tiistai 17. huhtikuuta 2012

Hillosilmiä ja pitsikoria

Äiti teki useasti hillosilmiä, kun olin pieni. Näitä onkin jo pitemmän aikaa tehnyt mieli tehdä. Nyt sitten ajattelin niitä väkertää, kun jääkaapissakin oli vielä tippa joulukuun SLY-paketista löytynyttä omena-kanelimarmeladia. Käytin näihin kaapista löytyneen Maizenan ja perunajauhojen jämät, puoli desiä piti vielä jauhoja uhrata. Oikein hyviä mutta melko "höttösiä" pikkuleipiä oli. Ohjeen löysin Seitsemän sortin leivonnaiset -kirjasta.
HILLOSILMÄT
30 kpl (mulla 33 kpl)

125 g voita / margariinia
0,5 dl sokeria
1 keltuainen
2,5 dl perunajauhoja / maissitärkkelystä / vehnäjauhoja

Täyte:
kiinteää hilloa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keltuainen ja perunajauhot. Pyörittele pieniä palloja pellille. Litistä niitä hieman ja tee keskelle kolo. Täytä kolo hillolla ja paista 175-asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Lisäksi sain viimein testattua pitsikulhon tekemistä. Ohjeen löysin Puikkojen polut -blogista. Tämäkin on näköjään ollut "suvun suosikki". Kun kerroin äidilleni mitä aion kokeilla, hän sanoi, että "pikkumummo (eli siis äidin mummo) teki näitä aina sokeriliemessä". Ja niin oli tarkoitus itselläkin. Tämmöinen siitä tuli

Pitsi on ihan ostettu Valintatalosta, kun kirpputoreilla ihmiset kinuavat kauhean kovia hintoja vanhoista, huonokuntoisista liinoista enkä jaksanut tähän hätään alkaa itse tekemään liinaa. Mutta heti kyllä alkoi mielessä vilkkumaan pienet, punaiset korit joulun alla ja jos oikein innostuis, tekis semmoiset pienet pitsillinat kahvikuppien alle.

Aikaisemmat kommentit:

ViliMarika kirjoitti 17.04.2012 - 21:24
Oi, kiitos ihanien pikkuleipien ohjeesta! Nuo ovat hyviä ja helppoja tehdä. En vaan omistanut tuota ohjetta.

Maca  kirjoitti 18.04.2012 - 10:01
Täytyy kokeilla pikkuleipiä. "Ennenvanhaan" pitsikorit oli ehkä enemmän muotia. Minullakin on monta liinaa odottamassa.

MinnaT kirjoitti 18.04.2012 - 10:30
Joo, "ennenvanhaanhan" niitä harrastettiin enemmän. Saapa nähdä tuleeko muotiin uudestaan, kaikkihan ne aina kiertää :)

Herkkusuu kirjoitti 19.04.2012 - 13:27
Minun mummoni teki näitä usein kun olin pieni. Ihania olivat ja pitäisi itsekin joskus tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥