torstai 18. lokakuuta 2012

Lusikoita

Osallistuin nami-hiiren syyskuussa järjestämään ´kakkukuva joka inspiroi sinua toteukseen´-kilpailuun. Postipoika oli alkuviikosta pudottanut luukusta ruskean kirjekuoren, jonka isäntä sitten ystävällisesti kiikutti minulle :) Sisältä paljastui silikonimuotti, jolla voi tehdä lusikoita! Kiitos nami-hiiri oikein paljon!!
Alkaa kyllä hieman pelottamaan, kun on useasti tullut sellaisia asioita, joita itse on ajatellut hankkivansa. Onko teillä joku ajatustenlukija vai juoruaako se tuo mies vai tontutko ne teille kertoilee toiveeni?! ,D
Nimittäin tämmöistä lusikkamuottia olenkin ajatellut, koska en ole oikein tavallisen lusikan avulla onnistunut suklaalusikoita tekemään. Ja voihan tällä tehdä lusikkakakkujakin! :)

Muottia piti tietysti heti testata ja niin kaupassa kinkkailun yhteydessä tarttui Pandan maitosuklaalevy mukaan, josta sulatin 4 palaa mikrossa ja niistä tuli sopivasti kaksi lusikkaa, kummallekin tietysti oma.
Lusikat tietysti hieman sulivat kuuman kahvikupin vieressä ja syötäessä vähän taipuivat. Siitä tuli mieleen Matrix-elokuvassa esiintyvä poika, joka taivutti lusikkaa :)

Niin, ja raati kommentoi seuraavanlaisesti aikaansaannostani: "Samanlainen ja kuitenkin erilainen ajatus johdateltu hienosti. Siisti asettelu." Kiitos raadillekin arvostelusta!

4 kommenttia:

  1. Aina on mukava tietää, että pienet yllärit ovat olleet mieleisiä.

    Toki sen on myös hyvä keino tarkkailla postipoikien toimintaa - että kirjeet päätyvät oikeisiin postilaatikoihin :D

    Suklaalusikat tai Candy Meltsistä tehdyt ovat muuten mukavia, mutta kuuman kupin kylkeen ne tosiaan sulaa...taipuu...kunnes katoavat suuhun :D Kesällä on toisin, kun jäälusikan voi upottaa lasiin.

    Pikaista paranemista jalkaan - ja koiralle terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäälusikka ei itse asiassa tullut mieleen :) Mutta nyt se on korvan takana, odottamassa lämpimiä kesäpäiviä, jolloin voi viilentyä jääteen ja -lusikan kera :D Räntäsateessa on mukava ajatella lämpimiä kesäpäiviä...

      Poista
  2. Ihana muotti ja ihania lusikoita =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni muukin oli näitä ihania muotteja saanut :) Joulua ajatellen, onnistuisikohan lusikkakohvehdit..? :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥