Pages

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Pikanen kutta ja siivousta

Ja töissä pääsee toppakahaville

Sokeroidut kirsikat ovat kaapissa odottaneet pääsyä jouluiseen kahvikakkuun mutta eivät sinne ole päässeet. Nyt ne uhkasivat vanhentua, joten johonkinhan ne oli käytettävä. Pikapullaa on tehny mieli jo pitemmän aikaa kokeilla, joten siihen siis. Ohjeen löysin Seitsemän sortin leivonnaiset -kirjasta mutta monista blogeistakin se löytyy. Leipoi, leipoi -blogissa on sydänvuokaan sopiva ohje, tämä on vähän isompi. Itsekin voisi seuraavalla kerralla tuota pienempää ohjetta kokeilla. Eli siis hyvää pullaa oli. Kardemummaa en laittanut, kun en oikein tykkää siitä, tai siis kurkku ei tykkää...

PIKAPULLAKAKKU
2 munaa
3 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
(2 tl jauhettua kardemummaa)
3 dl maitoa
2 dl juoksevaa margariinia

Pinnalle:
3-4 rkl raesokeria
(3-4 rkl mantelirouhetta
)

Voitele ja korppujauhota joko halk. n.26cm (tai n.30*40cm uunivuoka) vuoka. Vatkaa munia ja sokeria pari minuuttia. Lisää jauhot, leivinjauhe, (kardemumma), maito ja rasva. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja ripottele pinnalle sokeri ja mantelirouhe. Paista kakkua uunin alimmalla ritilätasolla 175-asteessa n. tunnin ajan (uunivuoassa n. 25 min.). Kumoa kakku vuoasta ja käännä paistopinta ylöspäin.
 

Aikaisemmat kommentit:
Maca kirjoitti 01.06.2012 - 10:42
Herkullisen näköinen ja varmaan myös makuinen.

nami-hiiri kirjoitti 01.06.2012 - 23:07
Tämäpäs oli hyvää topattavaa !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥