Pages

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tellervo Koiviston Lihapiirakka


Viime viikonloppuna tuli tehtyä aikamatka lapsuuteen :) Äidilläni oli tapana tehdä tätä lihapiirakkaa yleensä lauantaisin. Ai että oli ihana tulla saunasta, kun tuoksu paljasti, että oli tuoretta lihapiirakkaa tarjolla! Ja kyytipojaksi lasillinen kylmää maitoa, tietysti :) Äidin ohjeessa lukee pelkkä "Riisi-lihapiirakka" mutta hän kertoi, että tätä kutsuttiin "Tellervo Koiviston lihapiirakaksi", liekö hän sitten jollekin silmäätekevälle tätä tarjonnu ja siitä nimitys tullut.

Tosiaan, itsekin tein tätä lihapiirakkaa lauantaina ennen saunaan menoa. Tippahan siinä silmään tuli, kun saunasta tuli ja lihapiirakka tuoksui <3


Itse laitoin jauhoja n. 6 dl, koska minusta taikina oli todella löysää kaulittavaksi. Äitini kuitenkin kertoi, että semmoista se on aina ollut. Tuolla jauhomäärällä taikinasta tuli ehkä hieman liian "kova", joten 5,5 dl voisi olla ihan hyvä määrä. Niin, ja muista jakaa taikina kahteen osaan; toisesta tulee pohja ja toisesta kansi :D Suosittelen kyllä kokeilemaan, helppo ja nopea tehdä, hyvä illanistujaisiin tai jopa juhliinkin! Suluissa hieman täydennystä äidin kirjoittamaan reseptiin :D


Riisi-lihapiirakka
5 dl hienoja vehnäjauhoja
2 tll leivinjauhetta
2,5 dl kylmää vettä
250 g voita

Täyte:
250 g jauhettua kypsää lihaa (jauhelihaa)
2 dl kypsää riisiä
suolaa, valkopippuria, hieman kermaa

Tee ensin täyte: kypsennä riisi (puuro riisi) ja ruskista jauheliha, mausta myös se. Sekoita ne keskenään ja myös kerma (voit itse määrittää paljonko laitat, itse laitoin n. 1 rkl verran).

Jauhot, leivinjauhe ja vesi sekoitetaan taikinaksi. Joukkoon nypitään (huoneenlämpöinen) voi. Taikina heti valmis kaulittavaksi. Piirakka pistellään ja voidellaan munalla ja kypsennetään 225-asteessa n. 25 min.

2 kommenttia:

  1. Kiitos onnitteluista! =) Oi nyt muistankin että meidän äitikin on tätä piirakkaa tehnyt, ja sitten myös riisi-lohipiirakkaa. Se oli sen ajan henkeä parhaimmillaan =) Ruoka oli yksinkertaista ja hyvää, perusmakuja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä :) Meillä äiti teki monesti maksalaatikkoakin itse, sitäkin ajattelin joku päivä tehdä.

      Poista

Kiitos kommentista ♥