torstai 12. marraskuuta 2015

Mustikkainen pikapulla


Merjan leivonta ja askartelublogista on löytynyt tämmöinen pikapulla ohje 2011 :) Vieraita oli tulossa (22.10.), joten päätin kokeilla tätä tarjottavaksi kahvin kanssa. Hyvin onnistui ja hyvää oli, meni melkein koko pulla tuoreeltaan! Mutta silloinhan se parhainta on ,) Tätä kyllä tulee tehtyä toistekin, kun jotain hyvää kahville pitää äkkiä saada, oli sen verran nopea ja hyvä. Suosittelen! Ohjen otettu Merjalta talteen :)

Taikina:
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa (en laittanut)
½ tl suolaa
1 kananmuna
2 dl maitoa/vettä
1 dl sulatettua rasvaa (käytin juoksevaa)
1½ - 2 dl mustikoita tai muita marjoja

Päälle:
Raesokeria, mantelilastuja/rouhetta.
Halutessasi voit tehdä myös tomusokeri & vesikuorrutuksen.
Minä laitoin pelkkää raesokeria.

Sekoita kaikki taikinan kuivat aineet keskenään. Lisää muna, maito ja sulatettu rasva. Lisää lopuksi marjat. Sekoita taikina nopeasti sekaisin, älä vaivaa taikinaa. Voitele vuoka tai laita vuoan pohjalle leivinpaperi. Itse käytin 4 munan kakkupohjavuokaa. Kaada taikina vuokaan. Ripottele päälle raesokeri ja mantelilastut/rouheet. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Halutessasi voit tehdä pullan myös ilman marjoja.

2 kommenttia:

  1. Tämmöisiä nopeita ohjeita aina tarvii.. Hyvältäkin kuulostaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää se olikin, mulla ehkä oli hieman liian iso vuoka niin siks tuli nuin lättänä :) Pienemmässä tulis korkeampi. Se on hyvä olla muutama pikainen ohje jemmassa, niitä aina silloin tällöin tartte :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥