Pages

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Pääsiäis askartelua 🐤

Pääsiäiseksi hieman askarreltiin 🙂 



Martta teki isovanhemmille sekä "isomummolle" tipukortit. Idean näihin taisin napata Pinterestistä. CD-levyn avulla tein ympyrän ja leikkasin, loput teki tyttö. Oikein helppoa ja mukavaa askartelua 3-vuotiaalle 🙂

WC-paperirullista askarreltiin tiput: oikealla isännän, keskellä Martan ja vasemmalla minun 🙂 Näihin sitten kukko muni pääsiäisenä. Tämä on lähtöisin jo minun lapsuudesta, molemmilla mummoilla oli kukko, joka muni 😄

Minä tein pääsiäiseksi mango hyydykekakun. Kakku on Hellapoliisin raikas mango-rahkakakkusta ja kiille (epäonnistunut) Valion mangojuustokakusta. Laitoin kiilteen vähän liian aikaisin, joten se liukeni itse kakkuun... Mutta kyllä kakku syötävää oli ja tuli syötyä 🙂 Koristeeksi kermapursotukset ja halkaistuja suklaamunia.


torstai 18. kesäkuuta 2020

Unisukat

Tuli tehtyä itselle unisukat kesäksi ohuemmasta langasta. Minäkun en osaa nukkua ilman sukkia, tuntuu että varpaita palelee 😂 Näissä sukissa on opeteltu vahvistettu kantapää varpaista varteen ja magic loop -tekniikalla. Aina pitää jotain uutta opetella, seuraaviin ajattelin opetella sydämiä tekemään, eli pientä kirjoneuletta 😄

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Muffinit

Juhlaxin hätäsiä muffineita tehtiin tytön kaa "karanteenin" alussa, eli maaliskuun lopussa 😋 Ohje löyty facebookissa, juhlaxin videoista 😄

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Karjalanpiirakoita


Korona karanteenin alussa (maaliskuun loppupuolella, kun tuli suositus, että lapset olisivat kotona, jos mahdollista) leivottiin porukalla Karjalanpiirakoita, ne kun ovat niin tykättyjä 🙂 Isäntä oli piirakoiden paistaja, me Martan kanssa leivottiin. Hienosti 3-vuotias teki ensimmäistä kertaa piirakoita 😍

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Dumletiikeri


Halusin syntymäpäivilleni (jotka olivat huhtikuussa) tiikerikakun, jossa olisi toffeemainen raita. Bongasin Pätkis-tiikerikakku ohjeen, jonka Pätkikset korvasin samalla määrällä Dumle-karkkeja. Ei tullut niin toffeemainen maku kuin olisin halunnut mutta kakku oli kuitenkin hyvää 😊 Tilanteen vuoksi en kuitenkaan viettänyt synttäreitäni ja kakku on tuhottu tavallisten kahvien yhteydessä 😄 Pitää tehdä uusi kakku, kun tässä kesämmällä pienesti juhlitaan 🙂

Virpojille


Tyttärelle ja hänen serkuilleen väkersin tämmöiset virpomis palkkiot pääsiäiseksi. No, eihän siitä virpomisesta sitte tullut mitään, tilanteesta johtuen. Annoin nämä sitten myöhemmin ja kyllä ne tais yhtä hyvältä maistua, vaikka eivät oikeaan aikaan tulleetkaan 😊 Idea napattiin Pinterestistä. Tätä ideaa vois soveltaa muulloinkin...

lauantai 16. toukokuuta 2020

Kransseja

Tykkään tehdä erilaisia kranssia asetelmia aina vuodenajasta riippuen. Kesä kranssia en vielä ole saanut kertaakaan aikaiseksi 😂 Mutta tässäpä viimeisimmät, mitä olen tehnyt.
Syyskranssi 2019. Linnut tykkäävät aina nuo sienet "syödä" 😆 Pitänee ensi syksynä jättää ne pois.

Joulukranssi 2019

Pääsiäiskranssi 2020

torstai 26. maaliskuuta 2020

Joulu 2019

Jouluksi tuli tehtyä perinteiset porkkana- ja lanttulaatikot 😋 Tavan mukaan menin sieltä missä aita on matalin, eli ostin valmiit porkkana- ja lanttusoseet, muutoin tein laatikot itse. Nuo valmiit soseet ovat kyllä hyviä, helpottavat kummasti laatikoiden tekoa.






Makeaksi herkuksi tein tällä kertaa Appelsiini kakun Valion ohjeella. Itse käytin marmeladina omenakanelia, sitä mitä voi torttuihin laittaa. Ostin myös perinteisen luumumarmeladin ja aion siitäkin tehdä tämmöisen kakun 😋



Päätin jaksaa väkertää Muumipiparkakkutalon. Huh, kyllä siinä oli hommaa mutta vaikka itse sanoinkin, siitä tuli todella hieno 😍 Ja kun vielä hahmoja laitoin ympärille, Muumitalon sisälle ledi-kynttilän ja koko komeuden pyörivälle alustalle, niin johan oli nätti kuin sika pienenä 😂




Loppiaisen aikoihin Muumitalo sitten koki maanjäristyksen...



Ystäväni kyseli vinkkejä riisipuuron keittiön. Yritin parhaani mukaan neuvoa ja kyllä hän sitten oli saanut puuron onnistumaan eikä se ollut palanut pohjaan. Itse kokeilin ensimmäistä kertaa uuniriisipuuroa. Oli hyvää ja helpompi tehdä kuin kattilassa mutta kyllä kattila riisipuuro on parasta.



Muutamalle ystävälle virkkasin tämmöiset meikkipussukat. Lankana oli puuvillalankaa. Toiseen pussukkaan unohdin laittaa blingbling-lankaa sekaan, olisi kyllä tullut nätempi... 😳 Ohje oli Prinsessa jutun blogista. Sisällä laitoin konvehteja ❤️


keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Villahousut

Heinäkuussa aloitin tekemään Martalle villahousuja. Ohje on Lankamaailman sivuilta, taaperon villahousut. Nämä valmistuivat sopivasti pakkaskeleille marraskuun alussa 😍


tiistai 17. maaliskuuta 2020

Iltapala piirakka

Kinuskikissalta bongasin tämmöisen lämpimän voileipäkakun ohjeen. Sitä hieman muunnellen ja ohjetta pienentäen sitten kokeilin 😊 Hyvää ja täyttävää oli, parhainta tuoreena.



tiistai 25. helmikuuta 2020

Mummon pikkuleivät

Rakas mummoni nukkui pois ennen juhannusta. Halusin kunnioittaa hänen muistoaan ja tein muistotilaisuuteen "mummon piparkakkuja". Silloin, kun mummo vielä asui kotona, kävin muutaman kerran näitä leipomassa hänelle. Tietysti mummon luona, jotta asuntoon tuli leivonnan tuoksua.


Mummon muistoksi kirjoitin runon:
"Aamun tihkusadekin väistyi...

Sinä nukut, herättälen sinua.
Aukaiset silmäsi ja katsot kysyvästi.
Silmissä välähtää tunnistus, Minnahan se siinä.
Sitten olet toisilla leveleillä, näet jotain mitä me muut emme.
Minä juttelen sinulle niitä näitä, muistatko hetkemme ja retkemme...?
Silmäsi painuvat taas kiinni, jatkan muistelua.
Nyt eivät silmäsi enää aukea, ne nukkuvat ikiunta.
Nuku hyvin, mummo rakas.

Mummo, 1926-2019"


Muistotilaisuudessa kuultiin laulu "Äidille". Mummo rakasti haitari musiikkia, jota hän kuuli elämänsä aikana niin veljiensä soittamana kuin myös minun ja serkkuni. Mummo ja toinen soittaja-veljistä jatkoivat matkaa käsikädessä, veli nimittäin nukkui viikon päästä pois...

maanantai 24. helmikuuta 2020

Neuletakki, taikasauva ja maisemakahvilan raparperipiirakka

Martalle aloitin lokakuussa 2018 tekemään neuletakkia. Tämä olikin ensimmäinen tämän tyylinen työ, yleensä teen vain villasukkia, kaulahuiveja ja pipoja 😊Ohjeeksi valitsin helpon, aina oikeaa olevan työn. Ohjeen ja langat tilasin knittingroomista. Sain tämän valmiiksi kesäkuun 2019 loppu puolella 😊




Päiväkodissa Martalla oli naamiaiset vapun aikaan. Martta halusi olla keiju ja keijullahan pitää taikasauva olla 😃 Mulla oli tuommoisia kimaltelevia piippurasseja joista sitten taikasauvan väsäsin 😃



Veljeni avovaimo on monesti tehnyt maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Itse aina kysyn nimeä ja sitten kotona unohdan sen 😂 Mutta viimeksi laitoin sen ylös ja sain sitä viimein tehtyä. Hyvää ja helppoa oli, tulee varmasti toistekin tehtyä.

perjantai 14. helmikuuta 2020

Rippikortti kummitytölle

Ensimmäinen kummilapsistamme pääsi ripille toukokuun alussa ❤️ Tietysti menimme koko porukalla juhliin. Matka oli sen verran pitkä, että päätimme tehdä sen junalla, helppoa ja vaivatonta 😊 Mukavasti meni reissu ja Martan ensimmäinen junamatka oli jännittävä. Leikkivaunussa meni aikaa ja sehän oli mieluisaa 😊

Tein kummilapselle tämmöisen rippikortin ristipistoilla. Takana on sama teksti, kuin siskollansa viime vuonna 😊


Kummityttö oli itse tehnyt Geisha- ja mango hyydykekakut. Lisäksi tarjolla oli suolaista, mm. pizzaa ja salaattia. Kaikki tarjoilut olivat herkullisia 😋


 Ihanat juhlat olivat, kuten kengästä näkyy 😂 Räntäsade taisi vanhojen (mutta hyvien) kenkien liimapinnan sulattaa. Saimpahan syyn ostaa uudet kengät 😄

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Herkkuja töihin

Olin työharjoittelussa maaliskuusta kesäkuuhun (2019). Vappuna halusin ilahduttaa työkavereitani ja vein donitseja kahvin kaveriksi. Kuorrutus on maitosuklaata ja koristeena rösseleitä 😊



Viimeiseksi päiväksi tein mokkapalamuffineita Pullahiiren ohjeella. Kuorrutuksen tein paikan päällä ja yleisöä riitti 😃 Kehuja saivat ja kaikki katosivat parempiin suihin.


maanantai 10. helmikuuta 2020

Martan 2v. ja 3v. juhlat

Täällä vielä ollaan 😃 Viimeisen vuoden postaukset odottavat loppu käsittelyä, osa kuvien, osa tekstien osalta 😂 Erinäisten syiden vuoksi nämä ovat jääneet vaiheeseen. Instagramin puolelle niitä on ollut jotenkin helpompi laittaa. Teinkin nyt ihan julkisen Instagram tilin, MakiaaMinnalta. Yritetään pitää kumpikin, niin blogi kuin Instagram suhteellisen samassa tilanteessa 😊 Aletaan nyt tänne purkamaan jääneitä postauksia ja aloitetaan ne alku- ja loppupäästä (tällä hetkellä) 😂



Tyttären 3v. syntymäpäivää vietettiin viikonloppuna. Tarjolla oli Pipsa possu -kakkua (kuva tilattu Ullan unelmasta), suklaajuustokakkua, Pätkis piirakkaa Piimäsuun ohjeella, pasteijoita, jauhelihapiirakkaa, "tikkuja" ja hot rodeja 😄 Ja tietysti kahvia ja mehua 😂

Lahjoja tuli taas, oli niinkuin toinen joulu olisi ollut 😄 Pipsa possu -fanin piti tietysti saada oma Pipsa possu -auto 😍






Martan 2-vuotis päivien tarjoiluna oli Albi-kakkua, johon kuva tilattiin Ullan Unelmalta


ystävän ja naapurin tekemää kinkkuvoileipäkakkua


kolmen suklaan hyydykekakkua, jota viimeinkin sain kokeiltua 😄 sekä autokeksejä ja Hearts-sipsejä.




Lahjoja tuli vaikka mitä kivaa mutta mieluisin taisi olla liukumäki 😄