Pages

maanantai 30. toukokuuta 2011

Caipirinha-Cappucino hyydykekakku

Viime syksynä (muistaakseni) joku mainitsi blogissaan, että Santa Marian Caipinrinha Drink Mix -seoksen teko loppuu sen vähäisen menekin vuoksi. Tein viime juhannuksena ensimmäistä kertaa tästä aineesta kakkua, joten pakkohan se oli muutama pussi ostaa kaappiin jemmaan ettei yhteen kertaan jää suhde tuohon ainekseen. Niinpä kaapissani on kolme pussia tuota kyseistä jauhetta, joiden päiväykset menevät heinäkuussa umpeen. Kaksi pussia on päässäni jo käytetty mutta mihin se kolmas... Kunnes huomasin Cappucinomousse paketin ja niistä sain tämmöisen aikaiseksi.

Pohjana riisisuklaa, Caipinrinha- ja Cappucinotäyte, yhdistelyä monesta eri ohjeesta. Pohjaa oli hieman hankala leikata mutta kyllä se tarpeeksi terävällä leikkautui, Caipirinha oli mukavan kirpakkaa ja Cappucino toi pehmeän suklaisuuden. Nam!

Caipirinha-Cappucino hyydykekakku
Pohja
50 g voita
1 Pandan maitosuklaa levy (130g)
4 dl riisimuroja

Caipirinha täyte
1 pss Caipirinha Drink Mix-seosta
1 prk (2,5dl) Flora vispiä
1 prk (200g) Sunnuntai Sitruuna rahkavalmistetta
1 dl tomusokeria
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

Cappucino täyte
1 pkt (2 pss) Blå Bandin Cappucino suklaahipuilla moussejauhetta
3 dl kylmää maitoa
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

Sulata rasva kattilassa ja siihen suklaa. Sekoita varovasti joukkoon riisimurot. Kaada irtopohja kakkuvuokaan (minä käytin säädettävää rengasvuokaa, halkaisijana n.22 cm). Laita jääkaappiin kovettumaan pariksi tunniksi (mulla oli n.4h)

Caipirinha täyte: Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota Flora vispi. Lisää joukkoon Sunnuntai Sitruuna rahkavalmiste ja sekoita hyvin. Kuumenna mikrossa vesi kiehuvaksi (n.30 sek), purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sekoita ne kiehuvan kuumaan veteen. Sekoita liivatevesi ohuena nauhana varovasti sekoittaen muun täytteen joukkoon. Kaada täyte riisimuropohjalle ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Cappucino täyte: Laita liivatteet kylmään veteen. Sekoita mousse ainekset maidon joukkoon ja vatkaa käsivatkaimella kunnes seos alkaa sakenemaan. Kuumenna mikrossa vesi kiehuvaksi (n.30 sek), purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sekoita ne kiehuvan kuumaan veteen. Sekoita liivatevesi ohuena nauhana varovasti sekoittaen Cappucinomoussen joukkoon ja kaada se Caipirinhatäytteen päälle. Anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään. Koristele haluamallasi tavalla.

Minä laitoin illalla päälle nomparelleja, jotka yön aikana sitten sulivat pinnalle. Mutta ihan kivan näköinen kakusta siltikin tuli. Laitoin vielä suklaalehtiä viemään huomiota pois sulaineista nomparelleista...

Aikaisemmat kommentit:

Lelle kirjoitti 30.05.2011 - 21:18
Heippa!
Kakku kuulostaa ja näyttää todella herkulliselta! Ihan tekis itsekin mieleni kokeilla. Mutta mistäs löytää tuota caipirinha drink mixiä?? Saako sitä vielä ja mistä lähteä etsimään?

MinnaT kirjoitti 31.05.2011 - 09:22
Sitä Caipirinha Drink Mixiä on ollut kaupoissa siellä missä on niitä texmex juttuja, eli tortilloja, tacoja :) Marghareta Drink Mixiä vielä ilmeisesti tehdään, en oo koskaan vain kokeillut millaista se on :)

SakariSokeri kirjoitti 31.05.2011 - 16:42
Varmasti hyvä yhdistelmä, näyttää herkulta!

Lelle kirjoitti 31.05.2011 - 21:35
Okei, kiitos tiedosta :) Täytyy käydä kurkkaamassa oisko sitä vielä jossain..

Pioni kirjoitti 07.06.2011 - 13:53
Kuulostaa niin herkulliselle! Kunpa löytäisin tuota jostakin, niin voisin testata itsekin.

MinnaT kirjoitti 07.06.2011 - 15:55
Kannattaa katella kaupoista, joissakin pikkukaupoissa voi vielä olla. Meidänkin lähikaupassa oli vielä toukokuun puolessa välissä muttei oo enää :(

Sanna kirjoitti 22.06.2011 - 17:55
Tosi upea kakku!

Juustolenkki muffinit

Kinkkupiirakan teosta jäi hieman juustoa jäljelle ja Googlettamalla löytyi Tärpätti-blogista helpon ja maukkaan oloinen Juustomuffinien ohje. Muokkasin ohjetta sen verran, että piilotin muffinien sisälle lenkkimakkara siivun. Oikein hyviä ja nopeatekoisia pikkusuolaisia. Muffineja tuli 12 kpl.
(Ohje kopioitu Tärpätin sivuilta)
Juustomuffinit
1dl Maitoa
2 Kananmunaa
1/4 dl Öljyä
50g (1dl) Juustoa
2 1/4 dl Vehnäjauhoja
1/2rkl Leivinjauhetta
1/4 tl Suolaa
(1/2 tl Paprikajauhetta)

Pane uuni  kuumenemeen 200 asteeseen. Ota esille pelti, valmistusaineet ja työvälineet.Levitä pellille 12 muffinssivuokaa. Raasta juusto. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe, juustoraaste, suola ja paprikajauhe. Sekoita maitoon kananmunat ja öljy. Sekoita nestemäiset aineet kuivien aineiden joukkoon. Jaa taikina muffinssivuokiin. Ripottele halutessa muffinssien pinnalle vielä juustoraastetta. Paista muffinsseja uunin keskitasossa noin 12 minuuttia.Jäähdytä, sillä juustomuffinssit irtoavat vuoista parhaiten jäähtyneinä. Makua muffinsseihin saat lisäämällä taikinaan jauhojen joukossa 1-2rkl pizzamaustetta tai 1rkl tuoreita yrttejä. Myös juustoja vaihtamalla saat aikaan erilaisia/makuisia vaihtoehtoja.

Lohi bagelit

Tai miksi näitä nyt voisi kutsua. Teki mieli pitkästä aikaa graavilohta ja kun muistin vielä pakkasessa olevan muutaman "markkinarinkelin" ja oliskohan Hellapoliisilla aikoinaan ollut tämän tyylinen ohje, niin siitä se sitten lähti.
Rinkeli halkaistu ja paahtimessa paahdettu (ja puolikkkaatkin vielä kahtia, eli yhdestä rinkelistä tuli 4 palaa), päälle kevyesti sipaistu Creme Bonjour yrttituorejuustoa ja graavilohen palanen.
Oikein hyvä pikkusuolainen, vaikkapa tuleville kevään juhlille. Juhlavammaksi saa laittamalla koristeeksi tilliä/persiljaa mutta mä en nyt laittanut, kun ihan muuten vain näillä herkuttelin.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Suklaa muffinit

Sunnuntain päiväkahville teki mieli jotain pientä hyvää ja nopeatekoista. Jääkaapista löytyi purkki kermaviiliä ja kuivakaapista Pandan tumman suklaan jämät. Muistin Mantelin Kakkuja blogissa olevan nopeiden mustikkamuffinien ohjeen, joten sitä vain soveltamaan. Samalla tuli testattua ohje, jos joskus pikkuleipurin kanssa näitä tekisi. Oli kyllä hyvä ja helppo ohje.
Nopeat suklaatiikeri muffinit n.16 kpl
3,5 dl jauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 prk kermaviiliä
1 dl juoksevaa magrariinia
2 munaa

n. 1 rkl Van Houttenin kaakaojauhetta
Pandan tummaa suklaata

Sekoita kuivat aineet ja lisää loput aineet, kaakaojauhetta ja suklaata lukuunottamatta, ja sekoita tasaiseksi. Lisää kaakaojauhe ja sekoita vain vähän, että saat "suklaaraitoja". Pursota taikina muffinivuokiin ja paina keskelle puolikas suklaapalasesta. Paista 200 asteessa n.20 min.


Aikaisemmat kommentit:
Tua kirjoitti 26.05.2011 - 09:22
Nimpparionnea! :) 

MinnaT kirjoitti 27.05.2011 - 11:10
Kiitos Tua :) 

Anne/Hiekkakakku (anne.hiekkakakku@luukku.com) kirjoitti 29.05.2011 - 21:30
Onnea, voitit blogini arvonnassa! Laitatko yhteystietosi tulemaan meilillä jotta saan palkinnon postiin.

Kinkkupiirakkaa

Lauantai-illaksi teki mieli jotain hyvää iltapalaa. Äitini teki joku aika sitten tonnikalapiirakkaa mutta hän käytti Creme Bonjour Cuisinen tilalla Creme Bonjour ruohosipulituorejuustoa ja oli kuulkaas hyvää !!! Kannattaa kokeilla !!  Minä sitten ajattelin kokeilla samalla ajatuksella kinkkupiirakkaa, kun sopivasti sattui Valintatalossakin olevan nuo tuorejuustot tarjouksella.

Ohjeena oli tuttu Open Cafén piirakka pienin muutoksin mutta siltikin tuli hyvää piirakkaa. Tästä saa muute pellillisen tai sitten sopivasti kaksi pyöreää, toiseenhan vois sitä tonnikalaa laittaa ja maistella kumpi on parempaa. Veikkaan, että molemmat yhtä herkullisia.

KINKKU / TONNIKALAPIIRAKKA
Pohja
250 g voita
2 dl vehnäjauhoja
2,5 dl Graham täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 prk (250g) maitorahkaa

Pohjan päälle
2 prk Creme Bonjour ruohosipulituorejuustoa
n. 200 g juustoraastetta
2 munaa

n. 250 g kinkkusuikaleita
n. 200 g juustoraastetta

Nypi jauhot ja leivinjauhe pehmeän voin kanssa sekaisin ja sekoita maitorahka joukkoon. Kauli taikina leivinpaperin päälle uunipellin kokoiseksi tai jaa taikina kahtia ja taputtele pyöreiden piirakkavuokien pohjille ja reunoille. Käytä tarvittaessa hieman jauhoja apuna.

Levitä veitsen avulla tasainen kerros ruohosipulituorejuustoa pohjan päälle (pellilliseen molemmat, pyöreisiin pkt / piirakka). Riko munien rakenne varovasti haarukkalla ja sekoita se juustoraasteen kanssa. Ripottele juustoraaste tasaiseksi kerrokseksi piirakan / piirakoiden päälle ja juustoraasteen päälle kinkkusuikaleet ja vielä päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa n.30 min

Aikaisemmat kommentit:

nami-hiiri kirjoitti 23.05.2011 - 17:09
Makoisaa piirakkaa ! ;-) On lounastauko sopivasti.
Onnea ja iloa tulevaan torstaipäivään! :-)

MinnaT kirjoitti 24.05.2011 - 11:44
Kiitos Nami-Hiiri :) Meni kyllä hieman aikaa ennenkuin hoksasin mitä tarkoitit. Kävin jopa katsomassa oliko sulla jokin arvonta menossa, joka ratkeaa to ja johon olen osallistunut :D

Kati kirjoitti 24.05.2011 - 15:21
Suolaset piiraat on ihania, nams!:P
Laitankin blogisi seurantalistalleni, täältähän löytyy vaikka ja mitä!:)
Mukavaa kesää!:)

maanantai 16. toukokuuta 2011

Kakun paikka

Viikonloppuna oli niin kakun paikka että...
Vaikkakin Euroviisuissa jäätiin häntäpäähän, oli Paradise Oskarin esitys loistava ja kappalekin oli mukavan rauhallinen muiden poppikappaleiden joukossa. Ja sunnuntainahan se pankki sitten räjähti niin voimalla, että..  Ja siihen kun vielä ynnätään meidän kihlapäivä, niin eihän tämä emäntä voi olla tekemättä kakkua!! Ja tämmöisen pikkuisen sitten väkersin
Nyt tein tämmöisen pienen kakun: pohja 2 munan, paistettu 15 cm ja 12 cm vuoissa ja pienemmästä leikelty sydän. Kakku mahtui leipälautaselle!
Kostutus punaisella Jaffalla, välissä kaupan mansikkahilloa ja kermavaahtoa, johon hieman mausteeksi ja kiinteytysaineeksi laitoin vaniljakreemijauhetta. Samaa kermaa on päällä. Meni muuten vain 2 dl kermaa tähän kakkuun!!
Punos punaiseksi värjättyä vaahtokarkkimassaa, jota jäi yli Nalle Puh -kakusta ja suklaasydämiä. Vaahtismassa oli jo hieman kovettunut, joten lämmitin sitä pari sekuntia mikrossa pehmeämmäksi mutta se ei vissiin siitä tykänny kovin, kun pyörittäessä alkoi halkeamaan...

Tänään sitten iltakahvella tätä isännän kanssa maistellaan, toivottavasti hän ei käy täällä sitä ennen...

Aikaisemmat kommentit:
Marko kirjoitti 22.05.2011 - 15:33
Hyvää oli ja yllätyskin säilyi. Tuo vaahtokarkkimassa-punos huijasi kyllä täydellisesti, luulin että se on sitä markkinoilla myytävää metrilakua :)

Taikakaulin kirjoitti 23.06.2011 - 15:21
Tosi siisti toi punos! Paradise Oskarin esitys oli musta kanssa ihan loistava :)

Finaali herkkuja

Kotikatsomomme asettui jo hyvissä ajoin finaalin katselu paikoilleen telkkarista viritetyn Ylen HD-kanavan eteen: emäntä ja isäntä naposteltavien kanssa, koira takapuoli telkkuun päin (muahan ei tuo kiinnosta)
Peli oli jännä, riemun kiljahduksia tuli ja napostelvia ei malttanut syödä! Kiitos Leijonat kauan odotetusta mestaruudesta, ensi vuonna sitä sitten puolustetaan kotimaassa!

Tässäpä meidän katsomon eväät, joita siis ei todellakaan malttanut syödä... Tänä aamuna sitten maistoin molempia aamupalaksi ja hyvää oli. Kannattaa kokeilla!

Kinkkupannaria Nasuttajan ohjeella, erona vaan palvikinkun tilalla pizzasuikaleet ja paprikan tilalla keltaista ja punaista puolikas.
Kinkkupannari
6 dl maitoa
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
0,5 tl mustapippuria
150 g palvikinkkua
1 pieni paparika
2 tl oreganoa
2 dl juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vispilöi maidon joukkoon jauhot, mustapippuri ja munat. Anna taikinan turvota 10-20 min. Kaada taikina leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle kinkku ja paprikat, oregano ja juustoraaste. Paista uunin keskitasolla 30-40 min.

Pääsiäiseksi ostetuista M&M -karkeista Henskiksen ohjeella pikkuleipiä, käytin fariinisokeria näihin.
M&M's cookies
100 g voita tai margariinia
1 dl Dansukkerin Tummaa Muscovado-ruokosokeria tai fariinisokeria
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 ½ dl M&M's -suklaarakeita

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää muna ja vaniljasokeri ja vatkaa kuohkeaksi. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Kaada jauhoseos sekä suklaarakeet voivaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Älä enää vatkaa sähkövatkaimella, jotta makeiset eivät mene rikki.
Pyöritä taikinasta pallosia ja litistä pallot pellille, leivinpaperin päälle. Kannattaa jättää pallojen väliin mukavasti tilaa, sillä ne leviävät paljon uunissa. Paista keksejä 175 asteessa noin 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat hiukan ruskistuneet reunoiltaan, mutta ovat vielä keskeltä pehmeitä. Anna keksien jäähtyä ennen kuin siirrät niitä.

Eväät oli hyvät, peli vain vei voiton. Ja pistetäänpä vielä lopuksi fiilistelyä varmasti yhdeksi legendaariseksi jäävästä maalista Antero Mertarannan esittämänä  http://youtu.be/aFvy4YSt1tQ

Aikaisemmat kommentit:
Suviih kirjoitti 17.05.2011 - 21:07
Hieno oli tosiaan finaali :) Itsehän saan kyllä ahdettua herkkuja suuhuni huolimatta siitä miten jännää katsottavaa olisi :D

maanantai 9. toukokuuta 2011

Peli naposteltavaa ja äitienpäivä sarvia

Perjantain peliin piti kotikatsomoon saada jotain pikku suolaista. Sisustussuunnittelukurssin loppukiireiden vuoksi tein tämmöiset nakkikääröt, jotka ulkonäöllisesti epäonnistui mutta makuun ei ollut vaikutusta. Ja kyllä ne pelin edetessä katosivatki.

Äidille ja anopille tein tämmöiset kermasarvet äitienpäiväksi, kun ei muuta ehtinyt. Pohjalla kaupan mansikkahilloa, välillä vaniljakreemiä ja päällä kermavaahtoa. Yks ylimääräinen sitten jäi meille miehen kanssa maisteltavaksi ja hyvää oli, ei liian makeaa vaikka voisi niin kuvitella.
 

Aikaisemmat kommentit:
Piia  kirjoitti 09.05.2011 - 15:39
Noi sarvet on kyllä hyviä. Mä oon kans muutaman kerran tehnyt sarvia, tai torviksi niitä kutsun :) Pitäisi joskus kokeilla tehdä suolaisella täytteellä.

Pikkuinen Goji-kakku

Valkosuklaisesta Goji-marjakakusta jäi taikinaa hieman ja laitoin sen semmoiseen 15 cm irtopohjakakkuvuokaan. Koristeeksi laitoin mansikkatomusokerilla tuollaisen kevät kukan sabluunan avulla. Itse kakussa tomusokeri on hennon vaaleanpunainen, tässä se kylläkin näyttää valkoiselta...
Ja tämä kakku matkasi sisustussuunnittelukurssin päättäjäiskahvi pöytään. Nyt on sisustuskurssi käyty ja opit päähän saatu.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Valkosuklainen Goji-marjakakku

Töissä oli niin hektinen viikko, että päätin "palkita" työkavereita panostuksestaan.

Tämä Hellapoliisin Suklainen Goji-marjakakku on kummitellut mielessä siitä asti, kun SLY11-kierroksella sain Goji-marjoja ja Googlettamalla löysin tuon ohjeen. Nyt päätin sitä sitten kokeilla, josko marjat antaisivat hieman lisäpuhtia vielä viikon viimeiseen rutistukseen. Oikein hyvää ja mehevää kakkua oli, suosittelen! Paistoin kakun tuollaisessa Brunon kartonkisessa paistovuoassa ja sen lisäksi mulla tuli sellainen 15 cm kakkuvuokakin tätä samaa. Mutta paljastan myöhemmin minne se matkasi.

Hieman muutoksia tein alkuperäiseen ohjeeseen, mm. jauhot ja suklaan vaihdoin sekä kaakaon ja kuorrutuksen jätin pois. Helliksen alkuperäiseen ohjeeseen pääset TÄSTÄ ja alla niinkuin minä tein.

Valkosuklainen Goji-marjakakku
200 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl riisijauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 dl kuohukermaa
130 g Pandan valkosuklaata pilkottuna
1 dl Goji-marjoja

Koristelu tomusokeria

Vaahdota voi ja Ruokosokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kerma. Sekoita lastan/lusikan avulla varovasti vielä suklaarouhe ja goji-marjat.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kahvikakkuvuokaan, jonka tilavuus on noin 1 litra. Paista kakkua uunin alimmalla ritilätasolla 150-175 asteessa noin tunti. Kumoa kakku noin kymmenen minuutin päästä uunista ottamisen jälkeen. Anna jäähtyä. Koristelin sabluunan avulla tuollaisia tomusokeri raitoja.

Aikaisemmat kommentit:
Eveliina/LeivinLiina kirjoitti 23.05.2011 - 04:33
Pitäisi minunkin kokeilla tätä kakkua!

maanantai 2. toukokuuta 2011

Vappua!

Munkit tuli tällä kertaa tehtyä Hellapoliisin ohjeella lusikka-munkki muotoon. Oikein hyviä ja pehmeitä, myöskin helppo ja nopea, suosittelen! Minä ainakin laitan ohjeen talteen, saa vieraille nopeasti tehtyä.