sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukakku töihin


Tämmöinen kakku tuli tänä vuonna tehtyä joululoman alkajaisiksi töihin :) Koristelu idean nappasin netistä bongatusta kuvasta (googletin kuvahaulla christmas cake). Koriste on tehty marsipaanista.


Pohjana on 4 munan täytekakku pohja ja hoksasimpa ettei mulla sitä täällä taida olla missään ylhäällä :D
Kakkua en tehnyt kotona, joten ei ollut mitään kirjaakaan mistä katso. Mutta Valion sivuilta löysin kuitenkin kakkupohjan ohjeen ja se olikin hyvä! Joten laitetaampa se nyt tänne ylös :)

4 munan kakkupohja

munaa
1 1/2  dl sokeria
1  dl vehnäjauhoja
1  dl perunajauhoja
1  tl leivinjauhetta

Laita uuni päälle. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi ne vaahtoon. Sekoita varoen tasaiseksi puuhaarukalla. Kaada kakkutaikina 2 1/2 litran voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. (Pinnoitettua vuokaa ei tarvitse korppujauhottaa.) Paista kakkupohja uunin alaosassa 175 asteessa kypsäksi, 30 - 35 min kakun koosta riippuen. Kumoa kakkupohja hieman jäähtyneenä.


Täytteenä kakussa oli mokkatäyte ja appelsiinimousse. Oikein hyviä täytteitä ja maistuivat yhdessä hyvältä, eikä kakku ollut liian makeaa :) Molempia täytteitä hieman muokkasin ja alla niinkuin itse tein, linkeistä pääsee katsomaan alkuperäisiä.

Mokkatäyte
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
1-2 rkl vettä
1 tl pikakahvijauhetta
2 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää sokeri ja tuorejuusto. Kuumenna 1-2 ruokalusikallista vettä mikrossa n.1min. ja sekoita siihen pikakahvijauhe. Sulata liivatteet kahviin ja lisää ohuena nauhana sekoittaen vaahtoseokseen.

Appelsiinimousse
 2 dl vispikermaa
3 dl appelsiinijogurttia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl appelsiinimehua
5 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää sokeri ja jogurtti. Kuumenna appelsiinimehu mikrossa n.1min., sulata liivatteet siihen ja lisää ohuena nauhana sekoittaen vaahtoseokseen.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa pari tuntia tai yön yli.


Kermankin sain kohtuullisen siististi laitettua reunoille, vaikka kakku olikin tuommoisessa foliovuoassa :) Koristekukat vielä pursottelin reunan kohdalla ja olipa niistä suurin osa vielä tallellakin töihin päästessä :D

Tämän kakun myötä toivotan kaikille

Oikein lämmintä joulua ja 
rauhallista Uutta Vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥