Pages

perjantai 6. toukokuuta 2011

Valkosuklainen Goji-marjakakku

Töissä oli niin hektinen viikko, että päätin "palkita" työkavereita panostuksestaan.

Tämä Hellapoliisin Suklainen Goji-marjakakku on kummitellut mielessä siitä asti, kun SLY11-kierroksella sain Goji-marjoja ja Googlettamalla löysin tuon ohjeen. Nyt päätin sitä sitten kokeilla, josko marjat antaisivat hieman lisäpuhtia vielä viikon viimeiseen rutistukseen. Oikein hyvää ja mehevää kakkua oli, suosittelen! Paistoin kakun tuollaisessa Brunon kartonkisessa paistovuoassa ja sen lisäksi mulla tuli sellainen 15 cm kakkuvuokakin tätä samaa. Mutta paljastan myöhemmin minne se matkasi.

Hieman muutoksia tein alkuperäiseen ohjeeseen, mm. jauhot ja suklaan vaihdoin sekä kaakaon ja kuorrutuksen jätin pois. Helliksen alkuperäiseen ohjeeseen pääset TÄSTÄ ja alla niinkuin minä tein.

Valkosuklainen Goji-marjakakku
200 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl riisijauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl Dansukker Vaniljasokeria
1 dl kuohukermaa
130 g Pandan valkosuklaata pilkottuna
1 dl Goji-marjoja

Koristelu tomusokeria

Vaahdota voi ja Ruokosokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kerma. Sekoita lastan/lusikan avulla varovasti vielä suklaarouhe ja goji-marjat.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kahvikakkuvuokaan, jonka tilavuus on noin 1 litra. Paista kakkua uunin alimmalla ritilätasolla 150-175 asteessa noin tunti. Kumoa kakku noin kymmenen minuutin päästä uunista ottamisen jälkeen. Anna jäähtyä. Koristelin sabluunan avulla tuollaisia tomusokeri raitoja.

Aikaisemmat kommentit:
Eveliina/LeivinLiina kirjoitti 23.05.2011 - 04:33
Pitäisi minunkin kokeilla tätä kakkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥