maanantai 13. joulukuuta 2010

Joulun tohinaa

Viikonloppuna tuli leivottua pakkaseen hieman herkkuja ja vierasvaraa joulunpyhiksi ja myöhemmäksikin. Ensimmäikseksi pullaa:
 - wienernougat crush pullia
- tavallisia pikkupullia
- ja pusupullia "huulipunalla", eli punaiseksi värjättyä sokeria, ja hopea tähdillä

Juustokierteet Koti ja keittiön Parhaat leivonnaiset kirjasta. Minä tein täytteen kaksinkertaisena ja lisäsin vielä 2 dl kinkkusuikaleita.

Juustokierteet
12-16 kpl
4 dl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
50 g sulatettua margariinia tai 1/2 dl öljyä
2 dl kermaviiliä

Täyte:
1 muna
1 dl juustoraastetta
1-2 valkosipulinkynttä (en laittanut)
2 rkl tuoretta ruohopipulia silputtuna tai ripaus kuivattua

Voiteluun:
1 muna

1. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään kulhossa.
2. Lisää sulatettu rasva tai öljy ja kermaviili ja sekoita tasaiseksi.
3. Kauli taikina noin 25 x 35 cm:n kokoiseksi levyksi.
4. Valmista täyte. Riko muna kulhoon, vatkaa sen rakenne rikki ja sekoita joukkoon juustoraaste, hienonnetut valkosipulinkynnet sekä ruohosipulisilppu.
5. Levitä täyte taikinalevyn päälle. Rullaa levy, leikkaa viipaleiksi ja nostele viipaleet leivinpaperille pellille.
6. Voitele kierteet munalla ja paista uunissa 225 asteessa 10-15 minuuttia.

Nyt mulle tuli ensimmäistä kertaa vastaan "kaksosmunat" eli yhdestä munasta tuli kaksi keltuaista. Aloinkin miettimään, että onko tämä nyt yksi vai kaksi munaa...
Nyt on jouluksi leivonnaiset leivottu, mitä nyt töihin ja mummoille jotain. 
Eetu osaa ottaa nämä joulutohinat rauhallisesti ja taidanpa itsekin alkaa pikkuhiljaa ottamaan siitä mallia...

Eli blogi rauhoittuu pikkuhiljaa jouluun ja vuoden vaihtoon, palaillaan!
RAUHALLISTA JOULUN ODOTUSTA !!

Aikaisemmat kommentit:
Noora kirjoitti 15.12.2010 - 13:05
Jos on suklaa-allergia, voi sen suklaan jättää luumucharlotan täytteestä vaikka kokonaan pois. Esimerkiksi paahdettu pähkinärouhe voisi myös käydä luulisin :) Tai vaikka pilkottuja kuivattuja luumuja kenties jossain alkoholissa liotettuna tms..? Mielikuvitus vain käyttöön :)

Leipuri kirjoitti 25.02.2011 - 19:29
aww miten ihana corgi teillä! Mulla on kauhea hauvakuume (ja miehelläkin) ja corgia ollaan ajateltu, mut meillä on kaneja eikä oikein tiedetä tuleeko toimeen.. tai lähinnä ettei ala metsästämään, corgihan on ollut rottakoirana joskus ;)

tiistai 7. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän suklaaleivokset

Tein Itsenäisyyspäiväksi tämmöiset suklaaleivokset jälkkäriksi.
Ukko, keppi ja vuoka valkosuklaata, vuoassa tilkassa rommia maustetut luumut ja rusinat. Hyvää oli, ei liian makeaa eikä liian rommista!

Aikaisemmat kommentit:
nami-hiiri kirjoitti 07.12.2010 - 21:17
Hyvä idea ja hauska toteutus !

Ent-tu kirjoitti 07.12.2010 - 21:21
Aivan mahtava, superhauska idea :>

Askartelua&Elämänmakuja kirjoitti 08.12.2010 - 10:28
Makoisa ja kaunis idea:)

kristiina kirjoitti 13.12.2010 - 16:00
:) Käyhän kurkkaamassa blogiini,siellä on sinulle jotain

Lohipiirakoita ja sinappia

Joulun ajan syömisiä tuli hieman tehtyä pakkaseen jo valmiiksi.Minä tein tämmöisiä lohipiirakoita ja lanttu- ja porkkanalaatikoita samalla ohjeella kuin viime vuonna 
  
Piiraiden ohje on Koti ja keittiön Parhaat leivonnaiset -kirjasta, jonka isäntä sai tilaajalahjaksi jonkin lehden mukana, en nyt muist minkä. Jotain hyötyä lehtitilauksistakin joskus.

Lohi-parsapiiraat
Pohja:
125 g voita tai margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 prk (125 g) maitorahkaa
1 dl juustoraastetta (esim. punaleimaemmental)

Täyte:
100 g kylmäsavulohta
100 g purkkiparsaa (en laittanu)
2 munaa
1/2 prk (125 g) maitorahkaa
1 dl kermaa
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tilliä
2 rkl ruohosipulia
3 dl juustoraastetta (esim. punaleimaemmental)

1. Sekoita pehmeä rasva, jauhot ja leivinjauhe kulhossa puuhaarukalla tai sormin nyppien. Lisää maitorahka ja juustoraaste ja sekoita taikina tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.
2. Jaa taikina 12 osaan ja kauli taikinapalat jauhotetulla työpöydällä ohuiksi pyörylöiksi. Painele ne muffinipellin syvennyksiin, pohjalle ja reunoille. Painele haarukalla reikiä kunkin pohjaan. Laita muffinipelti jääkaappiin.
3. Valmista täyte sekoittamalla munat, maitorahka, kerma, jauhot, yrtit ja juustoraaste. Leikkaa lohiviipaleet suikaleiksi ja jaa ne vuokiin pohjien päälle. (Valuta ja paloittele parsat ja jaa myös ne piiraspohjien päälle.) Kaada lopuksi jokaisen päälle muna-rahka-kermaseosta.
4. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna piiraiden vetäytyä hetki uunista ottamisen jälkeen.

Isäntä teki puolestaan täksi jouluksi konjakkisinappia, eikö olekin herkullisen näköistä.

Aikaisemmat kommentit:
Jenni kirjoitti 08.12.2010 - 08:24
Ihanaa! Meilläkin mies tekee jouluksi ja joskus muutenkin sinappia ja voi että kuinka hyvää se aina on! Ei tule joulu ilman kotisinappia...

SakariSokeri kirjoitti 10.12.2010 - 21:10
Ihanan näköisiä piirakoita!
Minulla on vielä lanttuloota tekemättä; taidan ostaa valmiin soseen, niin säästyy aikaa...

Tuikkukortti 2