torstai 13. syyskuuta 2012

Puolukkajäädyke piparkakkupedillä

Nami-hiirellä on syyskuussa kilpailu ´kakkukuva, joka inspiroi sinua toteutukseen!´  Kovasti teki mieli osallistua tähän mutta en oikein löytänyt mitään kuvaa joka olisi inspiroinut... Hmm, outoa :) Ja jonka olisi vielä hyvin tehdä ennen jalan operointia.

Kunnes piparkakkuja kahvin kanssa syödessäni, ajattelin, että näistäkin pitäisi tehdä jotain, kun menevät vanhaksi syyskuun lopussa. Piparkakkupaketin kyljessä oli kuvat
Piparkakkujäädyke
Appelsiini-suklaatahnalla maustetut piparkakut

Niinpä niistä kehkeytyi
Puolukkajäädyke piparkakkupedillä

0,5 dl sokeria
3 keltuaista
2 dl kuohukermaa
2 rkl vaniljasokeria
1,5 dl ranskankermaa

väliin
kinuskikastiketta

tarjoiluun
kinuskikastiketta
puolukoita

Vatkaa sokeri ja keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon vaniljasokeri sekä ranskankerma. Yhdistä vaahdot.

Vuoraa muffinipellin kolot kelmulla ja laita ruokalusikallinen jäädykettä koloihin. Turskauta kinuskikastiketta jäädykkeiden päälle ja laita loput jäädyke ainekset kinuskien päälle. Laita kelmu päälle ja anna olla pakkasessa yön (tai kuten minä, päivän) yli. Hoksasin näin jälkeenpäin, että piparkakusta tulisi ehkä pehmeämpi, jos sen pakastaisi jäädykkeiden kanssa. Eli: älä laita vuokia täyteen jäädykettä, vaan laita päälimmäiseksi piparkakku :)

Voit myös käyttää silikonisia muffinivuokia koloissa, itse tein näin. Jos käytät silikonimuffinivuokia, huuhtele ne ensin kylmällä vedellä ennen jäädykkeen laittamista.

Kumoa jäädykkeet lautasella olevan piparkakun päälle (jos eivät lähde, huuhtele ulkopuolelta lämpimällä vedellä, silikonivuoista lähti kyllä nätisti) ja koristele kinuskikastikkeella ja puolukoilla. Jäädykkeet pitää ottaa huoneenlämpöön n.10-15 minuuttia ennen tarjoilua, jotta ne ehtivät hieman pehmetä!


Näillä jäädykkeillä osallistun kilpailuun ja olkoot ne samalla meidän hääpäivä leivokset, jotka ovat hieman myöhässä :D Ja tulipa samalla taas monta kärpästä yhdellä iskulla: piparkakut tuli käytettyä, jäädykkeet tuli testattua, kilpailuun osallistutta ja vielä ehdin ennen jalkaleikkausta! :D Ja maku oli oikein hyvä; raikas, hieman kirpakka ja makea. Mieskin olisi ottanut toisen heti perään ,) mutta ei jaksanut.

4 kommenttia:

Kiitos kommentista ♥