Pages

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Sambaa ja vaahtiksia

Lauantaina pelattiin ystävien kanssa pitkästä aikaa WII:tä. Ilta menikin mukavasti pelatessa mm. Sambaa, Mario Kartia, Trivial Pursuitia ja muita pienempiä ja nopeampia pelejä. Samba olikin samalla mukavaa jumppaa käsille, kun sai välillä oikein kunnolla "marakasseja" ravisuttaa.

Pieneksi naposteltavaksi olin tehny Hellapoliisin uudesta kirjasta (joka tulla tupsahti kotiin torstaina omistuskirjoituksella varustettuna) Kinkkupiirakan, resepti löytyy myös täältä. Sen verran reseptiä muokkasin, että pähkinät korvasin jauhoilla pienen pähkinä allergisuuteni takia, kasvikset oli pakasteesta, salsa-kastike oli pelkkää sweet chili -kastiketta, palvikinkku tavallista pizzasuikaleita ja ruokakerma ruoka floraa, kun muistin kaupassa väärin ja otin kermaa. Mutta hyvää piirakka kuitenkin oli! Paistoin piirakan silikonisessa leipävuoassa.

Lisäksi tein samaisesta kirjasta Amerikan juustopiirakan, jota hieman palmusunnuntain kunniaksi koristelin persikkaviipaleilla ja pienillä suklaamunilla. Tässä käytin laktoosittomia tuorejuustoa ja kermaa, liekö sen takia pinnalle tuli ruskehtava kuori, jonka kaavin pois. Tämäkin oli hyvää, itselle tuli rahkapiirakka tästä mieleen.

Lisäksi Sadun kanssa kokeilimme tehdä vaahtokarkkeja sillä välin kun miehet laittoivat peli välineitä kuntoon. Tämä olikin kiinnostava projekti, nimittäin kumpikaan ystävistämme eivät oikein uskoneet, että vaahtokarkkeja voisi tehdä itse. Niinpä meitä olikin välillä neljä tahmatassua keittiössä.

Vaahtokarkit onnistuivat hyvin Kermaruusun ohjeella. Glukoosin tilalla käytimme vaaleaa siirappia, ohjeen kommenteissa kun oli sanottu että sitä voi käyttää. Veden tilalla käytin persikoista valutettua lientä, kun ajattelin että jos tulisi sellainen persikkainen maku mutta eihän sitä tullu.

Valkuaiset olivat käyneet pakkasessa mutkan mutta se ei vaikuttanut mitenkään. Aikaisemmin kun olen sitä jäätelöä tehnyt niin siitä jää niitä valkuaisia ja kun ei aina viitsi marenkia tehdä, niin jostakin luin että niitä voi pakastaa. Näitä oli helppo tehdä ja teen kyllä uudestaankin. Loput vaahtokarkit (mitä niitä nyt muutama jäi) jaoimme ystäviemme kesken. Hekin kiinnostuivat ja yllättyivät näiden helppoudesta ja aikoivat itsekin tehdä joskus. Vaahtokarkit saivat kommenttia mm. "parempia kuin kaupan" ja "terveellisempiä kun ei ole kaikenmaailman lisäaineita". Eli jos jollakin on valkuaisia eikä tiedä mitä niistä tekisi, suosittelen tekemään vaahtokarkkeja! Ja jos ei heti jaksa tehdä, laita valkuaiset pakasterasiassa pakkaseen, ne säilyvät siellä n. 4kk.

Minä ja kemisti-Satu pyörittelemme vaahtokarkkeja tomusokeri-maissitärkkelys seoksessa. Satu on oikeastikin kemisti ammatiltaan, joten mulla oli hieman paineita.... Me vaan käsin katkottiin "pötkylät", joten kaikki oli vähän erimittaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥