maanantai 17. helmikuuta 2025

Lankojen värjäystä

Aletaanpa tätäkin laittamaan pikkuhiljaa taas ajan tasalle 😂

Keväällä 2023 innostuin kokeilemaan lankojen värjäystä. Perusohjeena käytin kaikissa värjäyksessä Taiton ohjetta. Värjätyt langat puolestaan on korvamerkitty Lankamaailman Arpaonni -sukkiin, sitten kun saan nuita muita pois alta tehtyä 😄 Lankana käytin Schachenmayr Regia Ford Hand-Dye lankaa, joka on 4-säikeinen polyamidivahvisteinen, värjäykseen sopiva sukkalanka. Vaihtoehtoisesti lankana voi käyttää Lankamaailman Armonian värjäämätöntä lankaa. Purkkina minulla oli tuommoinen 1,5L lasipurkki. Alla näette millaisia värjäys tuloksia sain ☺️


Tyttären tuolia käytin apuna, kun jaoin langan 50 g:n keriin 😄


Punasipulin kuorilla värjäsin ensimmäisen lankaerän 🙂


Kuoria ei näyttänyt olevan tarpeeksi eikä tasaisesti, koska tuli tämmöistä laikukasta väriä.



Seuraavaksi purkkiin menivät vanhentuneet irto robois- ja mustateet 🙂


Tällä kertaa lankaan tuli tasaisempi väri, eli ensimmäisestä kerrasta viisastuin 😄



Kolmanteen erään pääsi keitetyistä aroniamarjoista puserrettu neste, eli aroniamehu 🙂


Ai että tuli ihanan violettia väriä! 😍



Neljänteen erään puolestaan pääsi tummapaahtoinen kahvi, joka oli päässyt kaapin perällä vanhentumaan... 😳


Tästä tuli aika samanväristä kuin teestä, ehkä kuitenkin hieman vaaleampaa.



Viides erä puolestaan oli punaisella elintarvikevärillä.


Ja tästä kyllä tuli mun suosikki 😍 Katsokaa nyt kuinka ihanan pinkkiä! 💕


lauantai 22. huhtikuuta 2023

Sohvan nurkkaa kulutettu

Meillä on sohvalla paikka, joka on hyvin suosittu 😀 Itselläni se on hyvä paikka tehdä käsitöitä; siinä on jalkalamppu ja iso ikkuna vieressä, jotka antavat hyvin valoa.


Ystävälle tein joulu/ystävänpäivä/syntymäpäivä lahjaksi Cupcake-sukat. Ohje näihin löytyi Kauneimmat käsityöt Sukat -lehdestä. Mallin ja ohjeen oli suunnitellut Mira Tuovinen. Lankana oli Novitan Nalle. Lisäksi paikallista herkkua ChocoSomnialta 😋



Toiselle ystävälle tein myös joulu/ystävänpäivä/syntymäpäivä lahjaksi sukat 😊 Ohje löytyi samasta lehdestä (Kauneimmat käsityöt Sukat) ja malli oli Satunsukat käsialaa. Sukkien nimi oli Tunturin tuulet. Ja tietysti hieman herkkua nautiskeltavaksi sukat jalassa 😍 Lankana näissä oli Novitan Venla.



Itselleni tein Fazer x Novita sukkalehdestä Remix II sukat. Lankana oli Novitan Nalle. Näiden sukkien teossa tuli opittua kantapään teko jälkikäteen 🙂



Appiukolle tuli tehtyä pöllö-sukat 😊 Lankana oli taas Novitan Nalle. Ohjeen pöllöihin otin Lankamaailman Helmipöllö-kaarrokepaidasta.



Äidilleni tein Lankamaailman Äitienpäiväsukat, vaikka nämä tulivatkin valmiiksi joulun aikaan 😃 Lankana näissä sukissa oli Maija. Tytär valitsi sydänten värit sekä niiden järjestyksen 💕



Kummipoikamme täytti lokakuussa 10-vuotta. Lahjaksi tein tämmöisen kastetaulun. Minulla on tavoitteena ollut tehdä kaikille kummilapsille kastetaulu muistoksi. Vielä olisi yksi jäljellä 😍



Joululahjaksi sain tuommoisen valo-jutun. Toivoin sitä, sillä vaikka jalkalamppu on vieressä, valoa on siltikin joskus liian vähän. Nyt näkee harrastaa 😃



Keskimmäinen kummilapsemme pääsi ripille maaliskuussa. Takana on sama teksti, minkä olen laittanut aikaisempiinkin rippikortteihin. 



Isälleni tein Lankamaailman ohjeella Isänpäiväsukat. Nämäkään eivät valmistuneet isänpäiväksi 😂 Lankana oli Maija, niin kuin äitini sukissakin. Näiden sukkien teossa uutta oli tikapuutekniikka langanjuoksuissa.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Köökissä hyöritty

Jotain on tullut leivottu köökissä vuoden 2022 aikana 😋


Cebicin banaanikakku on ollut todella suosiossa 😄 Välillä banaanit katoavat mutta välillä ne jäävät mustumaan. Silloin tämä ohje kaivetaan esille.

Juhannukseksi tein pitkästä aikaa Pätkis-kakun.

Porkkanapiirakkaa teki mieli, joten luotto resepti taas esille 😃


Halloweeniksi tuli tehtyä tämmöinen pikainen 4-munan kakku. Välissä perinteinen mansikkamarmeladi-banaanimössö-kermavaahto -täyte 😃 Koristeet Confetilta tilattu. Hyvin teki kauppansa 😊


Jouluksi leivoin Seijan taatelikakun ja Pappilan maustekakun, joita löytyy vieläkin pakkasesta 😂



Myöskin perinteinen piparkakkutalo tehtiin. Tällä kertaa kylläkin kaupan valmiista osista. Mutta saatiinpa tähänkin uppoamaan kolme päivää! 😂



Laatikot tuli myös tehtyä helpolla ohjeella 😊

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Martan synttärit

Luvattoman kauan kestänyt blogin päivittäminen... 
Maaliskuussa -22 tuli sairastettua korona, josta kuukauden päästä alkoivat koronan jälkitaudin oireet. Siinäpä se sitten meni loppuvuosi 😕 Jotain pientä tuli kyllä tehtyä. Laitan niistä tämmöiset "kooste pompsit" eli aiheeseen liittyen kaikki samaan postaukseen. Instagramhan se edelleen on joka on kohtuu ajassa mutta yritän tätäkin pitää yllä 🙂 Tänne on hyvä laittaa reseptit ylös.

Aloitetaan nyt Martan synttäreillä, joita onkin ehditty viettää kahden vuoden edestä 😄



5-vuotis synttäreitä tuli vietettyä kolmeen eri otteeseen. Sairastelut puolin ja toisin (meidän ja vieraiden) tahto aina vaan siirtää ja siirtää niitä. Mutta lopulta sitä kuitenkin juhlittiin. Ensimmäisellä tarjoilulla kahvitettiin ex-naapurit. Tarjolla oli täytekakkua, kaupan voileipäkakkua, pikku pizzoja, raffeleita, carneval keksejä sekä Geisha- ja Fazerin sininen suklaita.
Koronan vuoksi keksin askarrella tämmöisen kynttilä jutun, niin ei tarvinnut kynttilöitä puhaltaa kakun päältä.

Toisella tarjoilulla kävivät mummot ja papat sekä muuta kummi. Tarjolla oli yksisarviskakkua, itse tehty voileipäkakku, pikku pizzoja sekä Geisha- ja Fazerin sininen suklaita.

Kolmannet tarjoilut järjestettiinkin mummolassa serkuille ja kummeille. Tarjolla oli käpykakkua, Daimkakkua, Karjalanpiirakoita, Fasu-paloja, carneval keksejä ja karkkia.


6-vuotis synttärit päästiin viettämään kahdessa osassa, ensin oli kaverit ja toisena päivänä sukulaiset. Tarjolla oli täytekakkua, suklaamuffinsseja, TuttiFrutti-keksejä, karkkia ja pikku pizzoja. Sukulaisille karkin tilalla oli "lohimössöä" ruisnappien kera 😀