Pages

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ristiäiset


Huhtikuun lopussa vietettiin pikku tyttömme ristiäisiä <3 Samalla tarjosimme omat synttäri kahvit niille, jotka sen hoksasivat :D Neiti kuitenkin oli pääosassa tuona sunnuntaina. Kummeja hänelle tuli kuusi, joista yksi oli nainen :D Siinäpä onkin neidille elämän opettajia jos monenlaisia.


Olin jo pidemmän aikaa haaveillut tähän PartyLiten kynttelikköön kukkakoristetta. Nyt siihen oli hyvä sauma. Syksyllä ystävän kanssa käydessä kädentaito messuilla löysin tuommoisia ruusun mallisia kynttilöitä, joiden aattelin olevan juurikin sopivat tähän.


Pikkuleipiä oli kolmea sorttia: suklaaruusuja Pienten Herkkusuiden ohjeella (KLIK), jalkapohjapikkuleipiä Mansikkamäen Fantasiapiparkakku ohjeella (KLIK) sekä keinuhevosia Johanna Korvalalta kotileipureitten FB-ryhmästä :)


Ystävältäni olen aikoinani saanut keinuhevos muotin joululahjaksi ja halusin nimenomaan nimellä varustettuja pikkuleipiä. Aivan upeita näistä tulikin ja juhlien pienin vieras tykkäsi näistä kovasti :)


Suklaaruusuja tuli reilusti, liekö tehnyt liian pieniä :) Mutta hyviä olivat ja helppoja, pitänee tehdä toistekin.


Leipäjuuston leikkasin sydämen muotoisiksi palasiksi, oikein sopivia olivat.


Rieskarullia Pienten Herkkusuiden ohjeella, kinkkuinen (KLIK) ja lohi versiot (KLIK).


Kinkku voileipäkakun tilasin NailBakerysta, omistaja on "tuttu" ja mummo ja pappa toivat sen tullessaan, kuten kakunkin :)


Omalta äidiltäni "tilasin" kirsikkakierrepullia ja anopilta kahvikakun.


Itse tein ruusupursotus kakun, samanlaisen kuin "testikakun" mutta normaalikokoisena. Ja sen verran oikasin, että tein täytteen DR. Oetkerin mansikkamousse jauheesta :) Oikein asiansa ajoi.


Tämän kakun tilasin NailBakysta. Vaalea pohja, mansikkatäyte, massapinta. Koristeeksi halusimme "Kun on oikein pieni" runoon liittyvän koristeen, tekijä sai vapaat kädet. Vauva höyhenellä otettiin talteen <3


Kastepöytänä toimi mummolta lainattu pöytä, liinana Martta-mummon liina (on varmaan ainakin sen 60 vuotta vanha, ellei enemmänkin) ja kastemaljana toimi mummolta ja hänen siskoltaan v. 2004 valmistujaislahjaksi saatu maljakko. Sisko sanoi silloin, että se on kastemaljakko, mummo siihen että "ei se oo, ku hedelmäkulho" :D Kumpaakaan virkaa se ei ole toimittanut, kunnes tänä päivänä :)


Ja tässä itse juhlien keskipiste, isänsä kastemekossa, jossa ei ole muita kastettu :)

4 kommenttia:

  1. Ihanat herkut ja ihana pieni prinsessa! ❤ Meillä sama juhla tulon päällä, mutta elokuun puolella vasta. :)

    VastaaPoista
  2. Olen saanut tietosi sly paketteja varten ��

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥