tiistai 18. helmikuuta 2025

Vuoden 2023 käsityöt

Ostin yhden paistinpannun (24cm) lisää, joten tottakait sillekin piti tehdä suoja 🙂 Edellisten ohjetta en muistanut, joten tämä tehtiin Juhannusruusun ohjeella. Vihreällä langalla piti jatkaa, koska pinkki ei riittänytkään 😀


Terassille tuli virkattua uusi pöytäliina entisen, auringon polttaman tilalle. Ohje löytyi jostain virkkaus-lehdestä, en nyt muista mistä 😄




Ensimmäinen kummilapsi sai valkolakin ☺️ Olen tämmöisen kortin joskus tehnyt aiemmin ja onneksi ohje, joka on jostain vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä, oli vielä tallessa. Muutama muuttuja kylläkin oli matkassa, että kortti saatiin tuoreelle ylioppilaalle... Mutta lopulta kortti ja lahja pääsivät perille 😄


Elämäni ensimmäiset lapaset valmiit 🙂 Tyttären kättä lämmittämään vaikka menihän nuo nippa nappa itsellenikin 😂 Sydämet tein jälkikäteen. Lankana kesällä 2022 Raahen Meripäiviltä ostettu suomenlampaan villalanka.


Tyttärelle pipo heijastin langasta, ohjetta en muista 🙂



Veljelle neuloin Kitara-villasukat, nyt ei palele varpaita treenikämpällä 😊 Sukkien perusohje on Lankamaailma Isänpäivänkirjoneulesukat. Kitaroiden kuvio on puolestaan napattu Lumikarmitsan Kuolema soittaa kitaraa -ohjeesta 😊 Lankana perinteisesti Novitan Nalle -lanka.


Ystävilleni ompelin joululahjaksi pienet pussukat Raahe kankaasta, jonka on suunnitellut Kirsi Donskoi. Kankaassa on kuvia Raahen rakennuksista, mm. keskuskoulu, Raahen museo, Soviontalo ja Suomen pisin seinä. Kankaan ostin Raahesta, Ompelijan onnesta. Pussukoiden ideana oli olla pienenä käsityöpussukkana mutta saahan sitä pitää miten haluaa ☺️ Toinen pussukan saajista olikin jo testannut sitä junamatkalla ja hyvin oli kuulemma toiminut 🥰 Sisällä on pienet taskut, joihin voi pikku tavaroita laittaa sekä magneetti pitämään kaikki tarvikkeet sisällä. Pussukat tein täältä löytyvän ohjeen mukaan 🙂


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥