Pages

torstai 31. lokakuuta 2013

Syötiin kissoja ja hämähäkkejä!



Viime viikonloppuna kävi nuorimmainen kummityttö perheensä ja mummonsa kanssa kylässä. Olin viikolla saanut yllättävän ja niin ihanan paketin, että ihan silmiä kuumotti ilon kyynelistä. Kiitos nami-hiirelle, osasit kyllä todella ilahduttaa niin minua kuin vieraitakin <3 Tämä paketti oli siis kiitos emoilusta SLY24-kierroksella :)

Suklaa hävisi punaviinin kaverina ,D

Paketista siis pääsivät käyttöön tuommoiset muffinien ympärille laittettavat koristereunat, joissa kuvioina olivat hämähäkin seitit ja itse jalkaiset ötökät. Itse muffinit tein nyt nopean kaavan mukaan ajan puutteen vuoksi. Eli ostin kaupasta semmoisen valmiin muffinimixin, johon tarvitsee vain vesi ja öljy lisätä. Osan vedestä korvasin tuoreella sitruunamehulla (n.0,5dl) ja hieman laitoin myös sitruunankuori raastetta mauksi. Kuorrutteen tein Kinuskikissan Hopeatoffeetäytteen ohjeella, kylläkin vain puolikkaana. Yritin kuorrutteesta tehdä noidanhatun muotoisia mutta ei ne niitä oikein muistuttanut, kuulemma enemmänkin tiettyä kasaa ,D Ihmekö tuo sitten, että kummityttö sanoi näiden maistuvan ällöttäviltä! :D Myönnetään, ehkä sitruuna ja lakritsi makuyhdistelmänä on lapsen suussa hieman pahaa.



Lisäksi paketista löytyneellä kissamuotilla (ei muuten ollutkaan kissaa eikä noidankenkää!) tein kissoja, jotka sitten tomusokeri vesi-seoksella koristelin. Nämäkin tein ihan kaupan pakastealtaan murotaikinasta. Nämä kuulemma olivat tosi hyviä ja niitä lapset sitten useamman. Muutaman keksin annoin mukaan, että saavat kotona herkutella mutta autoon mentäessä alkoi kuulumaan: "anna herkkua" :D


Lisäksi tein Tex-mex -piirakan, lasten äiti kun oli suoraan töistä lähtenyt meille, niin sai hieman suolastakin makean lisäksi. Taikinaa ja täytettä hieman jäi tällä kertaa, joten testasimpa äidiltäni ryöväämiä (siis lainattuja :D) vuokia ja tein tuommoisia suolaisia tartaletteja :) Oikein hyviä olivat, en vain vuoista meinannut saada irti mutta lähti ne kuitenkin ihan nätisti. Liekö eivät vielä olleet tarpeeksi jäähtyneitä...

2 kommenttia:

  1. Ihanan yllätyksen olit saanut ja ihanan näköisiä leipomuksia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä oli muuten nami-hiiren kiitos SLY24 emoilusta, jäipä mainitsemasta. Anteeksi hiiri! Korjaampa tilanteen heti :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥