Pages

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

SLY30: Jälkkäriä iltapalaksi

Tätä piti jo viikonloppuna kokeilla mutta Eetun silmä operaatio vei sen verran voimia, että ei jaksanut. Eetultahan siis jouduttiin poistamaan oikea silmä paineiden nousun vuoksi. Vanha herra on toipunut hyvin ja on paljon virkumpi kuin aiemmin :) Silmähän oli jo myös valmiiksi kaihin vuoksi sokea, joten näköön se ei vaikuttanut mitenkään.


Mutta takaisin tähän jälkkäriin :) Oli oikein makeaa, ehkä liian makeaa iltapalaksi :D Mutta hyvää kuitenkin, suosittelen! Sitä sitten mussuteltiin samalla, kun katsottiin Mel Gibsonin The Patriot -leffaa, jonka olen kylläkin nähnyt sen miljoona kertaa :) Mutta aina sen on hyvä, ja Gibson on yksi suosikkinäyttelijöistäni.

Itse annoksen tein puolikkaana ja siitä tuli neljä tuommoista Iittalan 0,3l mukia. Annos oli ehkä hieman suurehko jälkkäriksikin, joten taitaa puolikkaalla tulla helposti kuusi sopivan pientä annosta :) Ohje löytyi Laitilan kanatarhan reseptiblogista ja muna tuli miehen työkaverilta :D On se mukavaa, kun nyt on tiedossa kaksi luomutuottajaa ja toisella on jopa silkkikanoja!


Tässäpä ohje kopsattuna tuolta sivuilta, tämä on siis se "kokonainen" ohje, itse tein tästä sen puolikkaan :)

POUDING CHOMEUR
6 annosta

2 dl pehmeää voita
2 1/2 dl sokeria
2 Laitilan Kanatarhan kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
4 dl vispikermaa
4 dl vaahterasiirappia

1) Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2) Lisää kananmunat, vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
3) Sekoita, kunnes seos on tasaista. Varo sekoittamasta liikaa.
4) Siirrä taikina jääkaappiin lepäämään tunniksi.
5) Yhdistä vispikerma ja vaahterasiirappi kattilassa keskilämmöllä. Kun seos on tasaista, vähennä lämpöä. Jatka hauduttamista noin 10 minuuttia.
6) Voitele kuusi uuninkestävää annoskuppia.
7) Jaa taikina niihin painelemalle se kuppien pohjalle.
8) Siirrä kupit uunipellille. Kaada täyte niihin.
9) Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Tämän jälkkärin myötä loppui sitten SLY30-kierroksen alussa saamani vaahterasiirappikin :) Pitää jostain lisää hommata, vielä jäi kalat ja kanat kokeilematta :D

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sara La Fountainin vaahterasiirappiunelma


Sunnuntai kahvelle tuli pyöräytettyä tämmöinen kaakku, joka nautittiin terassilla kukkien keskellä :D Tilapäisesti terassi toimii kukkien säilytys paikkana, kunnes ulkona alkaa ilmat olemaan niille suotuisammat. Ja saa kukkapenkin tehtyä :D Oikein herkullinen ja mehevä kakku oli. Itse käytin vuokana pyöreää reunavuokaa, jonka säädin noin 22 cm:n kokoiseksi. Törppö vaan ei muistanut kätevää vinkkiä: laita foliota tukkeeksi ettei taikina valu alhaalta pellille :D Ja niinhän siinä kävi, että taikinaa vähän valui pellille... Kakku kuitenkin tuli ja kahvit saatiin :)


Ohje löytyi Jensenin kiusaus -blogista ja on kopsattu suoraan sieltä. Kuorrutteesta tuli mulla aika juokseva. En tiä oliko jonkinlaista muunlaista siirappia käytetty mutta jos haluat siitä jämäkämpää, kannattaa laittaa tomusokeria vielä enemmän.

Vaahterasiirappiunelma
Kakkutaikina:
200 g huoneenlämpöistä voita
3 dl sokeria
3 munaa
2 tl vanilja-aromia
2 1/2 dl kermaviiliä
5 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa

Murotaikina:
1 1/2 dl hienoa ruokosokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
ripaus suolaa
3 rkl voita

Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
1 dl vaahterasiirappia

Kun alat hommiin, varmista, että käyttämäsi vuoka on tarpeeksi iso. Taikina ei saa nousta lähes yläreunoille, koska kakku nousee reilusti.

Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella. Kun seos on kuohkeaa, lisää munat yksitellen edelleen sekoittaen. Lisää tämän jälkeen vanilja-aromi ja kermaviili ja sekoita hyvin. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola erillisessä kulhossa hyvin keskenään. Lopuksi sekoita kuivat aineet voi-sokeri-seokseen.

Valmista seuraavaksi murotaikina. Mittaa kulhoon ruokosokeri, jauhot, kaneli, suola ja voi. Nypi ainekset sormilla sekaisin. Kaada puolet kakkutaikinasta voideltuun, pyöreään, irtopohjaiseen kakkuvuokaan ja ripottele taikinan päälle puolet murotaikinasta. Kaada päälle loput kakkutaikinasta ja viimeiseksi kerrokseksi loput murotaikinasta. Laita kakku uuniin 180 asteeseen 50-60 minuutiksi (itse pidän 50 minuuttia).

Kun kakku on kypsä, anna sen jäähtyä ja tee kuorrutus sillä välin. Sekoita tomusokeri ja vaahterasiirappi tasaiseksi seokseksi. Levitä seos veitsellä tasaisesti jäähtyneen kakun pintaan, tai jos teet kuorrutuksesta valuvampaa, valuta kakulle. Voit myös koristella kakun pursottamalla. Kaada silloin tomusokeriseos pieneen pakastepussiin, josta on poistettu pieni kulma saksilla. Näin saat siitä kertakäyttöpuristimen.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Synttäri tarjoilut

Sunnuntaina juhlittiin miehen kanssa synttäreitämme perheidemme kesken. Tarjolle laitoin cocktailpiirakoita ja munavoita, mokkapaloja, LIDLin minipusuja, jauhelihakierteitä, pizzapannaria sekä tietysti täytekakkua :) Kakku oli 5 munan, kostustus sokerivedellä (160g vettä+16g sokeria kiehautettuna), täytteenä passionhedelmä-persikka -hyydykejauheella maustettu kerma ja päällinen näkyy kuvassa :) Nuorimmaiselle vieraalle oli tarjolla vaniljan makuisia juniori naksuja, joita kyllä aikuisetkin söivät kera Holiday-dipin :D

SLY30: Pizzapannari


Tämänkin ohjeen sain huhtikuun paketissa :) Olikin sen verran hyvää, että enon kanssa maistellessa meni puoli piirakkaa! :D Joten piti sitten tehdä heti toinen. Itse leikkasin piirakan kahdeksaan osaan. Säilötystä pepperonista en tiedä millainen se on, googlesin sen kyllä ja se näytti minusta jalopenolta :D Ostin sitten ihan tavallisia pepperoneja, jotka laitoin myös päälle muiden kanssa ja yhtäaikaa uuniin. Hyvää oli, ehkä vähän oudolta tuntui pohja, pannaria kun on enemmänkin tottunut syömään makeana versiona. Mutta piirakan katoaminen todisti sen olevan hyvää, ei ole enää kuin yksi pala kahdesta piirakasta jäljellä! :D

2 1/2 dl Valio Crea ruokakerma kolme yrttiä
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 kpl kananmunaa
ripaus suolaa
3 rkl tomaattikastiketta
50 g kinkkusuikaleita
muutama suolakurkun siivu
1 kpl säilykepersikan puolikasta
2 dl pizzajuustoa
muutama säilötty pepperoni

Sekoita keskenään tasaiseksi Valio Crea kolmen yrtin -ruokakerma ja vehnäjauhot. Riko joukkoon kananmunat ja vispaa taikina tasaiseksi. Sekoita joukkoon ripaus suolaa. Kaada pannaritaikina voideltuun piirakkavuokaan ja kypsennä uunin keskitasolla 225 asteessa n. 10 min. Ota vuoka uunista ja levitä pohjalle
tomaattikastiketta. Ripottele pinnalle kinkkusuikaleet, suolakurkun siivut, paloiteltu persikka sekä  juustoraaste. Jatka kypsentämistä uunissa vielä n. 15 minuuttia, kunnes pannaripohja on kypsynyt ja pinta saanut väriä. Ota vuoka uunista ja laita päälle vielä muutama pepperoni.

SLY30: Jauhelihakierteet


Sain huhtikuun paketissa ohjeen ja vähän aineksiakin tähän herkulliseen ja helppoon suolaiseen leivonnaiseen :) Sunnuntaina juhlittiin mieheni ja minun synttäreitä perheidemme kesken. Tein näitä satsin ja hyvin upposi. Olivat sen verran helppoja ja herkullisia, että tulee varmasti toistekin tehtyä, voisi vaikka kokeilla kinkkua, tonnikalaa, kanaa... :D Valkosipulin jätin tästä pois, kun kaikki eivät ole sen ystäviä. Tässäpä ohje teillekin!

TAIKINA
1 prk (250 g) maitorahkaa
250 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE
200 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
100 g purjoa
2 paprikaa
(2 - 3 valkosipulin kynttä)
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
1 1/2 rkl oreganoa
3 rkl tomaattipyreetä

VOITELUUN
munaa

Sekoita pehmeä voi ja rahka. Lisää jauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi. Muotoile suorakaiteen   muotoiseksi, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin. Paahda jauheliha pinnoitetulla pannulla. Lisää joukkoon hienonnettu purjo, pieniksi kuutioiksi leikatut paprikat (sekä hienonnetut valkosipulin kynnet). Mausta seos ja hauduta hetken kannen alla. Kauli taikina 50 x 35 cm kokoiseksi levyksi. Levitä jäähtynyt täyte levylle. Rullaa kuten kääretorttu. Leikkaa 2 1/2 cm:n paloiksi. Voitele munalla. Paista palat uunin keskiosassa 225 asteessa 12 - 15 min tai kunnes kypsiä. Tarjoa kahvipöydän tai illanistujaisten pikkusuolaisena.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

SLY lahjoja


Sain SLY30-kierroksen RedRose-emolta sekä itse ringiltä synttäri muistamisen <3 Kaunis kortti, joka sointuu täydellisesti kukkaan, jonka sain viikko sitten kaverikoira kollegalta :) Niin hyvää ettei sanotuksi saa... Kismet <3 Tämän pistän jemmaan ja mussutan joskus, nauttien ja muistellen kierrosta :)



SLY pariltani Roosalta sain myös pienen puketin. Roosa kirjoitti kirjeessä, että avaathan vasta oikeana päivänä. Anteeksi Roosa, aukaisin sen nyt pari päivää aikaisemmin! :) Sain sen siten tähän samaan postaukseen. Paketista paljastui pieni piirakkavuoka <3 Tämmöistä minulla ei olekaan ja tulikin tarpeeseen; joskus olisi kiva tehdä iltapalaksi pieni suolainen piirakka tai joskus ihan itselle herkkupiirakka mutta kun vuoat ovat niin isoja ettei piirakkaa jaksa montaa päivää mussuttaa :) Mutta nyt on oikein sopiva vuoka tähän tarkoitukseen. Kiitos Roosa oikein paljon, lahja oli enemmän kuin mitään ,)

tiistai 14. huhtikuuta 2015

10v. juhlat


Vuosi sitten (KLIK) juhlittiin etukäteen minun ja Eetun 10-vuotis uraa kaverikoira toiminnassa :) Silloin kakkukahvet tarjottiin minun ja miehen perheelle mutta nyt virallisena vuotena tarjosimme kakkukahvit ihmiskollegoillemme, jotka saivat sitten viedä tuliaisina luuydin keksejä nelijalkaisille kollegoillemme :D


Kakun emäntä tekaisi pikaisesti: 4 munan sokerikakkupohja, kostutuksena sokerivesi (150 g vettä + 15 g sokeria kiehautettuna), täytteenä Ullan Unelmasta tilattu hyydykejauhe Mango-Aprikoosi, päällä kermaa, persikka viipaleita ja reunassa suklaarusinoita. Itse olin tyytyväinen, joskus tämmöinenkin on kaunista :) Kakku oli myöskin oikein raikas, juuri sopiva keväisille, auringonpaisteisille kahveille.

torstai 9. huhtikuuta 2015

SLY30: viimeinen paketti

Eilen tuli ilmoitus noudettavissa olevasta paketista ja sattumoisin olin silloin kaupassa :D Joten ei muuta kuin lähtiessä paketti kainaloon! Paketti olikin tämän kierroksen viimeinen paketti, joka oli taas aivan ihana ja ajatuksella koottu <3


Paketti sisälsi:
* reseptit Kolmen yrtin pizzapannariin, Jauhelihakierteisiin ja Helppoon persikka-jogurttikakkuun
* paseerattua tomaattia
* suolakurkkuja
* säilyke persikoita
* kaurakeksejä
* mustapippuria ja oreganoa
* liivatelehtiä
* kauniita servettejä
* synttärilahjan

Olin toivonut ohjeita suolaisiin leivonnaisiin, jossa olisi persikkaa käytetty :) Parini oli keksinyt aivan ihanat ohjeet, joita en olekaan aikaisemmin kokeillut. Ehdottomasti menevät synttäri tarjottavaksi! :) Ja paketinkin yritän malttaa olla aukaisematta ennen aikoja :D Ja pariksenihan paljastui Roosa Stay Positive -blogista! Kiitos sinulle näistä aivan mahtavista ja jännittävistä kuukausista <3

Ihanat servetit <3


**********

SLY-ringissä salainen ystävä ilahduttaa omaa ystäväänsä kolmen kuukauden ajan. Kuukausille on mahdollisesti annettu jonkinlainen teema. Nyt on menossa kierros 30 ja huhtikuun aiheena on "vapaa valintainen paketti".

Välipalapatukat

Pääsiäisen aikaan surffailin netissä ja hain ohjeita mihin voisi vaahterasiirappia käyttää :) Löytyikin monen monta herkullista ohjetta, pääasiallisesti leivontaan liittyviä mutta olipa siellä muutama ruokaankin. Enkä nyt tarkoita pelkästään Amerikkalaisia pannukakkuja, vaan ihan kana- ja kalaohjeita! :) Niitä tulen joku kerta testaamaan, nyt aluksi pääsi tämä herkullistakin herkullisempi välipatukka kokeiluun. Voin todeta, että tuli vähän liian hyvää... :D Itse käytin tähän hiutaleiden sijasta Dr. Oetkerin Vitalis mysliä ja viime kuun SLY paketissa ollut taloussuklaata :) Marjoja en laittanut, koska myslissä oli niitä. Enkä enää päällystänyt patukoita suklaalla, oli jo aika suklaista :D Ohje löytyi Fazerin sivuilta.


Välipalapatukat (n.10 kpl)
2,5 dl Fazer Alku Sadonkorjuupuurohiutaleita
100 g (1 levy) Fazer Premium -leivontasuklaata
1/2 dl kuivattuja marjoja
3 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa
3/4 dl (n. 65 g) kylmäpuristettua kookosöljyä tai voita
ripaus suolaa

Sulata kookosöljy/voi kattilassa ja lisää sekaan vaahterasiirappi/hunaja. Rouhi puolet suklaasta. Sekoita puurohiutaleet, marjat, suklaarouhe ja suola. Lisää rasvaseos ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa n. 10x20-senttinen leipävuoka kelmulla ja lusikois seos vuokaan. Käännä kelmu seoksen päälle ja painele seos sormin tiiviiksi. Anna jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa patukoiksi. Sulata loput suklaasta ja sivele suklaata patukoiden päälle. Säilytä patukat jääkaapissa.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Voihan pupu!!


Harjoittelin tuossa aikaisemmin pupujen tekoa :) Cittarista sitten ostin tuommoista pääsiäisen keväisen tyylistä kartonkipaperia ja tein jokaiselle kummilapselle pääsiäispupun :) Paperi oli hieman paksua tähän tarkoitukseen, muutamalla pupulla repesi takapuoli! :D Mutta oikein kivoja näistä tuli. Silmät liimasin antamaan hieman ilmettä. Kaksi pupua on jo loikkinut koteihinsa, muut vielä odottavat omistajaansa :) Nuorimmaisen pupu sisälsi mango-piltin, muut ovat jo sen verran isoja, että saavat suklaamunia syödä :)



Näillä pääsiäispupuilla osallistun huhtikuun Silmukan Ytimestä -haasteeseen, jonka emoina toimivat Pipon ytimestä- ja Silmukan saalistus-blogien pitäjät

SLY30: Pääsiäisherkkuja töihin



SLY30 maaliskuun paketissa sain ohjeen näihin kakkuihin. Nämä olivat heti ajatuksissa tehdä töihin kiirastorstaiksi :) Kaikilta tietysti kysyin, tykkäävätkö mämmistä, kaikki kun eivät siitä pidä. Kyllä kuulemma alas menee, joten uskalsin mämmikääretortun tehdä :D Varuilta tein porkkanakakunkin, jos kääretorttu ei oikein uppoa. Mutta paremmin se taisi maistua kuin porkkana :D Oikein hyviä olivat kuitenkin molemmat.

Porkkanakakku

Porkkanakakkuun värjäsin kookoshiutaleet keltaisiksi, kun sitä väriä oli paketissa :) Myöskin suklaamunat ovat paketista. Kuvan alla on linkki ohjeeseen :)

Mämmi kääretorttu

Kääretorttuunkin pilkoin paketissa olleita suklaamunia :D Tässä samoin on kuvan alla linkki ohjeeseen :)