Pages

maanantai 14. tammikuuta 2013

Pannupizzaa

Pullahiiren kautta Helmeilevään ja sieltä tänne :) Semmoisen matkan teki tämä ohje, joka onkin 2 vuotta odottanut kiltisti vuoroaan päästä kokeiltavaksi...
Pohja:
3,5 dl maitoa (vettä)
1 pss kuivahiivaa
2 rkl öljyä
0,5 rkl sokeria
1 tl suolaa
5,5 dl vehnäjauhoja

Lämmitä neste 42-asteiseksi. Mittaa kulhon pohjalle hiiva ja n. desin verran jauhoja ja sekoita. Kaada lämmin neste päälle sekoittaen. Lisää suola, sokeri ja öljy. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta lopuksi taikina. Voitele vuoka ja levitä taikina sen pohjalle. Laita leivinliina päälle ja anna nousta lämpimässä paikassa n. 45 minuutin ajan.

Levitä kohonneen taikinan päälle ketsuppi (tai tomaattikastike tms.) mutta jätä n. 2-3 cm reunasta ilman. Levitä täytteet kastikkeen päälle ja vielä juustoraastetta päälimmäiseksi. Paista 250-asteessa n. 15 minuutin ajan, kunnes pohjan reuna sekä juusto ovat saaneet kauniin värin.
Minä tein pizzan ihan tavalliseen irtopohjaiseen kakkuvuokaan, mutta pizzan voi tehdä periaatteessa ihan mihin tahansa vuokaan. Kunhan vain katsoo ettei se paistu yli :D

Eetu ottaa rennosti :)

2 kommenttia:

  1. naps.. :) pullahiireltä helmeilevään, sieltä tänne ja täältä meille :D , kiitos ohjeesta :) tätä kokeilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kyllä kannattaa kokeilla, itse ajattelin joskus kokeilla suoraan lautaselle tehdä :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥