maanantai 3. kesäkuuta 2013

Daim-mutakakku ja karvas pettymys

Sunnuntaille päiväkahville tuli tehtyä herkullinen mutakakku pitkästä aikaa :) Tällä kertaa suklaaksi tuli Maraboun Daim-suklaa ja ohje löytyi vanhasta Henskiksen hekumalliset herkut -blogista.


Lisukkeena oli valmista Vanhan ajan vaniljakastiketta, jonka pikkuveli toi synttäreiden aikaan. Ja ai että oli hyvää!! Itsekin pienen palasen maistoin, koska FitFarmia on vielä jäljellä kesäkuun loppuu.


Ihana, suklainen mutis :)
Ohje kopsattu Henskikseltä

DAIM-MUTAKAKKU
100 g Marabou'n Daim-suklaata
50 g tummaa suklaata
100 g voita
2 kpl munaa
1 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata suklaat ja voi ja kaada munasokeriseokseen. Lisää vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita varovasti. Kaada seos voideltuun, jauhoitettuun pyöreään vuokaan (n. 20 cm vuoka).
Paista uunin alatasolla n. 12-15 minuuttia. Mutakakku jää sisältä löysähköksi ja jähmettyy hieman jäähtyessään. Jäähdytä kakku hyvin ennen tarjoilua, ensin huoneenlämmössä, sitten jääkaapissa. Koristele kakku esim. sirottelemalla sen päälle tomusokeria.


Ja sitten se todella karvas pettymys... :( Maraboun Daim-suklaalevyissä oli kilpailu, jossa saattoi voittaa päivän Maraboun tehtaalla Tukholmassa itselleen ja ystävälleen. Olis kaikki Suomen sisäisetkin kuljetukset kuuluneet hintaan, mikä on harvinaista. No, kääreen sisältä löytyi "Golden ticket" teksti, johon minä sitten innosta hihkuen, että minäkö voitin?!? Miehellekin siitä innoissani höpisin, että sitten mennäänkin hääpäivän viettoon suklaatehtaalle.
Illan aikana kuitenkin hiipi epäilys päähän ja aloin tutkaileen asiaa tarkemmin netistä. Ja eihän se mikään voitto ollu, olis pitäny olla erillinen lippu!!!  *kirosana*  Siinä sitten miehen kanssa yhdessä tutkailtiin ja tultiin siihen lopputulokseen, että ohjeista olisi voinut ymmärtää, että voitto tuli, sen verran epäsuorasti oli sanottu. Noh, oispa se ihme ollukin, jos olis voittanu... :(

5 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköstä kakkua ja varmasti herkullista. :) Noi kilpailut voi tosiaankin joskus hämätä. Tuuhan vierailemaan myös mun blogiin.

    VastaaPoista
  2. Tämä näyttää kyllä niin herkulta, että pitääköhän juhannukseksi kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suosittelen, herkullista ja helppoa :) Ja tuon vaniljakastikkeen kans oli kyllä tosi hyvää!

      Poista
  3. Samaa minä luulin, voittaneeni. En ollut siis kampanjaan mitenkään tutustunut tai törmännyt. Kaupasta ostin levyn ja kas, sillä luki Golden ticket. Äkkiä tuo selvis, kun alkoi googlettamaan asiaa, mutta mielestäni vähän hämäävää/epäselvää. Palautetta menemään Maraboulle.;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥