Pages

tiistai 21. syyskuuta 2010

Omena kääretorttu

Pikkuveli täytti vuosia ja ajattelin sille leipasta kääretortun kahvipöytään. Veli kun tahtoo olla sellainen, että ostaa kaupasta keksi- ja pullapaketin mutta niinhän ne miehet tahtoo yleensä olla.
Täytevaihtoehtoja miettiessäni tuli mieleen, että minkähanlaista olisi omenakääretorttu, syksyhän on omenoiden aikaa. Omenahilloakin kun oli jäänyt miehen MAC-kakusta ja siinä päiväys alkoi lähentyä.... Kakusta tuli erittäin hyvää ja harvinaisen hyvin onnistuikin vielä, mullakun tahtoo kääretortun käärimisessä aina olla vähän ongelmia.
Pohjana perus kääretorttu eli Kaarina Roinisen Parhaat Kotileivonnaiset -kirjasta:

4 munaa
1 dl sokeria
Sekoitetaan kuohkeaksi vaahdoksi, eli noin 4-5 minuuttia.

Lisätään siivilän läpi:
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Sekoitetaan varovasti (esim. nuolijalla) ettei kuohkeus katoa.
Paistetaan uunin keskitasolla 225-asteessa n.7 minuuttia.
Kumoa hiukan jäähtynyt pohja toiselle leivinpaperille tai leivinliinalle.
Täytä haluamallasi täytteellä ja kääri rullalle. Anna maustua pari tuntia.

Täytteenä mulla oli:
omenahillon loput
2 dl laktoositonta kermaa vaahdotettuna ja vaniljakreemillä hiukan maustettuna.

Tarkoitus oli kääretorttu vielä kuorruttaa joko sokerimassalla tai vaahtokarkkitaikinalla (olisin sitäkin päässyt testaamaan...) ja siihen olisin vielä piirtänyt kiroilevan siilen ja onnentoivotukset mutta tuli hieman kiire, niin se sitten jäi. Sokeria vähän sirottelin sitten päälle....

Aikaisemmat kommentit:
Lelle kirjoitti 21.09.2010 - 19:26
Vitsi miten upeesti onnistunu kääris! Mulla aina halkeilee pohja :S

MinnaT kirjoitti 21.09.2010 - 21:36
Kiitos Lelle :) Mullakin yleensä käärimis vaiheessa halkeaa, ilmeisesti annan jäähtyä liian kauan (?) mutta nythän tuo näytti onnistuvan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥