dl vettä

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää myös vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Siirrä taikina kylmään vetäytymään noin puoleksi tunniksi.

Täyte
n. 850 g raparperia
1 rkl perunajauhoja
1 dl sokeria
1 tl kanelia

Lisäksi
vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, kermaa


Leikkaa raparperit pieniksi paloiksi. Kuori tarvittaessa. Sekoita raparperipalojen joukkoon perunajauho, sokeri ja kaneli.

Jaa raparperiseos uuninkestäviin kahvikuppeihin tai keraamisiin vuokiin (halkaisija 6 - 7 cm).

Muotoile taikina pötköksi ja leikkaa 12 osaan. Pyöritä palat palloiksi ja painele halkaisijaltaan noin 10 cm kokoisiksi levyiksi. Käytä tarvittaessa apuna kaulinta. Aseta taikinalevyt kansiksi raparperikupeille siten, että taikinan reunat ulottuvat reilun sentin kuppien reunojen ulkopuolelle.

Paista 200 asteisen uunin alatasossa noin 20 minuuttia. Kaiverra kunkin kupin taikinakanteen lusikalla keskelle pieni kolo. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Kaada vaniljakastiketta taikinan reiästä kuppiin. Koristele halutessasi tomusokerilla. Nauti jälkiruokana tai kahvin kanssa.

Vinkki! Voit tehdä taikinan jo edellisenä päivänä jääkaappiin valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥