torstai 5. helmikuuta 2015

Runebergin tortut


Tiistaina tuli Suomen paras leipomo, jossa tällä kertaa kilpailivat Oulun leipomot. Kilpailussa yleensä valmistetaan ns. leipurin tusina, eli 12 kpl samanlaista leivosta. Tänään kun on Runebergin päivä, lähti minulta töihin oma leipurin tusina :D Ei kylläkään taitaisi mennä tuomareilla läpi, eivät ole samanlaisia. OHJE on tällä kertaa bongattu Myllyn Paras -sivuilta, hieman muunnellen. Laitan tähän oman versioni näistä, linkistä pääsette alkuperäiseen ohjeeseen. Ja mulla tuli näitä siis kokonaisuudessaan 23 kpl, muffinipellillä kun tein :)

200 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl korppujauhoja
2 dl mantelrouhetta
2 tl kardemummaa
2 dl kermaa
1 tl soodaa

Päälle
vadelmahilloa
sokerikuorrutetta

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat vaahtoon vatkaten yksitellen. Lisää kuivat aineet. Sekoita taikinaan lopuksi kermavalmiste, johon olet sekoittanut soodan. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskiosassa 15-20 minuuttia kauniin keltaisiksi leivonnaisten koosta riippuen. Laita jokaisen tortun keskelle nokare vadelmahilloa. Koristele sokerikuorrutuksella pursottamalla kuorrutteesta rengas hillon ympäri.

5 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköisiä!
    Itse mietin pitkään, että teenkö vai en. Jos olisi manteliaromia löytynyt, niin olisin tehnyt. Mutta en viittinyt ostaa varta vasten kaupasta.
    Enkä kyllä olisi ennättänytkään, kun yritän jaksaa lähteä perhekerhoon.

    Mitä sinulle kuuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullisia olivat eivätkä kaivanneet manteliaromia, joten ei muuta kuin tekemään ,)

      Kiitos, hyvää kuuluu. Leipomisia ei nyt enää tule niin ahkerasti tehtyä kuin alkuaikoina mutta aina jotain pientä :)

      Poista
    2. Pitäähän sitä aina jotain pientä tehdä <3

      Poista
  2. Oi, meillä tortut jäivät sairastelun takia tänä vuonna tekemättä.Blogissani olisi sinulle pieni ilahdutusasia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥