Pages

maanantai 20. huhtikuuta 2015

SLY30: Pizzapannari


Tämänkin ohjeen sain huhtikuun paketissa :) Olikin sen verran hyvää, että enon kanssa maistellessa meni puoli piirakkaa! :D Joten piti sitten tehdä heti toinen. Itse leikkasin piirakan kahdeksaan osaan. Säilötystä pepperonista en tiedä millainen se on, googlesin sen kyllä ja se näytti minusta jalopenolta :D Ostin sitten ihan tavallisia pepperoneja, jotka laitoin myös päälle muiden kanssa ja yhtäaikaa uuniin. Hyvää oli, ehkä vähän oudolta tuntui pohja, pannaria kun on enemmänkin tottunut syömään makeana versiona. Mutta piirakan katoaminen todisti sen olevan hyvää, ei ole enää kuin yksi pala kahdesta piirakasta jäljellä! :D

2 1/2 dl Valio Crea ruokakerma kolme yrttiä
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 kpl kananmunaa
ripaus suolaa
3 rkl tomaattikastiketta
50 g kinkkusuikaleita
muutama suolakurkun siivu
1 kpl säilykepersikan puolikasta
2 dl pizzajuustoa
muutama säilötty pepperoni

Sekoita keskenään tasaiseksi Valio Crea kolmen yrtin -ruokakerma ja vehnäjauhot. Riko joukkoon kananmunat ja vispaa taikina tasaiseksi. Sekoita joukkoon ripaus suolaa. Kaada pannaritaikina voideltuun piirakkavuokaan ja kypsennä uunin keskitasolla 225 asteessa n. 10 min. Ota vuoka uunista ja levitä pohjalle
tomaattikastiketta. Ripottele pinnalle kinkkusuikaleet, suolakurkun siivut, paloiteltu persikka sekä  juustoraaste. Jatka kypsentämistä uunissa vielä n. 15 minuuttia, kunnes pannaripohja on kypsynyt ja pinta saanut väriä. Ota vuoka uunista ja laita päälle vielä muutama pepperoni.

6 kommenttia:

  1. NAMIA =) itse miettinyt joskus kokeilla pizzapannaria mutta en vielä ole saanut kokeiltua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoksasin, että tämä oli toinen suolainen pannari mitä olen tehnyt :D Eka oli muistaakseni nakeilla ja pekonilla, hyvää oli sekin :)

      Poista
  2. Kiva että tykkäsit ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tykkäsin! Nopea ja herkullinen, voipi iltapalaksikin joskus tehdä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä oli ja täytteitä varmastikin voi vaihdella :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥