Pages

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Eetu pikkuleivät

Joulun alla tilasin Kakkusankareilta setin, jolla voi itse tehdä pikkuleipä muotteja. Monta muottia oli mielessä, en vain tiennyt mistä aloittaisin. Päätöstä sitten helpotti Pipon ytimestä ja Silmukan saalistus blogien pitäjien Silmukan ytimestä haaste nro 3 :)

Maaliskuun haasteena oli LEMPIELÄIN. Minunhan se on aina ollut koira, ja varsinkin vuodesta 1992 lähtien nimenomaan Welsh Corgi :) Tätä rotua edustaa myös oma, rakas, 12-vuotias karvakamuni <3 Joten ei muuta kuin corgia vääntämään!


Aikasta tyytyväinen olen tulokseeni, kun ottaa huomioon, että ihka ensimmäinen on. Muotin saumakohdan pystyi kunnolla kiinnittämään joko tunnin paistolla 90-asteessa tai 3 vrk:n huoneessa kuivumisella, mulla kuivu huoneessa :) Hyvin pysyi kiinni ja kesti pesutkin.


Pitihän muottia sitten heti mahdollisuuden tullen testakin. Puolet pikkuleivistä jäähtymässä. Taikinana käytin Mansikkamäen Fantasiapipareiden ohjetta, jolla olen aiemminkin tehnyt pikkuleipiä. Paistoin pikkuleivät myös ensimmäistä kertaa kiertoilmalla, joten siksi niistä tuli varmaan hieman tummempia. Pikkuleivät menivät säilöön ja niitä nautitaan parin viikon päästä, kun on Eetun 10-vuotispäivä ensimmäisestä Kaverikoira vierailusta :)

6 kommenttia:

  1. Oiii tulipas söpöjä pipareita! :) Kiitos kun osallistuit haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteen teemasta, tulipahan muotti tehtyä :D

      Poista
  2. Onpa hauskannäköisiä. Raskiikohan noita edes syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä ne taitaa mennä parempiin suihin :)

      Poista
  3. Hienosti onnistui muotti ja piparit!
    Terveisiä kaverikoira Eetulle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥