Pages

perjantai 24. lokakuuta 2014

Veljentytön ristiäiset


Syyskuun viimeisenä lauantaina vietettiin veljentyttöni ristiäisiä. Tarjouduin tekemään tytölle kakun juhliin, vaikka eihän hän sitä syönytkään :D Netistä selasin ihania ristiäiskakkujen kuvia ja pienoinen ahistuskin alkoi jo tulemaan "millaisen teen, nämä kaikki ovat niin ihania, yllänkö samaan...". Mutta sitten välähti ajatus ja ei muuta kuin suunnitelmat ylös! Sattumoisin ideani oli samantyylinen Mamman leivontanurkan kanssa :D Onneksi sain ystävältäni Kakkutaiteilijalta "pyllöttävää" 3D-vauvamuottia lainaa, ei tarvinnut ostaa omaksi. Vastavuoroisesti tietysti lupasin lainata hänelle omia tarvikkeitani tarvittaessa.


Kakkupohja on 10 munan pohja, riittipä ainakin eikä loppunut kesken :D Kakun koko oli n. 23*33 cm. Kostutuksena sokerivesi ja täytteinä mango sekä aina varma nakki, herkullinen suklaa. Päällä kermaa, se oli ainoa toive kysyessäni toiveita kakkuun: "kuhan on kerma" :D. Koristeet ovat kaulintamassan ja sokerimassan sekoitusta. Kakun täytteisiin otin ohjetta Suklaapossulta hieman muuttaen. Olivat oikein helppoja ja herkullisia (postauksen lopussa ohje). Kakku oli laktoositon.


Vauvoja tein varuilta kaksi kappaletta, jos toiselle sattuu jotain :) Ei sattunut, joten toinen vauvoista pääsi kahvikakkujen keskelle koristeeksi. Tiikerikakkua valkosuklaakuorrutuksella ja suklaakakkua suklaakuorrutuksella :) Ahkera äiti ollut, kun oli ehtinyt kaikenlaista herkkua tehdä; voikkari, porkkanapiirakka, lohipiirakka ja nämä.


Äitini leipoi jalkapohjamuotillani pikkuleipiä Mansikkamäen Fantasiapiparkakku ohjeella, minä sitten koristelin jalat.


Tytön äidin sisko oli tehnyt ihania vaaleanpunaisia Macaroneja, täytteenä taisi olla jotain missä oli valkosuklaata :D Aivan ihania olivat!


Voileipäkakku Kinuskikissan ohjeella. Oli kyllä todella hyvää, itsekin ajattelin sitä joskus kokeilla :)

Kahvipöytä kaikkine herkkuineen.

Kahvipöydän upea kimppu.

Juhlakalu mummonsa tekemässä satiinisessa kastemekossa.

Tädin ja veljentytön kädet <3

Jee, tänään on mun päivä!



Taitaa tulla pitkä ja nätti tyttö, kun kastevesi lensi pitkässä ja komeassa kaaressa :)

Niin, ja tytön nimeksihän tuli PEPPI ANNELI <3 Ja kummeja hän sai viisi :)


Mangotäyte (suklaatäyte)

5 dl kermaa
200 g mangotuorejuusto (maustamatonta tuorejuustoa)
250 g maitorahkaa
3.5 dl Bonnen mangososetta (300 g suklaata)
1 rkl vaniljasokeria 
5 liivatelehteä
4 rkl vettä

Laita liivatteen kylmää veteen likoaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon maitorahka, tuorejuusto sekä mangosose. Mausta vaniljasokerilla ja tarvittaessa lisää hieman tavallista sokeria. Itse koin, että täyte oli tarpeeksi makeaa ilman tavallisen sokerin lisäämistä.

Kiehauta vesi esim. mikrossa ja sekoita liivateet kuumaan veteen. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten. Hyydytä jääkaapissa vähintään kuusi tuntia, mielellään yön yli ennen tarjoilua. Minä täytin kakun aamulla ja päällyskermat laitoin illalla. Tee suklaatäyte samallalailla mutta käytä mangon tilalla suluissa olevia aineksia :)

6 kommenttia:

  1. Oi mikä ihanuus! Ja kaikki muutkin tarjottavat näyttää oikein herkuilta!

    VastaaPoista
  2. Ihana vauveli ja upeat tarjoilut. :)

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköiset tarjoilut ja kaunis kakku! Tuo vauvakoriste on vain aina niin söpö. Itsekin olen jo kauan miettinyt sellaisen hankintaa, mutta sen verran harvoin tulee tilaisuuksia käyttää sitä, että on saanut toistaiseksi jäädä kaupan hyllylle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille :) Itsekin olin kakkuun tosi tyytyväinen. Ja kaikki muutkin olivat tosi herkullisia, piti ryövätä pienet eväät kotiakin :D

    VastaaPoista
  5. Onpas ihania tarjoiluja ollut! Suloinen sankari ollut ja on varmasti edelleenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sankari oli suloinen ja on aina, niinkuin kaikki kummilapset :) Hyvin ympäristöään tarkkaileva tyttö on.

      Poista

Kiitos kommentista ♥