Pages

maanantai 3. joulukuuta 2012

Suaristolaisleipää

Saaristolaisleipä on sitten ihanaa! Ja tekolistalla se on ollut jo pidemmän aikaa...
Monta erilaista ohjetta oli nenän edessä, mikä olisi kaikista yksinkertaisin. Loppujen lopuksi päädyin Kotilieden "Kartanon saaristolaisleipään", ei se kuitenkaan kovin tainnut muista poiketa... Ohjeen mukaan tulee kolme leipää mutta mulla tuli neljä, kun laitoin taikinan tuommoisiin pahvisiin paistovuokiin. Onneks oli kaappiin jäänyt yks edellisestä paketista... :)
Osa leivistä sai käärepaperia ympärilleen, ajatuksena, että ne löytäisivät tiensä pukinkonttiin ,D Omaa leipää jo maistettiin ja kyllähän se vasta päivän "seisomisen" jälkeenkin maistui oikealle. Eli tätä tehdään toistekin, ohjeen kyllä vain puolitan, saa sopivasti kaks leipää :)

Kartanon saaristolaisleipä
1 l appelsiinimehua
100 g hiivaa
1 tl suolaa
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoja
3 dl kaljamallasta
3 dl vehnäleseitä
1,2 l vehnäjauhoja

Siirappivesi:
1 dl siirappia
0,5 dl vettä

* Lämmitä appelsiinimehu kädenlämpöiseksi ja liota hiiva. Lisää suola, siirappi ja jauhot. Sekoita käsin tasaiseksi.
* Jaa taikina kolmeen voideltuun vuokaan. Anna kohota tunti liinan alla.
* Paista ensin 150-asteisessa uunissa tunti.
* Sivele siirappivedellä ja paista vielä noin 30 minuuttia.
* Anna vetäytyä vähintään seuraavaan päivään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥